Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa kiinnitti Ville-Valtteri Mustosen – ”Hyvä paikka kehittyä pelaajana”

29.03.2019

Työteliään ja hyvin liikkuvan laitahyökkääjän Ville-Valtteri Mustosen peliesityksistä saadaan nauttia myös ensi kaudella Vantaalla.

Kiekko-Vantaa on tehnyt ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen 21-vuotiaan laitahyökkääjä Ville-Valtteri Mustosen kanssa.

Työteliäs, taisteleva, taitava ja vikkelä laitahyökkääjä pelasi päättyneellä kaudella Jokereiden A-nuorissa 44 ottelua tehoilla 14+19=33 ja oli joukkueensa neljänneksi tehokkain pistemies.

Mustonen pelasi myös uransa ensimmäiset Mestis-ottelunsa Kiekko-Vantaan miehistössä, jossa hän saalisti yhdeksässä pelaamassaan ottelussa tehot 0+4. Jokeri-kasvatti saalisti heti Mestis-debyytissään 31. lokakuuta 2018 LeKiä vastaan syöttöpisteen.

Mustonen on viimeisen päälle hyvä joukkuepelaaja ja siitä osoituksena muun muassa se, että hän on ikäluokasta toiseen toiminut pelaamansa joukkueensa kapteenistossa.

– Mitään pistetavoitteita en ole koskaan itselleni asettanut. Tavoitteena on murtautua läpi ja pärjätä joukkueena, jolloin ne omat hyvät suoritukset nousevat myös esiin. Kyllä minä enemmän duunari olen, mutta kun paikka tulee niin kiekkoa lyödään pussiin, Ville-Valtteri Mustonen kertoo.

Mustonen odottaa innolla Kiekko-Vantaan 25-vuotisjuhlakautta.

– Hyvillä mielin tulevaan kauteen. Innolla odota, että treenit alkavat. Vantaa on tuttu paikka viime kaudelta ja jo viime kesänä täällä treenasin. Kiekko-Vantaa on hyvä paikka kehittyä pelaajana ja puitteet ovat kunnossa, joten hienoa saada pelata Mestistä juuri täällä, Mustonen kertoo.

Mestis