Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa kompastui tehottomuuteen

16.03.2018

Kiekko-Vantaa koki kiihkeässä neljännessä puolivälieräottelussa kirvelevän tappion TUTO:n vieraana maalein 3–0 (1–0, 1–0, 1–0). TUTO siirtyi kuumassa puolivälieräsarjassa 1–3-johtoon, joten sarja on ensimmäistä kertaa katkolla lauantaina Vantaalla.

Avauserä oli äärimmäisen tasainen ja molemmilla oli omat maalipaikkansa. Lohipaidoilta parhaille tonteille pääsivät tulokassentteri Alex Leväsen ovelasta syötöstä ikitaistelija Joonas Hyttinen ja pirteän ottelun pelannut kultakypärä Janne Kivilahti

TUTO siirtyi kahden kovan joukkueen välisessä taistelussa 1–0-johtoon Niklas Näpin osumalla, jota edelsi lohipaitojen merkkausvirhe puolustusalueella.

Toinen erä oli täysin Kiekko-Vantaan hallintaa. Lohipaidat dominoivat peliä, eikä vastustaja päässyt edes omalta alueelta ulos. Kiekko liikkui lavasta lapaan ja jalka teki työtä. Tehottomuus kuitenkin vaivasi tällä kertaa lohipaitoja. 

Kolmas erä oli tasaista vääntöä, jossa kumpikin joukkue puolusti toisensa pois laadukkailta maalipaikoilta. Lohipaidat saivat muutaman hyvän paikan luotua jälleen, mutta TUTO:n maalissa Julius Pohjanoksa pelasi vahvan ottelun ja tarvitsi nollapeliin 32 torjuntaa.

Kiekko-Vantaan tolppien välissä lohilegenda Jani Kautto antoi torjunnoillaan joukkueella mahdollisuuden voittaa. Kautolta nähtiin muutama todella näyttävä pelastus tärkeillä hetkillä.

TUTO iski voittomaalin tyhjään rysään viimeisellä sekunnilla Matias Lehtosen toimesta. 

Puolivälieräsarja jatkuu lauantaina Trio Areenalla. Kiekko-Vantaa tulee lyömään kaikki likoon, sillä se lähtee otteluun selkä seinää vasten. 

TUTO–Kiekko-Vantaa 3–0 (1–0, 1–0, 1–0)

12.45 1–0 Niklas Näppi (Aki Kangasmäki, Sami Salminen)

30.58 2–0 Niko Ahoniemi (Henry Mäntylä, Juho Virtanen) SR

59.59 3–0 Matias Lehtonen (Juho Mäkelä, Timi Lahtinen) TM

Torjunnat:

Julius Pohjanoksa, TUTO 11+13+8=32

Jani Kautto, K-Vantaa 11+14+11=36

Mestis