Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa taipui SKA Nevalle voittolaukauskilpailussa

28.08.2018

Mestis-kauteen valmistautuva Kiekko-Vantaa koki tiistaina Imatralla tappion voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 2–3 pietarilaista SKA Nevaa vastaan.

Kiekko-Vantaa ja viime keväänä VHL-sarjan finaalissa pelannut SKA Neva iskivät yhteen vauhdikkaassa kiekkonäytelmässä. Pelitempo oli läpi kamppailun korkealla ja vauhtia oli kaukalossa kuin Monzassa.

– Vastustaja oli todella hyvä. Siellä oli vahvoja jätkiä ja hyviä luistelijoita. Ensimmäisessä erässä oltiin purjeissa, eikä valmistutuminen onnistunut kyllä lainkaan. Parannettiin peliä ja oli meillä siellä hyviäkin juttuja. Jos tämä olisi ollut sarjapeli, niin piste oltaisiin kuitenkin tästä saatu revittyä. Paljon jäi parannettavaa, Kiekko-Vantaan valmentaja Tony Virta kertoi taiston tauottua.

SKA Neva hallitsi kamppailua, mutta lohipaidat taistelivat hyvin ja Eetu Mäkiniemi sekä Waltteri Ignatjew pitivät vantaalaisia pystyssä.

SKA neva siirtyi 1–0-johtoon, kun Pavel Kukshtelin osumalla. Liukasliikkeinen Ivan Volodin pääsi läpi, Mäkiniemi torjui ensimmäisen yrityksen, mutta Kukshtel onnistui siivoamaan irtokiekon verkkoon.

Toisen erän alku oli Kiekko-Vantaalta todella vahva. Palkintokin nousujohteiselle pelaamiselle tuli, kun Erik Embrich löysi ylivoimalla kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksestä lohipaidassa debytoineen keskushyökkääjä Joona Monton, joka tulitti rannelaukauksella limpun pömpeliin.

Vähän ennen ottelun puoliväliä nähtiin ikävä tilanne, jossa fantastista ottelua pelannut Mäkiniemi loukkaantui saatuaan viivalämärin kaatuneena kyynärpäähän. Kiekko-Vantaa joutui vaihtamaan maalivahtia ja tolppien väliin tuli Waltteri Ignatjew, joka pelasi jälleen mainion kiekkopelin tehden isoja pelastuksia.

Kolmannessa erässä SKA Neva siirtyi tehot 1+1 iskeneen Volodinin osumalla 2–1-johtoon. Lohipaidat eivät luovuttaneet, vaan tulivat tasoihin vain 15 sekuntia ennen päätössummeria. Pekka Niemimaa syötti pikkumustan Joona Puhakan luistimien kautta Embrichille, joka taituroi kamppailun jatkoajalle.

Jatkoajalla Kiekko-Vantaa oli ottavana osapuolena. Se selvitti uhrautuvalla pelaamisella alivoiman. Parhaaseen vantaalaisten maalipaikkaan pääsi pirteästi pelannut Embrich, jonka vapautti Neva-vahti Nikita Bogdanovin kanssa nokikkain taikuri Monto.

Ratkaisu nähtiin lopulta vasta voittolaukauskilpailussa, jossa Imatralla leireilevän SKA Nevan sankariksi nousi Danila Kvartalnov.

Kiekko-Vantaa jatkaa harjoituskautta perjantaina Trio Areenalla, jossa samaiset joukkueet kohtaavat uudestaan.

– Henkilökohtaisen valmistautumisen peliin täytyy jokaisella pelaajalla olla parempi. Olemme harjoitelleet puolustuspelaamista, karvauspeliä ja kiekottomana pelaamista, joten niitä asioita halutaan nähdä, Virta sanoi.

SKA Neva–Kiekko-Vantaa 3–2 VL (1–0, 0–1, 1–1, 0–0, 1–0)

11.49 1–0 Pavel Kukshtel (Ivan Volodin)

28.53 1–1 Joona Monto (Erik Embrich) YV

46.35 1–2 Ivan Volodin Kirill Petkov, Pavel Kukshtel)

59.44 2–2 Erik Embrich (Joona Puhakka, Pekka Niemimaa)

65.00 3–2 Danila Kvartalnov

Torjunnat:

Eetu Mäkiniemi, K-Vantaa 12+3+0=15

Waltteri Ignatjew, K-Vantaa 0+9+12+3=24

Nikita Bogdanov, SKA Neva 5+5+4+1=15

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu