Kiekko-Vantaa koki Tikkurilan lauantai-illan huumassa kirvelevän 1–2-tappion hallitsevalle Mestis-mestarille KeuPa HT:lle.
Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT iskivät yhteen kolmatta kertaa tällä kaudella. Lohipaidat olivat nollanneet puolustavan mestarin kahdessa edellisessä kohtaamisessa.
Lauantai-iltana Trio Areenalla nähtiin vauhdikas, viihdyttävä ja kiihkeä kiekkopeli, jossa mitään ei saanut ilmaiseksi.
Molemmissa päissä maalivahdit olivat erinomaisia. Upeaa tulokaskautta torjuva Kiekko-Vantaan Waltteri Ignatjew pysäytti 20 kiekkoa ja venyi muutamaan todelliseen haamupelastukseen. KeuPan Samuli Tervo oli hieman työllistetympi ja koppasi 28 kiekkoa.
Kiekko-Vantaa pelasi varsin hyvän ottelun kotikaukalossa ja loi voittoon tarvittavat maalipaikat, mutta tällä kertaa viimeistely oli lohipaidoille tervanjuontia.
Vierasjoukkue KeuPa HT tuli ottelun alkuun väkevästi, mutta Kiekko-Vantaa hallitsi jälkimmäistä kymppiä avauserästä ja maalipaikkoja oli useita. Ensimmäinen erä oli kuitenkin maaliton.
Toisessa erässä nähtiin sitten peräti kolme maalia. KeuPa-puolustaja Alex Lindroos latasi juuri Kiekko-Vantaan selvittyä alivoimastaan kiekon ylänurkkaan.
Kiekko-Vantaa tasoitti kolme minuuttia myöhemmin, kun Henri Tamminen iski ylivoimalla vieraiden alivoimaneliön keskustasta kiekon pussin pohjalle. Syöttöpisteet Tammisen kauden toiseen osumaan saalistivat pisteputkeaan jo viiden ottelun mittaiseksi kasvattanut Joel Sund ja puolustaja Nico Nurmikanta.
KeuPa hallitsi puolestaan toisen erän loppua ja onnistuikin maalinteossa, kun taitava sentteri Teemu Huttu napautti ranteella kiekon yläkulmaan.
Kiekko-Vantaa haki kolmannessa erässä vimmatusti tasoitusta ja se pääsi kahteen otteeseen hakemaan osumaa ylivoiman kautta, mutta sarjan kovin alivoima tylsytti isäntien yritykset. Päätöserässä lähellä maalintekoa oli muun muassa pakkilupaus Roope Reini, joka esitti upean coast to coast -soolon ja taitavan pelintekijä Joona Monton johtama ykköskentällinen sai useita pitkiä pyörityksiä aikaiseksi.
KeuPa kesti lohipaitojen myllytyksen ja haki voiton Vantaalta. Kiekko-Vantaalle tappio oli viides perättäinen kotikaukalossa, mutta tänäänkin se olisi ansainnut enemmän.
Kiekko-Vantaan kausi jatkuu keskiviikkona Peliittojen vieraana Heinolassa.
Kiekko-Vantaa–KeuPa 1–2 (0–0, 1–2, 0–0)
22.33 0–1 Alex Lindroos
25.53 1–1 Henri Tamminen (Joel Sund, Nico Nurmikanta) YV
37.19 1–2 Teemu Huttu (Paavo Tyni, Aleksi Rutanen)
Torjunnat:
Waltteri Ignatjew, Kiekko-Vantaa 8+7+5=20
Samuli Tervo, KeuPa HT 7+9+12=28