Kiekko-Vantaa | Mestis

Suomen Cup käyntiin perjantaina

24.08.2017

Kiekko-Vantaa matkustaa perjantaina Suomen Cupin toisen kierroksen otteluun Suomi-sarjajoukkue Forssan Palloseuran vieraaksi.

Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen odottaa innolla kiekkokalenteriin 46 vuoden tauon jälkeen palanneen Suomen Cupin avauskoitosta.

– Meillä on hyvä harjoitusviikko takana. Olemme treenanneet omaa pelitapaa ja fysiikkaa. Jatkopaikka on tavoitteena ja haluamme tietysti myös pelin parantuvan koko ajan. Luottavaisin mielin matkaan, ensimmäistä kautta lohipaitoja valmentava Pasi Arvonen kertoo.

Kolmatta viikkoa jäällä harjoitellut Kiekko-Vantaa lähtee cup-kilpailun toisen kierroksen kamppailuun kiistatta ennakkosuosikkina, mutta Arvonen muistuttaa, ettei ylimielisyyteen ole varaa.

– Siellä on paljon HPK-taustaisia pelaajia. FPS on hyvä, liikkuva ja yritteliäs joukkue. Tunnen heidän valmentajansa Asko Rantasen hyvin ja hänen ajatusmaailmansa. Kyllä me joudumme ihan täyden päivätyön tekemään jatkopaikan eteen, Arvonen tietää.

Lohipaidat pelasivat viime viikolla kolme harjoitusottelua, joista tuloksena oli kaksi voittoa ja yksi niukka maalin tappio. Taitavan ja vauhdikkaan lohiparven peli meni peli peliltä parempaan suuntaan.

Kiekko-Vantaan harjoituskauden pistepörssiä johtaa keskushyökkääjä Viljami Wacklin tehoilla 2+3. Kolmessa harjoitusottelussa peräti 13 pelaajaa pääsi tehopisteiden makuun. Lohipaitojen kokoonpanoon ei ole tulossa suuria muutoksia viime viikon koitoksiin verrattuna.

Vantaalaisten päävalmentaja Pasi Arvonen tuntee Forssan lähes kuin omat taskunsa. Hämeenlinnalaisluotsi toimi FPS:n päävalmentajana Mestiksessä kahden kauden ajan vuosituhannen alussa (2000–02).

– Hyviä muistoja on Forssasta. Se oli minun ensimmäinen päätoiminen valmentajapesti. Ensimmäisellä kaudella meillä oli nuori ryhmä: peli parani kauden edetessä, muttei päästy ihan pleijareihin. Toinen kausi oli melko hyvä ja silloin Forssassa pelattiin pudotuspelikiekkoa (seuran ainut kerta Mestiksen pudotuspeleissä), Arvonen muistelee.

FPS oli viime kaudella Suomi-sarjan runkosarjassa nelonen, mutta taipui kiihkeässä välieräsarjassa Imatran Ketterälle otteluvoitoin 3–0.

Forssalaisten tämän kauden nuorekkaan ryhmän avainpelaajiin kuuluvat muun muassa Etelä-Vantaan Urheilijoiden kasvatti Juuso Hämäläinen, pistelinko Aleksi Karlsson, viime syksynä KeuPa HT:ssa piipahtanut Tommi Takaveräjä, liigakokemustakin omaava isokokoinen sentteri Teemu Karjalainen ja ykkösvahti Henri Viitala.

FPS murjoi Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella viime perjantaina lapualaisen kakkosdivisioonajoukkue Virkiä Hockeyn vieraskentällä maalein 7–1.

Suomen Cupin toisen kierroksen ottelu FPS–Kiekko-Vantaa perjantaina klo 18.30 Forssan jäähallissa – voittaja jatkoon ja hävinnyt laulukuoroon.

Kiekko-Vantaan harjoitusottelut kaudella 2017–18:

16.8 Kiekko-Vantaa–High1 3–4

18.8 Espoo United–Kiekko-Vantaa 2–3

19.8 Kiekko-Vantaa–High1 4–1

Tiesitkö?

1) Kun Kiekko-Vantaa ja FPS kohtasivat edellisen kerran virallisessa ottelussa Mestis-kaudella 2005–06, lohipaidat juhlivat kotiareenallaan voittoa 25. helmikuuta 2006 loppulukemin 4–1. Tuolloin vantaalaisille voittoa olivat kairaamassa esimerkiksi seuralegenda Petri Pitkäjärvi ja Jussi-Mikko Makkonen. FPS:n kokoonpanossa tuolloin oli muun maajoukkuehyökkääjä Veli-Matti Savinainen.

2) Forssalaisten paras pistemies viime kaudella Suomi-sarjassa oli Jukka-Pekka Kurtelius, joka pelasi Kiekko-Vantaa Idässä kakkosdvisioonaa reilun neljän kauden ajan.

3) Kiekko-Vantaan keskushyökkääjä Viljami Wacklin lähtee perjantain otteluun kolmen ottelun mittaisessa pisteputkessa.

Seuraa heitä:

#45 Erik Embrich, K-Vantaa

Taitava ja juonikas pelintekijä on operoinut pirteästi harjoituskaudella. Luistin liikkuu kahteen suuntaan ja kiekko pysyy lavassa. Avasi pistetilinsä heti debyytissään niin Jokereissa kuin lohinutussakin. Pelannut hyvin yhteen Janne Kivilahden kanssa.

#17 Aleksi Karlsson, FPS

FPS:n oma kasvatti iski kaksi maalia Virkiän verkkoon viime perjantaina. Joukkueensa avainhyökkääjiin kuuluva 21-vuotias laituri keräsi viime kaudella 34 tehopistettä. Isossa roolissa ykkösketjussa. 


Kuva: Toni Jaconelli
 

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu