Mestiksen finaalit kaudella 2016–2017 ovat täällä. Kaksi parasta joukkuetta on jäljellä enää kannujahdissa. Pudotuspelit huipentuvat nyt.
Kiekko-Vantaa ja SaPKo iskevät yhteen keskiviikkona käynnistyvässä kiihkeässä finaalisarjassa. Mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa.
– Finaaleissa on kaksi joukkuetta, joilla on vain voitettavaa. Uskon, että tullaan näkemään rohkeaa ja vauhdikasta peliä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.
Lohipaitojen kausi on ollut erinomainen. Mälkiän luotsaama joukkue oli runkosarjassa kolmas seurahistorian ennätyspisteillä, puolivälierissä vantaalaiset kaatoivat Jokipojat puhtaasti otteluvoitoin 4–0 ja välierissä sitkeä Kiekko-Vantaa kukisti huiman sarjan jälkeen TUTO Hockeyn voitoin 4–2. Tarina on kuitenkin vielä pahasti kesken.
– Neljällä ketjulla tasaisesti pelaaminen on meidän suurimpia vahvuuksia. Heikkoa lenkkiä meiltä ei löydy, Mälkiä sanoo.
Vantaalaisryhmä pelaa 14 vuoden tauon jälkeen Mestiksen finaaleissa. Edellisen kerran Kiekko-Vantaa eteni sarjassa loppuotteluihin kaudella 2002–03.
Luisteluvoimainen ja taitava Kiekko-Vantaa on lyhyen tauon aikana harjoitellut laadukkaasti, ladannut akkuja ja hionut kuvioita kuntoon. Nyt kaikki on valmista finaalihuumaan.
Kuten aikaisemmissakin ottelusarjoissa pienet asiat ratkaisevat. Maalivahtipeli, erikoistilannepelaaminen, kamppailuvalmius ja hetkessä elämisen taito ovat suuressa roolissa.
– Henkiset voimavarat korostuvat mitä pidemmälle mennään. Pienet asiat täytyy tehdä pelin sisällä huolellisesti, Mälkiä toteaa.
Taitavalta ja luisteluvoimaiselta vantaalaisorkesterilta löytyy tulivoimaa laajalta rintamalta. Niin luottosentteri Pekka Niemimaan, juonikkaan pelintekijä Joona Harjaman kuin piste-ennätyksensä uusiksi laittaneen Teemu Mielosen ja monipuolisen Joonas Hyttisen ketjuilta voidaan odottaa tehoja illasta toiseen.
Runkosarjan ensimmäistä kertaa voittanut SaPKo on porskuttanut läpi kauden tasaisen vahvasti. Pässipaidat ovat voittaneet kahdeksan pudotuspelikamppailua putkeen, sillä kokeneen Pasi Räsäsen komentama ryhmä kaatoi puhtaasti voitoin 4–0 sekä KeuPa HT:n että tulokasjoukkue Espoo Unitedin. Vantaalaisten tapaan laajalla materiaalilla operoiva SaPKo on hyvin rakennettu joukkue, josta on vaikea löytää heikkouksia. Pässipaitojen avainpelaajia ovat ykköstorjuja Juhana Aho, tehopuolustaja Casimir Jürgens, kapteeni Juuso Forsström, läpimurtokautta pelaava Rasmus Hämäläinen, luottosentteri Mikko Lahtela, Mestiksen piste -ja maalipörssin voittanut Jonatan Tanus pudotuspelien pistepörssiä johtava ylivoimavelho Teemu Lepaus. – SaPKo on tasapainoinen joukkue. He ovat pelanneet tasaisesti, sillä mitään kyykkäyksiä ei ole tullut oikeastaan missään vaiheessa. SaPKo puolustaa hyvin ja hyökkää tehokkaasti. Erikoistilanteissa he ovat hyviä. Meidän täytyy löytää keinot voittaa ja laittaa alusta saakka kapuloita heidän rattaisiin, Mälkiä tuumii. Kuuma finaalisarja Kiekko-Vantaan ja SaPKon välillä starttaa keskiviikkona Savonlinnassa Talvisalon jäähallissa klo 18.30. Pääsyliput edullisimmin ennakkoon 14.4. ja 17.4. pelattaviin kotiotteluihin klikkaamalla TÄSTÄ. Kannattaa toimia nopeasti, sillä ennakkomyynti on ollut vilkasta!Kohtaamiset runkosarjassa:
23.9.2016 Kiekko-Vantaa–SaPKo 1–2 JA7.1.2017 SaPKo–Kiekko-Vantaa 7–220.1.2017 Kiekko-Vantaa–SaPKo 1–48.3.2017 SaPKo–Kiekko-Vantaa 2–3 JA
Kiekko-Vantaan pistepörssi pudotuspeleissä: 1) Atte Mäkinen 6+5=112) Julius Rantaeskola 5+3=83) Frank Gymer 2+5=74) Pekka Niemimaa 1+6=75) Lasse Uusivirta 0+7=7 SaPKon pistepörssi pudotuspeleissä: 1) Teemu Lepaus 5+9=142) Juuso Forsström 4+8=123) Rasmus Hämäläinen 5+5=104) Jonatan Tanus 3+5=85) Casimir Jürgens 1+4=5 Tiesitkö? 1) Kiekko-Vantaa on toista kertaa Mestiksen finaaleissa. Edellisen kerran lohipaidat olivat Mestiksen finaaleissa kaudella 2002–03.2) SaPKo pelaa Mestiksen finaaleissa ensimmäistä kertaa. Pässipaidat etenivät ensimmäistä kertaa sarjassa puolivälieriä pidemmälle.3) Kiekko-Vantaa ja SaPKo kohtaavat sarjan pudotuspelihistoriassa ensimmäistä kertaa.4) Alkuperäinen Mestis-seura Kiekko-Vantaa ja keväällä 2006 toiseksi korkeimmalle sarjatasolle noussut SaPKo ovat kohdanneet Mestiksen historiassa yhteensä 47 kertaa. Voitot ovat Kiekko-Vantaalle 25–22.5) Kiekko-Vantaan kultakypärä Atte Mäkinen on pudotuspelien pistepörssissä kolmantena. Seuran oma kasvatti on iskenyt pudotuspeleissä peräti kolme voittomaalia.6) SaPKon Teemu Lepaus johtaa Mestiksen pudotuspelien pistepörssiä. Taitava hyökkääjä on päässyt tehopisteiden makuun kaikissa kahdeksassa tämän kevään pudotuspelissä.