Kiekko-Vantaa koki torstaina kauden neljännessä paikalliskamppailussa 0–5-tappion Kiekko-Espoon vieraana.
Kiekko-Vantaa ja Kiekko-Espoo iskivät yhteen torstaina Metro Areenalla kauden neljännessä paikalliskamppailussa.
Kiekko-Vantaa ei saanut sitä rentoutta ja raikkautta esiin, jota parhaimmillaan on nähty. Loppulukemat 5–0 ei ihan kerro koko kuvaa pelistä, eikä runsas jäähymäärä ainakaan edesauttanut iltapuhdetta.
Avauserä oli tasainen ja molemmilla oli omat hallintahetkensä sekä paikkansa.
Toisessa erässä Kiekko-Vantaa nukahti erän alussa ja Niki Kaila vei alivoimalla kotijoukkueen 1–0-johtoon.
Juuso Perttilä lensi toisessa erässä suihkuun polvitaklauksesta. Kiekko-Espoo räppäsi yhden ylivoimaosuman, kun Tommi Takaveräjä latoi kiekon reppuun.
Kiekko-Espoon puolustaja Aku Alho nautiskeli takatolpalta toisessa erässä tilanteeksi 3–0.
Valmennus herätteli lohipaitoja vaihtamalla kolmanteen erään maaliin Mikko Holopaisen, joka sai tilille ensimmäiset minuutit Mestiksessä.
Kolmas erä oli tasainen ja molemmilla oli tilaisuutensa, mutta Kiekko-Espoo iski vielä kaksi osumaa taululle. Ensin Niko Seppälä iski hienon sommitelman päätteeksi 4–0 ja Joonas Kalliola ohjasi kahden miehen ylivoimalla loppulukemat 5–0.
Lohipaidat eivät saaneet kiekkoa tänään nollapelin torjuneen Kiekko-Espoon Roope Taposen ohi, vaikka paikkoja oli runsaasti.
– Tulos kertoo tietyllä tapaa kaiken oleellisen. Olimme jäljessä ihan kaikessa. Kova kipsi on päällä. Kukaan ei pelaa tahallaan huonosti ja kaikki tietää, että nämä pojat osaavat pelata ja se peli on siellä. Nyt meidän peli on väkisin yrittämistä ja sitä kautta tulee mukaan viive ja huonot ratkaisut, Kiekko-Vantaan valmentaja Jani Manninen kertoi taiston tauottua.
Kiekko-Vantaalle tappio oli kuudes perättäinen. Lohipaitojen kausi jatkuu huomenna kotiottelulla TUTO:a vastaan.
– Se rentous lähtee jokaisesta tämän joukkueen jäsenestä. Meidän valmentajien pitää luoda rentoutta tekemiseen, yksinkertaistaa, eikä väkisin pakottaa, Manninen sanoo.
Kiekko-Espoo–Kiekko-Vantaa 5–0 (0–0, 3–0, 2–0)
20.26 1–0 Niki Kaila (Tommi Takaveräjä, Arto Laatikainen) AV SR
27.32 2–0 Tommi Takaveräjä (Julius Rantaeskola, Emil Oksanen) YV
34.48 3–0 Aku Alho (Aleksi Järvinen, Tommi Takaveräjä)
44.52 4–0 Niko Seppälä (Aleksi Järvinen, Niki Kaila)
52.16 5–0 Joonas Kalliola (Arto Laatikainen, Joonas Niemelä) YV2
Torjunnat:
Roope Taponen, Kiekko-Espoo 7+7+9=23
Samuel Jukuri, Kiekko-Vantaa 15+11+0=26 (vaihto 3–0 40.00)
Mikko Holopainen, Kiekko-Vantaa 0+0+7=7