Kiekko-Vantaa | Mestis

A-NUORET: Koovee rankaisi virheistä – Latvala osui kahdesti

03.08.2019

Nuorten Mestis -kauteen valmistautuva Kiekko-Vantaa kärsi lauantaina Kooveen vieraana katkeran 3–4-tappion.

Muikut kaatoi torstaina selvin lukemin kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa KJT Haukat maalein 3–7. Lauantaina Kiekko-Vantaa matkusti Kooveen vieraaksi legendaariseen Hakametsään.

Ottelusta muodostui tasainen vääntö, joka ratkesi kuuluisiin pieniin asioihin. Muikuilla oli takana rankka ensimmäinen harjoitusviikkoa ja se näkyi myös otteissa.

– Kunnia vastustajalle. Koovee oli ensimmäisessä harjoitusottelussaan nälkäinen ja tehokkaampi. Meidän suoritus oli odotuksiin nähden pettymys. Olimme huonoja kiekon kanssa ja Koovee rankaisi virheistä. Haparoitiin syötöissä ja se hidasti meidän peliä. Paljon hyvääkin kuitenkin löytyi ja rankan viikon jälkeen jätkät jaksoi väsyneenäkin tehdä hyviä ratkaisujakin, Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentaja Jani Manninen kertoi taiston tauottua.

Muikut sai vielä 2–4-tappioasemassa hyvän kirin aikaiseksi, mutta pääsi lopulta ainoastaan maalin päähän.

Kiekko-Vantaan maaleista ottelussa vastasivat kahdesti osunut sentterilupaus Oskari Latvala ja kapteenina toiminut Markku Kitunen.

Kooveelta maaliverkkoa heiluttivat Valtteri Välimäki, Oskari Mäkiviinikka, Elmeri Käkkimaa ja Elias Palo.

Kiekko-Vantaa pelaa ensi viikolla kaksi harjoitusottelua. Keskiviikkona Muikut kohtaa vieraskaukalossa Karhu-Kissat ja perjantaina haetaan revanssia Kooveesta Trio Areenalla.

– Hyökkäyspeliin keskitytään ensi viikolla. Syöttöjen kanssa on ollut tekemistä, joten hyväkin asia että päästään harjoittelemaan hyökkäyspelillisiä asioita, Manninen kommentoi.

Koovee–K-Vantaa 4–3 (1–1, 1–1, 2–1)

12.08 1–0 Valtteri Välimäki (Tuomas Tiitinen, Oskari Jäättelä)

15.09 1–1 Oskari Latvala (Joonas Kaartinen, Mikael Tapio) YV

20.23 2–1 Oskari Mäkiviinikka (Oskari Jäättelä)

25.15 2–2 Oskari Latvala (Mikael Tapio, Väinö Tapper)

40.37 3–2 Elmeri Käkkimaa (Oskari Mäkiviinikka)

41.43 4–2 Elias Palo (Oliver Lumijärvi, Verneri Viitala)

58.43 4–3 Markku Kitunen (Jose Korsikko, Hannu Penttinen)

Torjunnat:

Verneri Virtanen, Koovee 11+10+12=33

Mikko Holopainen, K-Vantaa 11+6+7=24

Mestis