Kiekko-Vantaa | Mestis

Lauantai-illan huumaan vieraaksi hallitseva mestari

24.11.2018

Kiekko-Vantaa isännöi Tikkurilan lauantai-illan huumassa puolustavaa Mestis-mestaria KeuPaa. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla, joten jaossa on jälleen äärimmäisen tärkeät pisteet.

Kiekko-Vantaa on Mestiksen runkosarjassa yhdeksäntenä. Lohipaidat ovat pelanneet 19 ottelua ja keränneet niistä 26 pistettä. Matkaa pudotuspeliviivaan on nyt pisteen verran ja neljän parhaan joukkoon matkaa on nyt tasaisessa sarjassa neljä pistettä.

Kiekko-Vantaa palasi perjantaina voittojen tielle kaatamalla vieraskaukalossa Kooveen maalein 4–1. Lohipaitojen osumista vastasivat Henri Tamminen, Erik Embrich ja kahdesti verkkoa heiluttanut Pekka Niemimaa.

– Puolustimme hyvin, mutta siihen ei voi olla tyytyväinen kuinka paljon jouduimme puolustamaan. Silti ihan tyylikkäästi hoidettu kaikkien kommervenkkien jälkeen. Meiltä ei energisin peliesitys. Toinen kolmen ottelun viikko putkeen nyt meille. Toivottavasti saadaan huomenna parempi jalka heti lähtöön, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoi.

Vuoristoratamaisen alkukauden pelannut Kiekko-Vantaa on parhaimmillaan pelannut äärimmäisen laadukasta jääkiekkoa, mutta taso on tosin ailahdellut liikaa.

Lohipaidat ovat maajoukkuetauon jälkeen petranneet ja varsinkin puolustuspeli on terävöittynyt. Kiekko-Vantaa on kerännyt kolmesta edellisestä ottelustaan pisteitä ja päästänyt näissä ainoastaan kaksi maalia omiin.

Kiekko-Vantaa on sarjan toiseksi huonoin kotijoukkue. Kahdeksasta kotipelistä se on raapinut yhtä monta pistettä. Lohipaidat ovat hävinneet neljä edellistä kotipeliään.

Mestiksen pistepörssin viiden parhaan joukosta löytyy peräti kolme Kiekko-Vantaan pelaajaa. Kultakypärä Miro-Pekka Saarelainen johtaa sarjan maali- ja pistepörssiä, KHL-debyyttinsä perjantaina tehnyt juonikas pelintekijä Joona Monto on kolmantena ja voimalaituri Joel Sund viidentenä. Tämä ykkösnyrkki on takonut yhteensä 79 pistettä.

Tulivoimaa Kiekko-Vantaalta löytyy myös laajalta rintamalta, sillä niin Joona Harjaman, Pekka Niemimaan kuin Alex Leväsenkin hyökkäystriot pystyvät tekemään tulosta.

Puolustava mestari KeuPa HT on sarjassa kahdeksantena ja saalistanut 18 ottelusta 27 pistettä. Keuruulaiset ovat olleet vahvoja kotikaukalossa, mutta vieraissa on ollut vaikeampaa.

Perjantaina KeuPa koki 3-4-tappion kotikaukalossa voittolaukauskilpailun jälkeen Ketterälle, joka kylvetti sitä maajoukkuetauolla Suomen Cupin finaalissa Hartwall Arenalla.

KeuPa on voittanut viidestä edellisestä ottelusta kaksi, mutta kerännyt neljästä niistä kuitenkin pisteitä.

Keuruulaisilta alkukaudesta esiin ovat nousseet muun muassa kultakypärä Jesse Pelamo, taitava laitahyökkääjä Samuel Salonen, näppäräkätinen Juuso Mörsky, viime kevään ratkaisija Teemu Huttu ja tulokaspuolustaja Paavo Tyni. KeuPalla on neljä vahvaa sylinteriä ja ratkaisuvoimaa kyllä riittää.

– KeuPalla on hyvä ja laaja materiaali. Siellä on neljä hyvää ketjua. Heitä vastaan ollaan puolustettu hyvin ja pelattu hyvin kiekollakin. Niitä asioita voittaminen nyt myös vaatii, Mälkiä sanoo.

Kiekko-Vantaa ja KeuPa ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Sarja-avauksessa lohipaidat murskasivat Trio Areenalla puolustavan mestarin maalein 5–0. Lokakuussa Kiekko-Vantaa taisteli Keuruulta täydet pisteet mukaansa 2–0-lukemin. Mahtavaa tulokaskautta pelaava 18-vuotias veskarilupaus Waltteri Ignatjew on pitänyt nyt kuusi erää maalinsa puhtaana KeuPaa vastaan.

– Voisi olettaa, että aika samantyylinen peli on tulossa kuin ne kaksi aikaisempaa. Ne ovat olleet miehekkäitä kamppailupelejä, joissa ei ole tyylipisteitä jaettu. Molemmat ovat pyrkineet pelaamaan suoraviivaisesti, Mälkiä ennakoi.

Luvassa on Tikkurilan lauantai-illan huumassa jälleen sähköä sekä tunteita ja tuoksuja. Kaksi taitavaa joukkuetta iskevät yhteen, eikä mitään saa taaskaan ilmaiseksi.

Kiekko-Vantaa–KeuPa HT lauantaina klo 17 Trio Areenalla. Edullisemmat ennakkoliput hankit täältä.

Seuraa heitä:

#3 Pekka Niemimaa, K-Vantaa

Kapteeni iski kaksi tärkeää maalia Kooveen verkkoon perjantaina. Konkarisentteri lähestyy 400 runkosarjaottelun rajapyykkiä. Tärkeä pelaaja niin kaukalossa kuin kopissakin.

#4 Paavo Tyni, KeuPa

HPK:n A-nuorten entinen kapteeni pelaa hienoa tulokaskautta Mestiksessä. Pelaa rohkeasti kiekolla ja liikkuu hyvin. Kolmen ottelun pisteputkessa.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Miro-Pekka Saarelainen 17+11=28

2) Joona Monto 7+20=27

3) Joel Sund 7+17=24

4) Erik Embrich 4+6=10

5) Eetu Torpström 4+6=10

KeuPan sisäinen pistepörssi:

1) Jesse Pelamo 8+11=19

2) Samuel Salonen 3+10=13

3) Juuso Mörsky 7+5=12

4) Teemu Huttu 4+7=11

5) Paavo Tyni 4+7=11

Mestis