Kiekko-Vantaa | Mestis

Vuoden viimeinen ottelu lauantaina Savonlinnassa

29.12.2018

Kiekko-Vantaa kohtaa vuoden viimeisessä ottelussaan lauantaina toissa kevään finaalivastustajansa Savonlinnan Pallokerhon.

Kiekko-Vantaa ja SaPKo iskevät yhteen toista kertaa tällä kaudella. Pässipaidat voittivat Trio Areenalla lokakuussa voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 4–5.

Kiekko-Vantaa on sarjassa kuudentena. Kolmanneksi eniten maaleja tehtailleet lohipaidat ovat keränneet 28 ottelusta kasaan 42 pistettä. Matkaa neljän parhaan joukkoon on nyt kuusi pistettä.

Perjantaina Kiekko-Vantaa taipui vuoden viimeisessä kotiottelussaan sarjakolmoselle TUTO:lle jatkoaikatrillerissä maalein 4–5. Vantaalaiset johtivat ottelua vielä neljä minuuttia ennen loppua kolmella maalilla, joten tappio oli kiistatta kirvelevä.

Se on nyt kuitenkin unohdettu ja katseet ovat tiukasti lauantaisessa vuoden viimeisessä ottelussa, jossa vantaalaisten juonikas pelintekijä ja Mestiksen pistepörssin kolmonen Joona Monto palaa Talvisaloon ensimmäistä kertaa lohinutussa.

Sarjan toiseksi paras vierasjoukkue Kiekko-Vantaa lähtee taistelemaan arvokkaista sarjapisteistä ja hakemaan ehjää 60-minuuttista.

SaPKo on sarjassa kahdeksantena. Pasi Räsäsen luotsaamat pässipaidat ovat saalistaneet 24 ottelusta 39 pistettä. Se on tehnyt sarjassa neljänneksi eniten maaleja ja SaPKo on sarjan kolmanneksi kovin kotijoukkue.

Mestiksessä sijat 3–9 ovat tällä hetkellä 11 pisteen sisällä toisistaan, joten asetelmat ovat kutkuttavan jännittävät.

SaPKo palasi joulutauolta kukistamalla perjantaina vieraskaukalossa KeuPa HT:n maalein 3–4. Pässipaidat ovat voittaneet viidestä edellisestä pelaamastaan ottelusta Kiekko-Vantaan tavoin kaksi.

SaPKo–Kiekko-Vantaa lauantaina klo 17 Savonlinnan Mediatili Areenalla. Mikäli et lähde Ruutanoiden kanssa kannustamaan Kiekko-Vantaata vierasvoittoon, niin ottelun näet Elisa Viihde Sportin kautta.

Seuraa heitä:

#81 Joona Monto, K-Vantaa

Hyökkääjävirtuoosi kohtaa entisen seuransa ensimmäistä kertaa Talvisalossa. Juonikas ja elegantti pelintekijä on muodostanut sarjan kovimman ketjun Mestiksen maalipörssiä johtavan Miro-Pekka Saarelaisen ja Joel Sundin kanssa. Taikuri on loistava ylivoimapelaaja, jonka pelisilmä on maaginen. Kahteen edelliseen otteluun Mestiksen pistepörssin kolmonen on tehtaillut neljä pistettä (1+3).

#9 Eetu Pylkkänen, SaPKo

Viime kaudella siirtorajalla lohipaitaan saapunut puolustajatalentti kohtaa myös entisen seuransa. Tällä kaudella SM-liigadebyyttinsä tehnyt TPS-laina on hyvin liikkuva rightin kiekollinen puolustaja. Tehnyt 18 ottelussa SaPKolle yhden maalin ja kerännyt kaksi syöttöpistettä. Lupaava pakki on nähty urallaan myös nuorisomaajoukkueissa.

Tiesitkö?

– Mestiksen maalipörssiä johtava ja pistepörssin kakkonen Miro-Pekka Saarelainen on kahdeksan ottelun mittaisessa pisteputkessa. MPS8 on tehnyt maalin nyt neljässä ottelussa putkeen.

– Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljä kertaa ja voitot menivät tasan 2–2. Simo Mälkiän ja Pasi Räsäsen kohtaamiset Mestis-tasolla ovat puolestaan 2–11 jälkimmäisen eduksi.

– Miro-Pekka Saarelainen on enää kolmen maalin päässä Markku Takalan ja Julius Rantaeskolan nimissä olevasta Kiekko-Vantaan yhden kauden maaliennätyksestä (26). Saarelainen on kolmen tehopisteen päässä 100 tehopisteen rajapyykistä Mestiksessä.

– Saarelainen–Monto–Sund kentällinen on tehtaillut jo yhteensä 108 tehopistettä. Kaikki kolme mahtuu Mestiksen pistepörssissä viiden parhaan joukkoon.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Miro-Pekka Saarelainen 23+16=39

2) Joona Monto 9+27=36

3) Joel Sund 11+22=33

4) Pekka Niemimaa 6+8=14

5) Eetu Torpström 6+7=13

SaPKon sisäinen pistepörssi:

1) Jaakko Lantta 7+15=22

2) Matias Lainio 7+14=21

3) Atte Karppinen 6+14=20

4) Toni Henttonen 9+10=19

5) Juuso Forsström 6+10=16

Mestis