Kiekko-Vantaa | Mestis

Muikkujen viikkokatsaus: Eetu Peltola

27.10.2018

Kiekko-Vantaan A-nuoret aikataulussa tavoitteensa suhteen.

Kiekko-Vantaa löytyy sijalta kolme Nuorten Mestiksestä. Muikut ovat keränneet 15 ottelusta yhteensä 30 pistettä. Hallitseva mestari on tehnyt toiseksi eniten maaleja ja päästänyt toiseksi vähiten.

Jani Mannisen luotsaaman Muikkujen tavoite tällä kaudella on yltää kahden parhaan joukkoon, mikä takaisi paikan kevätkaudelle Nuorten SM-liigan alempaan loppusarjaan. Kiekko-Vantaa on tällä hetkellä kolmen pisteen päässä yhden ottelun enemmän pelanneesta KJT Haukoista.

Muikut ovat voittaneet 12 edellisestä ottelustaan yhdeksän. Se on kova saldo, mutta tahdin on jatkuttava myös läpi loppurypistyksen. 

Tällä viikolla Kiekko-Vantaa kärsi 2–6-kotitappion sarjakärki Karhu-Kissoille. Muikkujen pelissä oli tappiosta huolimatta paljon hyvää, mutta kehityskohteitakin vielä riittää.

Tulevalla viikolla Muikut pelaavat yhden ottelun. Ensi lauantaina 3. marraskuuta Trio Areenalla vietetään Kiekko-Vantaan superpäivää, kun Muikut kohtaa klo 13.50 alkavassa ottelussa SaPKon ja heti perään klo 17 edustusjoukkue isännöi RoKia. 

Viime sunnuntaina sarjajumbo Hermeksen verkkoon hattutempun tehtaillut Eetu Peltola niputtaa kautta tähän mennessä. Tsekkaa video yltä.

 

 

Mestis