Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa taisteli ison ryöstön Joensuusta

17.03.2017

Päävalmentaja Mälkiän kommentit matsista:

Kiekko-Vantaa nappasi kovan taistelun päätteeksi toisen kiinnityksen välieräpaikkaan. Lohipaidat kaatoivat vieraskaukalossa Jokipojat viihdyttävässä kiekkonäytelmässä maalein 3–4 (2–0, 0–1, 1–3). 

– Ei jäänyt kyllä katsojat kylmäksi tänään. Iso tuomarivirhe sattui siinä toisessa erässä, kun 2–2-tasoitus hylättiin. Reagointi siihen oli hyvää ja palkinto saatiin sitten kolmannessa erässä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoi taiston tauottua.

Kiekko-Vantaa haki maukkaan voiton Joensuusta dramaattisten vaiheiden jälkeen toisessa puolivälieräottelussa. Lohipaidat taistelivat yhtenäisesti joukkueena ja se tuotti hedelmää. Vaikeilla hetkillä puolustuspeli toimi mainiosti ja Aaro Peltonen toimi viimeisenä lukkona.

Tunnetta ei myöskään perjantai-illan kiekkokiimasta puuttunut ja välillä räiskyi ylikin. Edes Jokipoikien laitahyökkääjä Tuomas Huhtasen törkytaklaus kolmannessa erässä vantaalaisten kultakypärä Toni Leinoseen ei pysäyttänyt hurjasti taistelleita lohipaitoja.

Vantaalaiset aloittivat ottelun tahmeasti. Jokipojat tuli alussa lujaa ja iski kahdesti avauserässä: Tuomas Huhtanen avasi maalihanat läpiajosta lohinuttujen vaihtovirheen aikana ja ärjypaitojen miehistöön palannut Joonas Larinmaa iski röyhkeällä nousulla hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen tilanteeksi 2–0.

Kiekko-Vantaa kasasi erätauolla rivinsä ja pääsi peliin koko ajan paremmin mukaan. Kova työnteko tuotti tulosta toisen erän lopussa, kun vantaalaisten oma kasvatti Atte Mäkinen toi vieraat maalin päähän. Taikuri Frank Gymer ja kolme syöttöpistettä kerännyt puolustaja Lasse Uusivirta vapauttivat Mäkisen nousuun vasemmalta laidalta. Laitahyökkääjä napautti limpun tarkasti jäitä pitkin ohi hölmistyneen Jokipoikien maalivahdin Samuel Jukurin

Lohinutut ottivat toisen erän lopussa pelin hallintaansa ja määräsi tahdin. Joonas Hyttinen kihautti ylivoimalla jo kiekon verkon perukoille, mutta maali hylättiin vaikka mitään rikettä ei koskaan tapahtunut. Kiekko-Vantaa ei jäänyt suremaan, vaan laittoi lisävaihteen päälle.

Kolmas erä oli draamaa ja rytinää pudotuspelien tapaan. Lohipaitojen maalipyssy Julius Rantaeskola latasi ylivoimalla pointilta 2–2-tasoituksen. Heti perään Atte Mäkinen ohjasi kippari Toni Leinosen lähettämän kudin sisään maalin edustalta ja vei vantaalaiset ensimmäistä kertaa johtoon. 

Pelimiesten kympin alkuun nähtiin rajunnäköinen tilanne. Jokipoikien laituri Huhtanen kelasi kaukaa vauhdin ja taklasi laidasta irti ollutta Leinosta suoraan selkään kovalla vauhdilla. Kippari Leinonen sai osumaa päähänsä ja joutui jättämään ottelun kesken. Huhtanen lensi tilanteesta suihkuun ja vantaalaiset pääsivät jauhamaan viisi minuuttia ylivoimalla.

Jokipojat iski kuitenkin alivoimalla 3–3-tasoituksen, kun keskushyökkääjä Samu Pitkänen lähetti Oskari Lehtisen läpiajoon. Lehtinen veivasi limpun rystyltä maalin kattoon ja lisäsi trillerin huumaa entisestään.

Lohipaidat värkkäsivät voittomaalin kolme minuuttia ennen päätössummeria. Vantaalaiset pelasivat suoraviivaisesti pikkumustaa kohti maalia ja se tuottikin tulosta. Lopulta Julius Rantaeskola otti sankarin viitan haltuunsa ja ratkaisi ottelun putattuaan irtokaran verkon perukoille.

Lopussa Jokipojat haki vielä ilman maalia tasoitusta, mutta Kiekko-Vantaa taisteli uhrautuvasti loppuun asti ja toinen kiinnitys välieräpaikkaan oli näin valmis.

Tulikuuma puolivälieräsarja jatkuu lauantaina Trio Areenalla. Kiekko tippuu jäähän klo 17, joten palautumisaikaa ei juurikaan joukkueille jää.
Pääsyliput otteluun edullisimmin ennakkoon Ticketmasterista. Liput löydät klikkaamalla TÄSTÄ.
 

Jokipojat–Kiekko-Vantaa 3–4 (2–0, 0–1, 1–3)

6.45 1–0 Tuomas Huhtanen (Nico Friman, Ville Räsänen)

11.06 2–0 Joonas Larinmaa (Oula Uski) SR

36.33 2–1 Atte Mäkinen (Lasse Uusivirta, Frank Gymer)

44.22 2–2 Julius Rantaeskola (Lasse Uusivirta, Toni Leinonen) YV

45.05 2–3 Atte Mäkinen (Toni Leinonen, Lasse Uusivirta) YV

50.54 3–3 Oskari Lehtinen (Samu Pitkänen) AV

57.13 3–4 Julius Rantaeskola (Nico Nurmikanta, Atte Mäkinen)

Torjunnat:

Samuel Jukuri 4+10+11=25

Aaro Peltonen 7+12+2=21

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu