Eetu Peltolan viime kausi oli huikea: puolustaja takoi seuran A-nuorissa yhteensä peräti 59 pistettä ja teki vakuuttavan sisääntulon myös Mestis-tasolle, sillä viiteen peliin isokokoinen kiekollinen puolustaja saalisti kolme syöttöpistettä ja esiintyi lupaavasti.
– Se oli hyvä kausi minulta. Sain kaiken irti mitä pystyy. Nyt tehdään sitten hommia, että pystyy ensi kaudella vakiinnuttamaan paikan Mestiksessä, Eetu Peltola kertoo.
Kiekko-Vantaan oma kasvatti ei ensimmäisissä miesten peleissä arkaillut, vaan tuli ryminällä sisään.
– Kyllä Mestiksessä kovempaa mennään ja peli on fyysisempää, Peltola sanoo.
Uran ensimmäisessä Mestis-ottelussa helmikuussa Kajaanissa Peltola saalisti heti syöttöpisteen.
– Oli se hieno hetki vetää ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen paita päälle, kun täällä kuitenkin on koko uran pelannut. Kyllä siinä vähän kylmiä väreitäkin tuli, Peltola muistelee.
Runkosarjan viimeisessä pelissä hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja kellottikin jo yli 21 minuuttia jääaikaa ja oli yksi kentän parhaista. Siitä on hyvä jatkaa.