Kiekko-Vantaa | Mestis

Voittoputkelle haetaan jatkoa Jyväskylästä

01.12.2016

Puolustaja Nico Nurmikanta ennakkohaastattelussa:

Voitonnälkäisellä Kiekko-Vantaalla on edessään kahden ottelun viikonloppu. Lohipaidat matkustavat perjantaina tärkeiden pisteiden perässä JYP-Akatemian vieraaksi.

Viiden ottelun mittaisessa voittoputkessa porskuttava Kiekko-Vantaa ja samoista sijoista keskikastissa tappeleva JYP-Akatemia ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aikaisemmin. Lokakuun alussa hurrikaanipaidat hakivat Trio Areenalta kolme pistettä maalein 3–4. 

– Hyvä, urheilullinen ja liikkuva ryhmä on vastassa. Kiekon kanssa pelaaminen korostuu heitä vastaan. JYP-Akatemia pyrkii paineistamaan kiekollista ihan joka puolella kenttää. Jalan ja kiekon pitää siis liikkua, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.

Seitsemäntenä majaileva vantaalaisorkesteri on tällä hetkellä yksi sarjan kuumimmista joukkueista. Kiekko-Vantaa on kerännyt jokaisesta ottelusta marraskuun maajoukkuetauon jälkeen pisteitä. Mitään ei kuitenkaan saa äärimmäisen tasaisessa Mestiksessä ilmaiseksi.

– Joka ilta pitää pystyä parhaimpaansa, eikä sekään aina riitä voittoon. Täytyy vain aina löytää keinot kaivaa se yksi maali, jolla se peli käännetään voitoksi. Siinä olemme menneet eteenpäin, Mälkiä sanoo.

Kolmanneksi vähiten maaleja päästäneet lohipaidat ovat iskeneet viime aikoina hyvällä prosentilla paikoista maaleja ja läpi kauden kestäneellä aktiivisellä peli-ilmeellä se on kääntänyt tasaisia otteluita voitoiksi.

Kiekko-Vantaan alkukauden syömähammas on ollut kapteeni Toni Leinosen, luottosentteri Pekka Niemimaan ja maaliahneen Julius Rantaeskolan muodostama LNR-ketju. Myös juonikkaan pelintekijän Joona Harjaman ja tunnollisen kahden suunnan sentteri Miro Mäkisen hyökkäystriot ovat saaneet tulosta aikaan.

Vantaalaiset pelaavat ennen joulutaukoa vielä seitsemän ottelua, joista neljä se tahkoaa kotikaukalossa. Jaossa on siis tukku tärkeitä pisteitä, joilla parantaa asetelmia sarjataulukossa.

– Meillä on edessä tiivis ottelutahti. Seuraavaan yhdeksään päivään pelataan viisi ottelua. Nyt saa ainakin pelaajat pelata, Mälkiä tuumii.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon ja ketjukoostumuksiin tulee muutoksia. Tolppien välissä aloittaa alustavien tietojen mukaan Aaro Peltonen. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat varmuudella: puolustaja Valtteri Lemmetty sekä hyökkääjät Joel Lehtinen, Roope Niskanen ja Samu Tuomisto.

Kaksi ottelua enemmän pelannut JYP-Akatemia on sarjassa kuudentena, kolme pistettä vantaalaisten edellä. Hurrikaanipaidat ovat kääntäneet kolmen ottelun mittaisen tappioputkensa kolmeksi peräkkäiseksi voitoksi. Keskiviikkona se kaatoi vieraskaukalossa RoKin maalein 3–4.

Vahvaa ylivoimapeliä koko kauden esittäneen, mutta alivoimalla paljon maaleja päästäneen JYP-Akatemian avainpelaajiin kuuluvat: kapteeni Riku Pitkänen, laitahyökkääjä Arttu Likola, kahden suunnan sentteri Waltteri Lehtonen ja kiekollinen puolustaja Kai Lehtinen.

Kiekko-Vantaan ja JYP-Akatemian kauden toinen kohtaaminen starttaa Jyväskylän Synergia-areenalla perjantaina klo 18.30.

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaa on pelannut tällä kaudella ennätystasaisia otteluita, sillä 21 pelatusta ottelusta peräti 15 on päättynyt vain yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen. Yhdeksän kertaa ratkaisu on nähty vasta jatkoajalla tai voittolaukauskilpailussa.

2) Kiekko-Vantaa ja JYP-Akatemia ovat kohdanneet Mestiksen runkosarjassa yhteensä 27 kertaa. Lohipaidat ovat voittaneet näistä ainoastaan kuusi. Peräti 16 kertaa ottelu on päättynyt vain yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen.

3) Kiekko-Vantaan laitahyökkääjä Toni Leinonen on neljän ottelun mittaisessa pisteputkessa. Neljään edelliseen otteluun kippari Leinonen on iskenyt tehot 2+3.

4) Kiekko-Vantaa on ottanut Mestiksessä vähiten jäähyminuutteja ja toiseksi vähiten kahden minuutin jäähyjä. JYP-Akatemia on puolestaan ottanut toiseksi eniten kakkosia ja seitsemänneksi eniten jäähyminuutteja. 

5) JYP-Akatemian laitahyökkääjä Riku Tiainen on viimeistellyt tällä kaudella yhteensä neljä maalia. Niistä kaksi tuli Tikkurilassa Kiekko-Vantaan verkkoon. 

Seuraa heitä:

#14 Simo Konttinen, Kiekko-Vantaa

Ensimmäistä Mestis-maaliaan metsästävä laitahyökkääjä on pelannut viime aikoina vahvasti. Tekee rajusti töitä, taklaa ja rouhii. Päässyt myös hyvin maalipaikoille ja se uran avausmaali onkin enää vain ajan kysymys. Kiekollista potentiaaliakin löytyy varastosta. Muodostanut toimivan ja energisen nelosketjun yhdessä Teemu Mielosen ja Ville Heikkisen kanssa. Tämä trio nähdään todennäköisesti yhdessä myös perjantaina.

#29 Joel Sund, JYP-Akatemia

Kolmen ottelun mittaisessa pisteputkessa porskuttava voimahyökkääjä on esiintynyt vahvasti viime aikoina. Pelannut tällä kaudella seitsemän liigaottelua JYPin riveissä. Taklaa ja taistelee, mutta osaa myös viimeistellä. Pelaa suurella tunteella. Laukaus lähtee napakasti. Aavistuksen jäähyherkkä pelaaja, mutta hyvä tekijä tähän sarjaan.

Mestis