Kiekko-Vantaa | Mestis

A-NUORET: Jussi Jaakola Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentajaksi

01.01.2020

Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentajana loppukauden toimii Jussi Jaakola.

Nuorten SM-liigan alemman loppusarjan perjantaina aloittava Kiekko-Vantaa lähtee loppukauteen Jussi Jaakolan johdolla.

Kiekko-Vantaan A-nuorten kanssa loistavaa työtä puolitoista vuotta tehnyt Jani Manninen siirtyy täysipäiväisesti edustusjoukkueen valmennustiimiin.

Jaakola, 36, toimi alkukaudella A-nuorten apuvalmentajana ja hyppää nyt vastuuvalmentajaksi ensimmäistä kertaa.

– Levollisin mielin hyppään päävalmentajaksi. Tämä on hieno jengi ja mukavia poikia koppi täynnä, niin aika hyvä kutina on tästä. Itselle hieno haaste. En ole vielä kovin montaa ohjauspeliä llaittanut kuntoon, mutta uskon tämän menevän hyvin ja olen tähän valmis, Jussi Jaakola kertoo.

– Janin kanssa tehtiin hommia syksy ja samat jutut jatkuvat vähän eri murteella vain kopissa. Isoja muutoksia on turha tehdä. Jani jätti isot saappaat täytettäväksi kyllä, Jaakola sanoo.

Jaakola jatkaa edelleen myös mukana vantaalaisen juniorijääkiekon kehittämisessä toimimalla lajivalmentajana yläkoulujen sekä toiseen asteen Urhea-toiminnassa.

Jaakola, 35, toimi ennen tätä kautta kolme vuotta Kiekko-Vantaa Itä ry:n ja junioreiden valmennuspäällikkönä. Hän on toiminut myös aikaisemmin Pelicansin C-nuorten SM-sarjajoukkueen apuvalmentajana ja työskennellyt myös Oulun Kärpissä sekä Lohjan Kisa-Veikoissa.

Pelaajana oululaislähtöinen Jaakola kiekkoili muun muassa Suomi-sarjassa 95 ottelun verran SaPKon, RoKin, Kiekko-Laserin ja Raahe-Kiekon riveissä.

Kiekko-Vantaan A-nuoret sijoittui Nuorten Mestiksen alkusarjassa toiseksi ja nousi kevätkaudella Nuorten SM-liigan alempaan loppusarjaan.

Kiekko-Vantaan A-nuorten valmennustiimin täydentävät maalivahtivalmentaja Jani Kautto ja uutena apuvalmentajana aloittava Lasse Pirjetä.

– Vaikka Jani Mannisen kahden pestin urakointi päättyy, ja Jussi Jaakola ottaa vetovastuun A-nuorista yhdessä Lasse Pirjetän kanssa, niin yhteistyö edustuksen ja A-nuorten välillä tulee jatkumaan tiiviinä. Tämä on tärkeää pelaajien kehittämisen kannalta sekä auttaa valmentajia heidän työssään, Kiekko-Vantaa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Kai Sointu kertoo.

Kolmet MM-kisat urallaan Leijona-paidassa tahkonnut Pirjetä, 45, pelasi urallaan 456 SM-liigaottelua ja voitti Suomen mestaruuden TPS:n kanssa vuonna 1995. NHL:ssä Pirjetä pelasi 146 ottelua tehoilla 23+27=50 Columbus Blue Jacketsin ja Pittsburgh Penguinsin riveissä. Lisäksi entinen huippusentteri Pirjetä kiekkoili Ruotsissa ja Sveitsissä.

Pirjetä on toiminut uransa jälkeen apuvalmentajana Peliittojen ja Hermeksen Mestis-joukkueissa sekä Jokereiden B-nuorissa.

– Lasse on hyvä lisä meidän valmennustiimiin ja tuo apua juuri niihin ongelmakohtiin, joita meillä Nuorten Mestiksen alkusarjassa oli. Lasse pelasi hienon uran NHL:ää myöten, joten hänellä on paljon annettavaa tälle joukkueelle ja näille pelaajille, Jaakola kehuu.

Kiekko-Vantaan A-nuoret pelaa ensimmäisen ottelunsa Nuorten SM-liigan alemmassa loppusarjassa perjantaina vierasottelulla Ilvestä vastaan.

Mestis