Kiekko-Vantaa | Mestis

Jussi Jaakola Kiekko-Vantaan A-nuorten apuvalmentajaksi

10.06.2019

Kiekko-Vantaan A-nuorten valmennustiimi vahvistuu ja täydentyy Jussi Jaakolalla.

Nuorten Mestis -kauteen valmistautuva Kiekko-Vantaa vahvistaa valmennustiimiään Jussi Jaakolalla, joka toimii päävalmentaja Jani Mannisen apuna kaudella 2019–20.

– Hienoa saada Jussi mukaan A-nuorten valmennustiimiin. Hieno juttu on myös se, että hän tulee seuran sisältä, sillä hän tuntee pelaajat hyvin ja saadaan sitä kautta jatkumoa tähän. Meillä on hyvä johtoryhmä kasassa tulevalle kaudelle, Kiekko-Vantaan toimitusjohtaja Kai Sointu kertoo.

Jaakola jatkaa edelleen myös mukana vantaalaisen juniorijääkiekon kehittämisessä toimimalla myös tulevalla kaudella lajivalmentajana yläkoulujen sekä toiseen asteen Urhea-toiminnassa.

Jaakola, 35, toimi ennen tätä kolme vuotta Kiekko-Vantaa Itä ry:n ja junioreiden valmennuspäällikkönä. Hän on toiminut myös aikaisemmin Pelicansin C-nuorten SM-sarjajoukkueen apuvalmentajana ja työskennellyt myös Oulun Kärpissä sekä Lohjan Kisa-Veikoissa.

– Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Janin kanssa arvomaailma kohtaa ja hän on erittäin hyvä valmentaja ja tyyppinä myös, joten siksikin olen todella innoissani. Olen työskennellyt myös B-nuorten valmennuksen kanssa, joten myös he ovat ennestään tuttuja ja sekin varmasti auttaa. Tässä tehtävässä pääsee paremmin arkeen kiinni ja kehittämään joukkuetta sekä pelaajia. Minulla on suuri halu myös kehittää itseäni, Jussi Jaakola sanoo.

– Varmasti valmennuspäällikön pestistä on tähän tehtävään myös hyötyä. Tunnen pelaajien taustat, vahvuudet ja kehityskohteet paremmin, Jaakola jatkaa.

Pelaajana oululaislähtöinen Jaakola kiekkoili muun muassa Suomi-sarjassa 95 ottelun verran SaPKon, RoKin, Kiekko-Laserin ja Raahe-Kiekon riveissä.

Kiekko-Vantaan A-nuorten maalivahtivalmentajana ensi kaudellakin jatkaa seuralegenda Jani Kautto.

Kiekko-Vantaan A-nuorten johtoryhmä kaudelle 2019–20:

Päävalmentaja: Jani Manninen

Apuvalmentaja: Jussi Jaakola

Maalivahtivalmentaja: Jani Kautto

Joukkueenjohtaja: Harri Peltola

Joukkueenjohtaja: Jorma Mäkinen

Huoltaja: Jari Huuki

Huoltaja: Jyrki Schukov

Mestis