Kiekko-Vantaa palasi voittojen tielle Nuorten Mestiksessä kaadettuaan kotikaukalossa Kokkolan Hermeksen maalein 9–3 (3–2, 3–1, 3–0).
Muikut pelasi nousujohteisen kamppailun ja tehottomuudesta kärsinyt Kiekko-Vantaa sai viimein ketsuppipullon kunnolla auki. Hallitseva mestari nappasi kauden toisen voittonsa ja nousi sarjassa seitsemänneksi.
– Startti otteluun oli hankala ja meillä oli vaikeuksia Hermeksen kolmen pelaajan kovan karvauksen kanssa. Erätauolle päästiin kuitenkin johtoasemassa ja sen jälkeen keksimme paremmin keinoja päästä paineen alta pois. Alku oli meille hyvä muistutus siitä, että joidenkin joukkueiden pelitavat perustuvat kovaan paineistamiseen ja sen kanssa täytyy olla hereillä, Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentaja Jani Manninen kertoi taiston tauottua.
Kiekko-Vantaan maaleista vastasivat Eemeli Laine (1+0), Samu Poutanen (1+1), kapteeni Lauri Savela (1+0), Jare Juutilainen (1+2), Hannu Penttinen (1+1), Markku Kitunen (1+0) ja hattutempun viimeistellyt Niko Lottanen (3+0). Kauden toisen ottelunsa pelannut Oliver Kiljunen saalisti peräti kolme syöttöpistettä.
– Kaikki yhdeksän maalia olivat tehtyjä maaleja, eikä lahjoja. Ne syntyivät joko hienoista yksilösuorituksista tai hyvän yhteispelin tuloksena. Olemme tehneet maalinteon kanssa pitkin kautta töitä ja tänään saatiin tulosta aikaiseksi, Manninen sanoi.
Kaikki viisi otteluaan hävinneen Hermeksen maaleista vastasivat Marko Potila ja kahdesti osunut Kalle Männistö.
Muikkujen maalissa Niku Halla-Aho pysäytti 27 kiekkoa.
Kiekko-Vantaan A-nuoret pelaavat ensi viikolla kolme ottelua; keskiviikkona Tikkurilaan vieraaksi saapuu radan varren paikalliskamppailuun sarjakärki KJT Haukat ja viikonloppuna edessä on Pohjois-Suomen kiertue Hokin sekä RoKin vieraana.
Valmentajavelho Manninen kohtaa edellisen seuransa KJT Haukat ensimmäistä kertaa sarjapelissä Kiekko-Vantaan pääkäskijänä.
– KJT Haukat on sarjakärjessä, joten se on meille hyvä mittari. Se on tietysti erityinen peli aika monelle, koska paljon on ystäviä keskenään toisella puolella.
Kiekko-Vantaa–Hermes 9–3 (3–2, 3–1, 3–0)
6.50 1–0 Eemeli Laine
7.44 1–1 Kalle Männistö (Markus Vinkki)
13.18 2–1 Samu Poutanen (Oliver Kiljunen, Eetu Peltola)
15.24 2–2 Marko Potila (Kalle Männistö, Arsi Mäenpää)
18.46 3–2 Lauri Savela (Jare Juutilainen, Pyry Ekholm)
23.11 4–2 Niko Lottanen (Roope Lakaniemi, Jare Juutilainen)
23.21 5–2 Jare Juutilainen (Pyry Ekholm, Roope Lakaniemi)
33.09 5–3 Kalle Männistö (Markus Vinkki, Vili Vesalainen)
34.12 6–3 Niko Lottanen (Samu Poutanen, Oliver Kiljunen)
46.49 7–3 Niko Lottanen (Oliver Kiljunen) SR
47.57 8–3 Hannu Penttinen (Jesse Pietikäinen)
57.57 9–3 Markku Kitunen (Hannu Penttinen, Waltteri Virtanen)
Torjunnat:
Niku Halla-Aho, K-Vantaa 7+6+14=27
Hugo Bränn, Hermes 18+2+0=20 (vaihto 23.21 5–2)
Marcel Mattsson 0+12+15=27