Kiekko-Vantaa | Mestis

K-Vantaa ryöstöretkelle Hermeksen vieraaksi

05.01.2018

Sarjakakkonen Kiekko-Vantaa matkustaa lauantaina Hermeksen vieraaksi Kokkolaan. 

Kiekko-Vantaa on sarjassa toisena kerättyään 30 ottelusta yhteensä 55 pistettä. Lohipaidat ovat voittaneet viidestä edellisestä ottelustaan kolme ja hävinnyt kaksi. Matkaa piikkipaikkaan on nyt yhdeksän pistettä.

Viime kevään hopeajoukkueen Kiekko-Vantaan neljän ottelun mittainen pisteputki katkesi perjantaina Mestiksen kärkikamppailussa, kun sarjakärki KeuPa HT otti revanssin viikontakaiselle kukistettuaan lohipaidat maalein 4–2 Keuruulla. Vantaalaisten maaleista vastasivat tasaisessa kiekkonäytelmässä maestro Joona Harjama ja kauden avausmaalinsa tällännyt puolustaja Joonas Valkonen.

Kiekko-Vantaa on pelannut läpi kauden tiivistä puolustuspeliä ja iloista hyökkäyspeliä. Huolellisuutta kiekolliseen peliin se kuitenkin tarvitsee lisää ja peliä pitää pyrkiä kääntämään entistäkin nopeammin. 

Lohipaitojen kultakypärää kantaa taiturimainen Juuso Perttilä. Valovoimainen laitahyökkääjä löytyy Mestiksen pistepörssistä neljänneltä sijalta. Tulivoimaa vantaalaisilta löytyy laajalta rintamalta. 

Tahmean alkukauden pelannut Hermes on sarjassa toiseksi viimeisenä kerättyään 27 ottelusta yhteensä 29 pistettä. Hyökkäysvoimainen Hermes vaihtoi joulutauolla valmentajaa: Antti Karhula sai lähteä ja Vaasan Sportin organisaatiosta tullut Ari-Pekka Pajuluoma otti vetovastuun.

Hermes onkin parantanut jo otteitaan ja on kerännyt neljästä edellisestä kamppailustaan pisteitä. Lauantai-illan mittelöön se lähtee kaksi perättäistä jatkoaikatappiota alla. Kymmenestä edellisestä kamppailusta jumalpaidat ovat kuitenkin voittaneet vain kaksi. Pudotuspelipaikkaan sillä on nyt matkaa 12 pistettä.

Perinteikäs kokkolalaisseura huilasi perjantain Mestis-kierroksella. Keskiviikkona se hävisi Iisalmen Peli-Karhujen vieraana 3–2 jatkoajan jälkeen. 

Hermeksen kultakypärää kantaa räppäävä jääkiekkoilija Samu Markkula. Tulivoimaa jumalpaidoiltakin löytyy laajalta rintamalta, mutta se ei ole saanut sitä vielä ulosmitattua.

Kiekko-Vantaa ja Hermes kohtaavat nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Viime kaudella joukkueet iskivät yhteen neljä kertaa ja voitot menivät tasan 2–2.

Lauantai-illan Mestis-huumaa: Hermes–Kiekko-Vantaa Kokkolan jäähallissa klo 17. 

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Juuso Perttilä 11+21=32

2) Janne Kivilahti 14+16=30

3) Juha Tarkkanen 7+14=21

Hermeksen sisäinen pistepörssi:

1) Samu Markkula 7+14=21

2) Risto Mattila 1+14=15

3) Joonas Sammalmaa 5+9=14

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaa ja Hermes ovat molemmat alkuperäisiä Mestis-seuroja. Lohipaidat ovat pelanneet sarjassa 17 kautta ja edennyt 14 kertaa pudotuspeleihin. Hermes on puolestaan pelannut Mestiksessä kahdeksan kautta ja edennyt seitsemän kertaa pudotuspeleihin. 

2) Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen luotsasi Hermeksen sen viimeisimpään Mestis-mitaliin kaudella 2003–04. Jumalpaidat sijoittuivat tuolloin pronssille.

3) Kiekko-Vantaan Julius Rantaeskola on noussut kaikkien aikojen kahdeksanneksi kovimmaksi maalintekijäksi seurahistoriassa, kun lasketaan tehtyjä Mestis-maaleja. Listan kärjessä ovat Artem Iossafov ja Petteri Linnonmaa. 

Seuraa heitä:

#57 Toni Leinonen, K-Vantaa

Taisteluilmeen ruumiillistuma illasta toiseen. Tekee joka ilta töitä hartiavoimin joukkueen eteen: iskee maaleja, rakentaa paikkoja, voittaa irtokiekkoja sekä kaksinkamppailuita. Viime kaudella 45 täppää iskenyt hyökkääjä on loistava ja tärkeä joukkuepelaaja. Jalka liikkuu ja oveluutta hyökkäyspäässäkin löytyy. Lähtee iltaan kolmen ottelun mittaisessa pisteputkessa. 

#26 Aku Kestilä, Hermes

Pyhäjoen poika lähtee iltaan kolmen ottelun mittaisessa pisteputkessa. Kärppä-laina on vaarallinen pelaaja hyökkäysalueella: liikkuu rivakasti ja näkee kentän hyvin. Nuorten SM-liigan maalikuningas muutaman vuoden takaa osaa viimeistelyn jalon taidon. Hermeksessä tehnyt lainajaksoilla hyvin tulosta. 

 

Mestis