Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa palasi voittojen tielle lauantai-illan trillerissä

08.12.2018

Kiekko-Vantaa kukisti lauantai-iltana Rovaniemellä RoKin jännittävien vaiheiden jälkeen maalein 5–4.

Kiekko-Vantaa ja RoKi iskivät yhteen viikonlopun toisessa keskinäisessä kamppailussa lauantaina. Lähes 1300-päiselle yleisölle tarjoiltiin vauhdikas, laadukas ja todella kiihkeä kiekkonäytelmä.

Kiekko-Vantaa aloitti ottelun erittäin väkevästi ja lohipaidat pelasivatkin kaksi ensimmäistä erää laadukasta kiekkoa vieraskaukalossa.

Lohipaidat iskivät avauserässä kaksi maalia. Ensin puolustajajärkäle Joel Pyykkönen iski takatolpalta kauden avausmaalinsa, pelintekijä Joona Monton spin-o-rama-syötöstä ja kakkossyötön korjasi työmyyrä Jesse Niemi.

Mestiksen marraskuun tulokkaaksi valittu puolustajalupaus Eetu Torpström tinttasi b-pisteen kaarelta kiekon etuylänurkkaan maestro Joona Harjaman ja tehot 1+2 keränneen soturipuolustaja Ilari Metsolan syötöistä.

Kiekko-Vantaa jatkoi toisessa erässä vahvaa tekemistä ja naulasikin tilanteeksi nopeasti jo 4–0. Kultakypärä Miro-Pekka Saarelainen iski irtokiekon pussiin kauden 19. maalillaan ja syöttöpisteet merkittiin viivalta kiekon maalille toimittaneelle Ilari Metsolalle ja tehot 0+2 keränneelle Joel Sundille.

Mestiksen tulikuumin ketju iski jälleen. Tällä kertaa Miro-Pekka Saarelainen ryöväsi kiekon maalin takana ja tarjoili luukulle taikuri Joona Montolle, joka lapioi limpun sisään.

Toisen erän lopussa RoKi onnistui kaventamaan, kun Christoffer Seppelin tinttasi ranteella kiekon ylänurkkaan.

Kolmas erä oli lohipaidoilta todella heikko ja RoKi pääsi peliin mukaan. Johto mureni karmealla tavalla, mutta jänne kesti lopun taistelun ja maalivahtilupaus Waltteri Ignatjewin huippupelastusten ansiosta.

Lohipaidat iskivät päätöserän alussa ylivoimalla 5–1-johto-osuman, kun Jussi Pelto-Arvo löysi maagisella syötöllään takatolpalta Ilari Metsolan, joka kiskaisi kauden avausmaalinsa suoraan syötöstä. Kakkossyötön korjasi peliä tyylikkäästi oikealta pointilta pyörittänyt Joona Harjama.

Sitten alkoi RoKin kova takaa-ajo ja se pääsikin aina maalin päähän saakka. Ranskalaishyökkääjä Gabin Ville onnistui ylivoimalla kahteen otteeseen ja Ville Heikkinen toi vajaa yhdeksän minuuttia ennen loppua etukulmaan suuntautuneella kudillaan isännät iskuetäisyydelle.

Kiekko-Vantaa ryhdistäytyi ja taisteli loppuun saakka. Maalissa Waltteri Ignatjew oli jälleen huikea ja pysäytti 38 kiekkoa.

Lohipaidat nappasivat arvokkaat kolme pistettä Rovaniemen tuplapeleistä ja näin 11 tunnin paluumatka bussissa lyheni ainakin hieman.

Kiekko-Vantaa nousi voitollaan sarjassa kuudenneksi. Lohipaidat pelaavat vielä ennen joulutaukoa ensi viikolla kaksi kotiottelua: keskiviikkona vastaan asettuu Koovee ja lauantaina vieraaksi saapuu IPK.

RoKi–Kiekko-Vantaa 5–4 (0–2, 1–2, 3–1)

11.19 0–1 Joel Pyykkönen (Joona Monto, Jesse Niemi)

16.48 0–2 Eetu Torpström (Joona Harjama, Ilari Metsola)

20.23 0–3 Miro-Pekka Saarelainen (Ilari Metsola, Joel Sund)

24.13 0–4 Joona Monto (Miro-Pekka Saarelainen, Joel Sund)

35.20 1–4 Christoffer Seppelin (Aleksi Poikola, Henri Joki-Erkkilä)

41.34 1–5 Ilari Metsola (Jussi Pelto-Arvo, Joona Harjama) YV

44.05 2–5 Gabin Ville (Niko Mikkola) YV2

48.53 3–5 Gabin Ville (Julius Hermonen, Christoffer Seppelin) YV IM

51.34 4–5 Ville Heikkinen (Gabin Ville, Julius Hermonen)

Torjunnat:

Rasmus Reijola, RoKi 10+8+4=22

Waltteri Ignatjew, K-Vantaa 7+16+15=38

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu