Kiekko-Vantaa | Mestis

Hannu Väisänen Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentajaksi kaudelle 2020–21

28.02.2020

Hannu Väisänen toimii Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentajana kaudella 2020–21.

Kiekko-Vantaan A-nuoret lähtevät ensi kauteen Hannu Väisäsen johdolla.

– Hyvillä mielin astun Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentajaksi. Tämä oli ykköstavoite itselle, Hannu Väisänen kertoo.

Väisänen on toimii tällä hetkellä toista kauttaan Kiekko-Vantaan B2-nuorten SM-sarjajoukkueen päävalmentajana.

– Tämä on ollut antoisaa aikaa ja joka päivä on oppinut jotain uutta, Väisänen sanoo.

Kiekko-Vantaan B2-nuoret ovat tällä hetkellä SM-sarjassa hienosti toisena.

Väisäsellä on myös kokemusta Kiekko-Vantaan A- sekä B-nuorten apuvalmentajan paikalta.

– Kärsivällisyys on iso piirre. Pyrin ohjaamaan pelaajia ja antamaan vinkkejä. Olen jämäkkä ja rehellinen, Väisänen kuvailee itseään valmentajana.

Kiekko-Vantaan omalla kasvatilla on takana hieno pelaajaura. Väisänen pelasi yhteensä 344 liigaottelua HIFK:n, Lukon ja HPK:n riveissä. Väisänen voitti Suomen mestaruuden Jukka Jalosen alaisuudessa HPK:ssa keväällä 2006. Mestiksessä Väisänen pelasi 122 ottelua Kiekko-Vantaan riveissä.

– Omissa ajatuksissa pelaamme ensi kaudella hyvää joukkuepeliä ja olemme sarjan luistelevin ja ahkerin joukkue jäällä, Väisänen kuvailee.

Väisänen saa apuvalmentajakseen Kiekko-Vantaan A-nuoriin tutun työparin B2-nuorista, eli Janne Kaasalaisen.

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Käytämme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä ja tarjotaksemme sosiaalisen median ominaisuuksia sekä räätälöidäksemme sisältöä ja mainoksia. Mikä teet muutoksia valintoihin, päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.

Evästeasetuksesi on tallennettu