Mestis palaa joulutauolta perjantaina viiden ottelun voimin. Kiekko-Vantaa isännöi Mestis-klassikossa vuoden viimeisessä kotiottelussa Trio Areenalla arkkivihollista TUTO:a.
Tulikuumin rivalry ja tuhansien tarinoiden sarjan todellinen El Clasico pelataan perjantaina Tikkurilassa, kun alkuperäiset Mestis-joukkueet sekä kuntopuntarin kärkipään nippuihin kuuluvat Kiekko-Vantaa ja TUTO iskevät yhteen neljännen kerran tällä kaudella.
Kiekko-Vantaa ja TUTO iskevät yhteen neljännen kerran tällä kaudella. Lohipaidat ovat harjanneet kaksi voittoa Kupittaalla, mutta marraskuussa TUTO haki Tikkurilasta voiton rankkareiden jälkeen maalein 1–2.
– Kovia ja tiukkoja pelejä on ollut TUTO:a vastaan. Kaikki pelit ovat päättyneet vierasvoittoihin ja sitä trendiä lähdetään muuttamaan, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.
Yritteliäs, luisteluvoimainen, taisteleva ja taitava Kiekko-Vantaa lähti joulutauolle seitsemänneltä sijalta. Lohipaidat ovat keränneet 27 ottelusta yhteensä 41 pistettä. Kolmanneksi eniten maaleja sarjassa tehneellä Kiekko-Vantaalla on matkaa neljän parhaan joukkoon viisi pistettä.
Sarjan paras vierasjoukkue Kiekko-Vantaa kaatoi ennen taukoa Trio Areenalla Iisalmen Peli-Karhut vakuuttavan peliesityksen jälkeen maalein 6–1. Lohipaitojen maaleista vastasivat Jesse Niemi, Joona Monto sekä kaksi maalia mieheen tehneet kultakypärä Miro-Pekka Saarelainen ja voimalaituri Henri Tamminen.
Kiekko-Vantaa on parantanut peliään ja ennen kaikkea parantanut tekemistään myös tuloksellisesti. Lohipaidat ovat voittaneet seitsemästä edellisestä kamppailustaan viisi.
Mestiksen maalipörssiä johtavan Miro-Pekka Saarelaisen, juonikkaan pelintekijän Joona Monton ja vauhdikkaan voimalaiturin Joel Sundin muodostama ykkösnyrkki on takonut yhteensä 103 tehopistettä. Kaikki kolme hyökkääjää mahtuvat pistepörssissä kuuden parhaan joukkoon.
– Saatiin tauolla huilata ja treenata ja tehdä vähän erilaisiakin juttuja. Pelitahti oli aika kova, joten varmasti ihan hyvä asia, että saatiin levätä myös, Mälkiä sanoo.
TUTO on sarjassa kolmantena ja saalistanut 26 ottelusta kasaan 47 pistettä. Matkaa sarjakärki LeKiin on viisi pistettä. TUTO on päästänyt vähiten maaleja koko sarjassa ja se on Mestiksen toiseksi paras vierasjoukkue.
TUTO saapuu joulutauolta Vantaalle neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa. Ennen taukoa se kukisti kotikaukalossa Ketterän voittolaukauskilpailussa maalein 1–0.
Turkulaisilla on jälleen tälläkin kaudella jalkeilla yksi sarjan kilpailukykyisimmistä joukkueista. TUTO:n alkukauden kiistaton ykköshahmo on ollut Mestiksen maalivahtitilastoa johtava Julius Pohjanoksa.
– Valmistautuminen varmasti isossa roolissa. Meidän täytyy olla valmiita tekemään rohkeasti, eikä mennä sinne ihmettelemään, Mälkiä tuumii.
Mestis-klassikko Kiekko-Vantaa–TUTO perjantaina klo 18.30 Trio Areenalla. Edullisemmat ennakkoliput hankit täältä.
Yleisölle jaetaan sisääntulon yhteydessä Viaplay Sport 1kk –50% alennuskoodeja. Tule hakemaan omasi!
Seuraa heitä:
#53 Nico Nurmikanta, K-Vantaa
Tällä kaudella kolme KHL-ottelua pelannut taitava kiekollinen puolustaja on tärkeä palanen Kiekko-Vantaan takalinjoilla. Kellottaa isoja minuutteja ja parhaimmillaan sarjan parhaita pakkeja. Kauden avausmaali tekemättä vielä.
#71 Nico Friman, TUTO
Kiekko-Vantaassa hienon tulokaskauden pelannut hyökkääjä saapui kesken viime kauden Turkuun. Kärsi alkukaudesta loukkaantumisesta, mutta nyt päässyt jälleen vauhtiin. Liikkuu hyvin ja omaa laadukkaan laukauksen.
Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:
1) Miro-Pekka Saarelainen 22+15=37
2) Joona Monto 9+25=34
3) Joel Sund 10+22=32
4) Pekka Niemimaa 6+8=14
5) Eetu Torpström 6+7=13
TUTO:n sisäinen pistepörssi:
1) Matias Lehtonen 11+10=21
2) Otto Mäkinen 5+11=16
3) Juho Mäkelä 4+12=16
4) Juho Virtanen 5+8=13
5) Atte Mäkinen 6+6=12