Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa kaatui tehottomuuteen harjoituskauden avauksessa

21.08.2020

Kiekko-Vantaa koki perjantaina harjoituskauden avausottelussa Trio Areenalla 1–4-tappion sarjanousija Forssan Palloseuralle. Lohipaitojen ainokaisen ja kauden avausmaalin viimeisteli Aku Kinnari.

Kiekko-Vantaa ja Mestikseen 13 vuoden tauon jälkeen nostettu Forssan Palloseura iskivät yhteen perjantaina Trio Areenalla.

Lohipaidat hallitsivat kamppailua alusta saakka, mutta kärsi tehottomuudesta. FPS:n maalissa torjunut HPK-laina Tuomas Aalto pelasi erinomaisen ottelun ja pysäytti peräti 33 kiekkoa.

– Ensimmäinen ja kolmas erä oli meiltä hyvää tekemistä ja raikasta hyökkäyspeliä. Luotiin paljon paikkoja, mutta viimeistely oli sitten niin ja näin, mutta onneksi tässä on aikaa ennen kuin ruvetaan pelaamaan pisteistä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Mika Niskanen kertoi.

Toisen erän alun nukahdukset maksoivat lohipaidoille paljon. Miku Ronkainen laukoi ylivoimalla tilanteeksi 0–1 ja Paul Manushin yllätti etukulmasta vantaalaisten maalilla debytoineen Samuel Jukurin.

– Oman alueen puolustuspelissä näkyi paljon parannettavaa ja täytöissä varsinkin. Kiekko vei liikaa meitä. Olimme yli-innokkaita, mutta sen ymmärtää kun on ensimmäinen peli puoleen vuoteen, Niskanen totesi.

Kiekko-Vantaa tuli kolmannessa erässä maalin päähän, kun viime kaudella Nuorten SM-liigassa hurjaa jälkeä tehnyt Aku Kinnari taituroi limpun pussiin kapteeni Julius Valtosen syötöstä.

Lohipaidat hakivat vimmatusti tasoitusta lopussa ilman maalivahtiakin, mutta isännät pääsivät vain lähelle.

FPS:n Miku Ronkainen ja Jere Jokinen latoivat vieraiden kolmannen ja neljännen osuman tyhjään rysään.

Kiekko-Vantaa pelaa seuraavan harjoituskauden ottelunsa ensi viikon perjantaina 28. elokuuta Trio Areenalla KHL-joukkue Dinamo Riikaa vastaan.

– Pari napsua kovempi jengi on vastassa. Ensi viikolla katsotaan treeneissä lisää hyökkäyspelin asioita ja käydään myös puolustuspelaamista läpi, sillä se on kaiken perusta. Käydään poikien kanssa asia kerrallaan juttuja läpi. Tämä on sellaista koko paketin viilaamista, Niskanen valotti.

Kiekko-Vantaa–FPS 1–4  (0–0, 0–2, 1–2)

23.30 0–1 Miku Ronkainen (Paavo Tyni, Valtteri Jeskanen) YV

24.46 0–2 Paul Manushin (Totte Moberg)

51.05 1–2 Aku Kinnari (Julius Valtonen)

58.43 1–3 Miku Ronkainen TM

59.35 1–4 Jere Jokinen (Joonas Uimonen) TM

Torjunnat:

Samuel Jukuri, Kiekko-Vantaa 7+4+9=20

Tuomas Aalto, FPS 12+12+9=33

 

KUVAT: Toni Takala

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu