Kiekko-Vantaa | Mestis

Simo Mälkiä: "Joukkueen rakentaminen hyvässä vaiheessa"

08.06.2018

Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä odottaa innolla tulevaa kautta.

Tuttu virne kasvoilla. Tuttu työnteon kulttuuri. Simo Mälkiä palasi Kiekko-Vantaan päävalmentajaksi vuoden tauon jälkeen.

– On ollut mukava palata. Sama toimitusjohtaja, sama joukkueenjohtaja ja mediapuolella samat ihmiset. Toissa kauden pelaajia ei paljon ole enää mukana, joten alussa on mennyt aikaa tutustua uusiin pelaajiin, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.

Tulevaan Mestis-kauteen valmistautuva Kiekko-Vantaa harjoitteli kovaa neljä viikkoa. Nyt pelaajat viettävät omatoimista jaksoa, kunnes palaavat jälleen elokuussa sorvin ääreen.

– Harvalla Mestis-joukkueella on tässä kohtaa kautta pyörinyt treenejä. Osa on meillä käynyt töissä, mutta hyvä rinki saatiin harjoituksiin, viime kaudella SM-liigaseura KooKoon apuvalmentajana toiminut Mälkiä sanoo.

Kiekko-Vantaan ensi kauden valmennustiimissä on kokemusta ja näkemystä. SM-liigapelejä Mälkiältä, apuvalmentajana toimivalta kolminkertaiselta Suomen mestarilta Tony Virralta ja maalivahtivalmentaja Mikko Strömbergiltä löytyy yli 900 ottelun verran. Kasassa on valmennustrio, jolla intohimoa ja osaamista löytyy.

– Sellainen tiimi on kasassa millainen haluttiinkin. Toke (Virta) on enemmän varmasti hyökkääjien kanssa ja minun harteille jää sitten puolustajat. Näistä asioista ei kuitenkaan olla vielä puhuttu, Mälkiä kertoo.

Lohipaidoilla on kasassa sopimukset kolmen maalivahdin, kuuden puolustajan ja 11 hyökkääjän kanssa. Vaikka vaihtuvuutta onkin paljon, vaikuttaa joukkue äärimmäisen kilpailukykyiseltä.

– Joukkueen rakennus on hyvässä vaiheessa. Muutama pelaaja puuttuu vielä, mutta hyvä runko on ehdottomasti kasassa. 1–2 hyökkääjää tulee vielä ja pari pakkia, Mälkiä valottaa.

Innokkaimmat odottavat jo tulevaa kautta vesi kielellä. Mestiksen kärkiseuroihin viime vuosina noussut Kiekko-Vantaa haluaa pelata tehokasta ja voittavaa jääkiekkoa.

– Aina pelaajat vaikuttavat pelitapaan, mutta ei minun ajatusmaailma jääkiekosta ole muuttunut. Paljon on varmasti samojakin asioita kuin toissa kaudella meidän pelissä. Nopeammaksi ja simppelimmäksi peli on menossa koko ajan, kaudella 2016–17 lohipaidat hopealle luotsannut valmentajavelho tuumii.

Mitä sanavalmiin Mälkiän kesään sitten oikein kuuluu?

– Kyllä tässä työtä riittää, vaikka omatoimijakso onkin käynnissä pelaajilla. Joukkueen rakentamista tehdään vielä ja pelaajille harjoitusohjelmat. Mutta myös lomailua perheen kanssa, matkustamista ja mökkeilyä. Pitää päästä irti arjesta, jotta elokuussa on fressi mieli, Mälkiä päättää.

Mestis