Kiekko-Vantaa | Mestis

A-NUORET: Muikut kukisti Kooveen jatkoajalla

10.08.2019

Kiekko-Vantaa nappasi harjoituskauden toisen voittonsa kaatamalla Kooveen jatkoajan jälkeen maalein 4–3.

Nuorten Mestis -kauteen valmistautuva Kiekko-Vantaa pelasi perjantaina harjoituskauden neljännen ottelunsa. Muikuilla oli takana jälleen raskas treeniviikko, mutta siitä huolimatta pelaajat laittoivat parasta pöytään.

– Meiltä vaisu alku, mutta paransimme peliä. Koovee vei ensimmäistä erää, mutta kaksi seuraavaa olivat tasaisia. Meidän puolustuspeli oli vielä sekavaa, mutta kuitenkin harjoitellut asiat menivät eteenpäin. Meillä oli torstaina kova treeni ja ennen peliäkin teimme fysiikkatreenin, mutta silti jätkät pelasivat hienosti loppuun saakka, Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentaja Jani Manninen kertoi.

Muikkujen harjoituskaudella silmiin pistävää on ollut tahmeat startit otteluihin. Siinä riittääkin mietittävää ennen sarjakauden alkua.

– Neljästä ottelussa kolmessa on ollut huono lähtö peliin. Se on valmennuksen homma teroittaa sitä asiaa, Manninen tuumasi.

Kiekko-Vantaan maaleista perjantai-illan mittelössä vastasivat kahdesti osunut Aleksi Friman, puolustaja Eemeli Laine ja hyökkääjälupaus Jesse Pietikäinen. Tolppien välissä Tommi Steffen pelasi mainion ottelun.

Ensi viikolla Muikut pelaa jälleen kaksi harjoitusottelua. Keskiviikkona kohdataan toistamiseen KJT Haukat ja perjantaina vieraillaan Nuorten SM-liigajoukkue TUTO:n vieraana.

Mestis