Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa matkustaa TUTO:n vieraaksi – ”Nautitaan, että saadaan pelata”

26.11.2020

Kiekko-Vantaa matkustaa perjantaina Turkuun, jossa se kohtaa viikon ainoassa ottelussaan TUTO:n.

Kiekko-Vantaa ja TUTO iskevät yhteen Mestis-klassikossa perjantaina Marli Areenan kirkkaissa valoissa. Odotettavissa on jälleen kuuma ja kiihkeä vääntö arvokkaista sarjapisteistä.

– TUTO antaa kovaa painetta ja se on saanut meitä aiemmin sillä horjutettua. Meidän pitää olla siihen valmiina ja pelata paineen alla fiksusti, Kiekko-Vantaan valmentaja Jani Manninen kertoo.

Kiekko-Vantaa pelaa seuraavat kolme viikkoa vain vieraskaukalossa pääkaupunkiseudun uusien koronarajoitusten takia. Lohipaitojen viisi kotipeliä siirrettiin.

– Vallitsevan tilanteenkin myötä meidän pitää nauttia joka hetkestä tällä joukkueella ja nauttia siitä, että päästään pelaamaan, Manninen sanoo.

Kiekko-Vantaa on pelannut pari edellistä viikkoa kolmella ketjulla. Tällä viikolla lohipaidat ovat päässeet hiomaan peliä neljällä ketjulla ja se on näkynyt harjoituksissa.

– Meillä on todella hyvä treeniviikko takana ja se tekeminen pitää siirtää peliin. Sairastupa on tyhjentynyt, se on vaikuttanut yleiseen ilmeeseen ja ollaan päästy käymään treeneissä asioita kunnolla läpi. Pidetään tämä hyvä fiilis jatkossakin ja pelataan iloisella ilmeellä joukkueena, Manninen sanoo.

Kiekko-Vantaa on sarjassa sijalla 11 pistekeskiarvolla 1,25. Lohipaidat on voittanut kymmenestä edellisestä pelistään vain yhden, mutta kerännyt kuudessa pisteitä. Mika Niskasen luotsaama Kiekko-Vantaa lähtee kuumaan perjantai-iltaan kolmen ottelun mittaisessa pisteputkessa.

Lohipaitojen syömähammas on viime peleissä ollut maalitykki Oliver Kiljusen, kultakypärää kantavan taitavan pellintekijän Erkka Seppälän ja pehmeäkätisen kapteenin Julius Valtosen muodostama ykkösketju. Tehoja tarvitaan jatkossa myös laajemmalta rintamalta.

Tahmeasti kauden aloittanut TUTO on sarjassa kuudentena pistekeskiarvolla 1,71 ja on kuntopuntarin kärkijoukkueita. Kymmenestä edellisestä ottelustaan TUTO on voittanut peräti kahdeksan.

TUTO lähtee kamppailuun myös kolmen ottelun mittaisessa pisteputkessa. Viime lauantaina TUTO kaatoi vieraskaukalossa sarjakakkosen Kiekko-Espoon maalein 7–3.

Seuralegenda Antti Virtasen luotsaama TUTO on tälläkin kaudella laadukas ja nimivahva joukkue. Avainpelaajia ovat muun muassa ykköstorjuja Kari Piiroinen, puolustajat Jere Karlsson, Kristian Tuohilampi, Toronto -laina Mac Hollowell ja hyökkääjät Matias Lehtonen, Elias Karvonen ja Juho Virtanen.

Kiekko-Vantaa ja TUTO ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa. TUTO on voittanut niistä kolme ja Kiekko-Vantaa yhden. Kaikki pelit ovat päättyneet yhden maalin erolla ja kahdesti ratkaisu on nähty vasta jatkoajalla tai rankkareilla. Edellisen kohtaamisen kaksi viikkoa takaperin Kiekko-Vantaa voitti Trio Areenalla maalein 5–4.

TUTO–Kiekko-Vantaa perjantaina klo 18.30 Marli Areenalla.

Seuraa heitä:

#25 Aku Kinnari, Kiekko-Vantaa

Viime kaudella Tapparan U20 -joukkueessa hurjaa jälkeä tehnyt pienikokoinen, mutta liukasliikkeinen ja taitava hyökkääjä väläytteli viime pelissä juonikkuuttaan. Pääsemässä koko ajan paremmin mukaan Mestis-karkeloihin.

#2 Juho Mäkelä, TUTO

TUTO:n luottosentteri. Omaa kiekollista taitoa, mutta pelaa myös kovaa ja välillä rapatessa on roiskunut. Monipuolinen pelaaja.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Erkka Seppälä 5+13=18

2) Oliver Kiljunen 11+5=16

3) Juuso Perttilä 3+13=16

4) Julius Valtonen 2+12=14

5) Nuutti Viitasalo 3+8=11

TUTO:n sisäinen pistepörssi:

1) Matias Lehtonen 6+10=16

2) Tarmo Reunanen 2+7=9

3) Mikko Laine 5+3=8

4) Aleksi Poikola 4+4=8

5) Petteri Puhakka 4+4=8

Tiesitkö?

– Kiekko-Vantaan Oliver Kiljunen on tehnyt neljässä edellisessä ottelussa jokaisessa kaksi maalia. Neljään edelliseen otteluun maalinälkäinen laitahyökkääjä on pyssyttänyt tehot 8+1.

– Kiekko-Vantaan Julius Valtonen ja Erkka Seppälä lähtevät iltaan neljän ottelun mittaisissa pisteputkissa. Kapteeni Valtonen on saalistanut neljässä edellisessä ottelussa tehot 0+5 ja Seppälä 2+4.

– Kiekko-Vantaan jääaikakuningas Christian Silfver on kahden tehopisteen päässä 100 tehopisteen rajapyykistä Mestiksessä.

 

Mestis