Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa kaatui tehottomuuteen kotijäällä

03.11.2018

Kiekko-Vantaa koki lauantaina kirvelevän tappion kotikaukalossa Rovaniemen Kiekkoa vastaan maalein 0–3 (0–2, 0–1, 0–0).

Kiekko-Vantaa ja RoKi iskivät yhteen Trio Areenalla Tikkurilan lauantai-illan huumassa. Vantaalla nähtiin vauhdikas ja fyysinen kiekkopeli.

Lohipaidat kompastuivat kotikaukalossa tehottomuuteen tällä kertaa ja RoKi kuittasi seurahistoriansa ensimmäisen täyden pistepotin Trio Areenalta.

– Kova kamppailupeli. RoKi taisteli ja niin taistelimme mekin. Emme olleet niin paljon huonompia kuin tulostaulu näyttää. Jos eilen olimme tehokkaita, niin tänään sitten emme olleet. Nollalla maalilla ei pelejä voiteta, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoi taiston tauottua.

RoKi siirtyi avauserässä kahden maalin karkumatkalle, kun ensin Olli-Aleksi Pietilä sivalsi ylivoimalla limpun verkkoon ja myöhemmin JYP-laina Matias Mustonen täräytti suorasta luistelusta kiekon takaylänurkkaan.

Toisen erän lopussa RoKi siirtyi pitkän painostusjakson päätteeksi 0–3-johtoon, kun Olli-Aleksi Pietilä laukoi onnekkaasti illan toisellaan kiekon ohi 26 koppia ottaneen Kiekko-Vantaan maalivahtilupauksen Waltteri Ignatjewin.

Kiekko-Vantaalla oli illan aikana useita laadukkaita maalipaikkoja, mutta RoKin tolppien välissä 29 torjuntaa kauden ensimmäiseen nollapeliinsä tarvinnut Rasmus Reijola pysäytti yritykset kerta toisensa jälkeen.

Lohipaitojen pirtein koostumus oli jälleen kultakypärä Miro-Pekka Saarelaisen, juonikkaan pelintekijän Joona Monton ja vauhdikkaan voimalaiturin Joel Sundin muodostama ykköskentällinen. Hyökkäyskolmikko sai aikaan useita näyttäviä pyörityksiä ja rakenteli paikkoja, mutta tällä kertaa verkko ei heilunut.

Kiekko-Vantaa lähtee marraskuun maajoukkuetauolle sijalta yhdeksän. Lohipaidat ovat saalistaneet 14 ottelusta kasaan 19 pistettä. Neljän parhaan joukkoon matkaa on viisi pistettä.

– Vuoristorata -sana kuvaa hyvin alkukautta. Meillä on paljon hyviä pelejä ja muutama todella loistava 60-minuuttinenkin, mutta ikävä kyllä muutama ohipelikin. Turhaa turbulenssiä pelin sisällä ja kokoonpanonkin suhteen. Toivottavasti saadaan tauolla se joukkue kasaan ja harjoittelemaan yhdessä, jolla loppukauden pelaamme. Ei auta kuin tehdä töitä laadukkaasti ja olla kärsivällinen, sillä oikotietä onneen ei ole, Mälkiä sanoi.

Kiekko-Vantaan kausi jatkuu keskiviikkona 14. marraskuuta vierasottelulla sarjakärki LeKiä vastaan.

Kiekko-Vantaa–RoKi 0–3 (0–2, 0–1, 0–0)

4.09 0–1 Olli-Aleksi Pietilä (Olli-Matti Järvelä, Christoffer Seppelin) YV

11.45 0–2 Matias Mustonen (Samuli Rahikainen, Henri Joki-Erkkilä)

39.14 0–3 Olli-Aleksi Pietilä (Christoffer Seppelin, Aleksi Poikola)

Torjunnat:

Waltteri Igantjew, K-Vantaa 9+7+10=26

Rasmus Reijola, RoKi 8+10+11=29

Mestis