Kiekko-Vantaa | Mestis

Arvokas kotivoitto Hermeksestä – ”Pelattiin ratkaisevat tilanteet riittävän fiksusti”

29.01.2020

Kuvat: Shaun Duncan

Kiekko-Vantaa nappasi todella tärkeät kolme pistettä kaatamalla keskiviikkoillan Mestis-spektaakkelissa Trio Areenalla Hermeksen maalein 4–1.

Pudotuspelipaikoista viivan tuntumassa taistelevat Kiekko-Vantaa ja Hermes iskivät yhteen keskiviikkona Trio Areenalla. Jaossa oli isot pisteet ja ottelun tärkeys näkyi molempien joukkueiden otteissa.

Kiekko-Vantaa puolusti läpi illan hyvin, iski tarvittavat maalit, ja Waltteri Ignatjew oli tolppien välissä erinomainen.

– Ihan kelpo kamppailu meiltä. Ei välttämättä ollut kaunista tänään, mutta pelasimme ratkaisevat tilanteet, joita voittaminen vaatii riittävän fiksusti. Puolustimme hyvin ja pidimme kaverin ulkopuolella. Maalivahtipeli oli hyvää ja oli ilo nähdä lapiomiehen maali Sikstukselta, sillä tuollaisia likaisia maaleja ei olla ihan hirveästi tällä kaudella tehty, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Kari Haakana kertoi.

Avauserä oli tasainen ja molemmilla oli omat paikkansa. Hermes siirtyi 0–1-johtoon juuri Kiekko-Vantaan tultua täysilukuiseksi Ville Salorannan iskettyä irtokiekko ykkössektorista sisään.

Kiekko-Vantaa tuli 15 sekuntia ennen erän päättymistä tasoihin, kun jenkkipakki Jack Glover pohjusti upeasti ja Ville-Valtteri Mustonen päätti pitkän kuivan kautensa tälläämällä laatan tarkasti viiksien välistä pussiin.

Toinen erä oli Kiekko-Vantaalta vahvaa tekemistä. Se puolusti vahvasti ja varsinkin ensimmäiset 10 minuuttia se esitti myös vahvaa hyökkäyspelaamista.

Vanhan seuransa kohdannut puolustaja Samuel Sikstus lapioi tahtomaalilla maalin edestä Kiekko-Vantaan 2–1-johtoon. Hetkeä myöhemmin samettikätinen mailataituri Julius Valtonen lisäsi johtoa kaksi vastaan yksi -hyökkäyksestä upeaa tulokaskautta pelaavan Petteri Villasen maagisesta passista.

Kolmannessa erässä Kiekko-Vantaa tylsytti Hermeksen kirin kokonaan. Kokoonpanoon palannut Joel Sund pyssytti hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen 4–1-osuman, eikä vieraat siitä enää toipunut.

Kiekko-Vantaa nousi kahden pisteen päähän pudotuspeliviivasta.

Lohipaitojen kausi jatkuu perjantaina kotiottelulla KeuPa HT:ta vastaan.

Kiekko-Vantaa–Hermes 4–1 (1–1, 2–0, 1–0)

17.14 0–1 Ville Saloranta (Julius Reini, Samu Markkula)

19.45 1–1 Ville-Valtteri Mustonen (Jack Glover, Oliver Kiljunen)

23.26 2–1 Samuel Sikstus (Joel Sund, Aleksi Halme)

27.18 3–1 Julius Valtonen (Petteri Villanen, Joonas Niemelä)

47.00 4–1 Joel Sund (Jesse Niemi, Samu Poutanen)

Torjunnat:

Waltteri Ignatjew, K-Vantaa 10+8+7=25

Vilho Heikkinen, Hermes 12+4+10=26

Mestis