Kiekko-Vantaa | Mestis

Ilari Metsola: "Mukava palata pääkaupunkiseudulle"

05.05.2018

Kiekko-Vantaan puolustukseen liittynyt Ilari Metsola odottaa innolla tulevaa kautta lohipaidassa.

Helsingin IFK:n kasvatti Ilari Metsola on pelannut Mestiksessä yli 200 ottelua. Neljä edellistä kautta peruspuolustaja vietti Heinolan Peliitoissa.

– Mukava palata pääkaupunkiseudulle. Kiekko-Vantaa on ollut menestyvä joukkue, joten mahtavaa olisi päästä pelaamaan pudotuspelejä. Niitä ei itselle ole hirveästi kertynyt tässä sarjassa, Ilari Metsola kertoo. 

Kiekko-Vantaa saa alakertaan vahvan puolustajan, joka on hyvä kaksinkamppailuissa. Metsola laittaa joka ilta kroppaa likoon joukkueensa eteen.

– En ole kiekollisesti ihmeellinen, joten taikatemppuja hyökkäyspäässä on turha odottaa. Oman maalin edessä ja taklauspelissä ovat vahvuuteni, viisi liigaottelua urallaan pelannut Metsola tuumii. 

Millaisia tavoitteita 25-vuotiaalla jämäkällä puolustajalla on sitten ensi kaudelle?

– Tavoitteena on parantaa viime kaudesta. Toissa kausi oli itseltä hyvä, mutta viime kausi oli täysi floppi. Haluan parantaa ja nostaa omaa rutiinitasoa, A-nuorten Suomen mestaruuden HIFK:ssa keväällä 2012 voittanut Metsola sanoo.

Tervetuloa lohipaitaan, Ilari Metsola!

Mestis