Kiekko-Vantaa | Mestis

Mestiksen kärkikamppailu perjantaina Vantaalla

28.12.2017

Sarjakakkonen Kiekko-Vantaa palaa joulutauolta perjantaina. Lohipaitojen vieraaksi Trio Areenalle kärkikamppailuun saapuu piikkipaikalla porskuttava KeuPa HT. 

Kiekko-Vantaa lähti joulutauolle kakkossijalta. Lohipaidat ovat keränneet 26 ottelusta yhteensä 48 pistettä. Vantaalaiset ovat tehneet seitsemänneksi eniten osumia ja päästäneet kolmanneksi vähiten maaleja. 

Viime kevään hopeajoukkue Kiekko-Vantaa on voittanut viidestä edellisestä ottelusta kolme. Viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa lohipaidat kaatoivat Jokipojat voittolaukauskilpailussa vieraskaukalossa maalein 2–1.

– Joulutauolla harjoittelimme laadukkaasti ja latailimme akkuja. Saimme myös pelaajia takaisin sairastuvalta. Innolla ja luottavaisena lähdemme kärkipeliin, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen kertoo.

Luisteluvoimainen, taitava ja yritteliäs Kiekko-Vantaa on kuitenkin vasta sarjan kahdeksanneksi kovin kotijoukkue. Kauden 13 kotiottelusta tilille on kertynyt seitsemän voittoa.

Vantaalaisten puolustuspelaaminen on ollut erinomaisella tasolla läpi kauden ja hyökkäyspelikin on ollut hyvällä tasolla. Tulivoimaa joukkueesta löytyy laajalta rintamalta. Kaikkia pelin osa-alueita täytyy ja pystyykin vielä kuitenkin parantamaan.

Kiekko-Vantaan kultakypärää kantaa taiturimainen laitahyökkääjä Juuso Perttilä, joka on ollut yksi alkukauden valovoimaisimmista pelaajista koko sarjassa. Ensimmäistä kautta lohipaidassa pelaava Perttilä on nakuttanut 26 ottelussa tehot 11+18=29.

KeuPa HT on sarjakärjessä ja pelannut seurahistorian parasta runkosarjaa. Keuruulaiset ovat keränneet 27 ottelusta 56 pistettä. Mikko Heiskasen luotsaama joukkue on tehnyt eniten maaleja sarjassa ja päästänyt puolestaan vähiten.

KeuPa HT on viiden ottelun mittaisessa voittoputkessa. Keuruulaiset ovat pelanneet tasaisen vahvaa kautta ja napsinut pisteitä sieltä sun täältä, mutta sarjajumbo Peliitat on ollut sille ylitsepääsemätön este toistaiseksi. 

Keuruulaiset ovat sarjan kolmanneksi kovin vierasjoukkue raavittuaan 13 vieraspelistään kahdeksan voittoa. Sarjan paras kotijoukkue on voittanut nyt kuitenkin kolme viimeistä vierasotteluaan. 

Lukon sekä JYPin kanssa yhteistyötä tekevän KeuPa HT:n kultakypärää kantaa Markus Jokinen, joka on paukuttanut tällä kaudella jo 16 maalia. Sentteri Jesse Pelamon johtamo kentällinen on ollut tällä kaudella pitelemätön. 

Alkuperäinen Mestis-seura Kiekko-Vantaa ja neljättä sesonkia toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava KeuPa HT ovat kohdanneet kuluvan kauden aikana kerran. Lohipaitojen kotiavauksessa 30. syyskuuta keuruulaiset hakivat 4–5-vierasvoiton jännittävien vaiheiden jälkeen.

– KeuPa on tehokas ja hyökkäysvoimainen joukkue, joten meidän täytyy puolustaa hyvin. Heillä on myös hyvä ylivoima, joten tyhmät jäähyt täytyy jättää pois, Arvonen tuumii. 

Kiihkeä kärkikamppailu Kiekko-Vantaa–KeuPa HT Tikkurilan Trio Areenalla perjantaina klo 18.30. Ostamalla lipun Mestiksen kärkipeliin, pääset samalla tiketillä seuraamaan KHL:n huippuottelua Jokereiden ja Kunlun Red Staria vastaan. 

Loukkaantuneet:

Nico Nurmikanta

Pekka Niemimaa

Atte Mäkinen

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Juuso Perttilä 11+18=29

2) Janne Kivilahti 13+12=25

3) Juha Tarkkanen 7+11=18

KeuPa HT:n sisäinen pistepörssi:

1) Markus Jokinen 16+12=28

2) Jesse Pelamo 8+19=27

3) Waltteri Lehtonen 9+13=22

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT ovat kohdanneet Mestis-historiassa 15 kertaa. Voitot ovat lohipaidoille 8–7. Trio Areenalla joukkueet ovat iskeneet yhteen kahdeksan kertaa ja niistä lohipaidat ovat raapineet viisi voittoa.

2) Mestiksen plusmiinustilastossa Kiekko-Vantaalla on kakoisjohto: kultakypärä Juuso Perttilän lukema on +14 ja vahvaa tulokaskautta pelaavan Alex Leväsen lukema +13. 

3) Kiekko-Vantaan Juuso Perttilä on pistepörssissä neljäntenä ja pakkien pistepörssissä Juha Tarkkanen on kakkossijalla.

Seuraa heitä:

#19 Alex Levänen, Kiekko-Vantaa

Juonikas ja taitava sentteri on pelannut vahvasti kahteen suuntaan. Tekee ahkerasti töitä molempiin suuntiin ja rytmittää peliä tyylikkäästi keskikaistalla. Osoittanut olevansa hyvä alivoimapelaajakin.

#17 Markus Jokinen, KeuPa HT

Lähtee iltaan kuuden ottelun mittaisessa pisteputkessa. Taitava hyökkääjä on Mestiksen maalipörssissä toisena. Pelasi kaksi edellistä kautta Ilveksessä. Vaarallinen virtuoosi ja viimeistelijä hyökkäysalueella. 

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu