Kiekko-Vantaa | Mestis

Viikon tauon jälkeen tositoimiin

29.09.2016

Kultakypärä Nico Nurmikannan kommentit:

Mestiksen kärkikahinoihin tähtäävällä Kiekko-Vantaalla on edessä tärkeä kahden ottelun viikonloppu. Perjantaina lohipaidat matkustavat Lempäälän Kisan vieraaksi. Lauantaina vantaalaiset puolestaan isännöivät sarjanousija Iisalmen Peli-Karhuja.            

Taitava ja luisteluvoimainen Kiekko-Vantaa on aloittanut kauden pirteästi: lohipaidat ovat keränneet kaikista pelaamistaan neljästä ottelusta pisteitä. Vantaalaiset ovat napanneet yhden kolmen pisteen voiton ja hävinneet kolme kertaa joko jatkoajan tai rankkareiden jälkeen.

Yhdeksäntenä majaileva Kiekko-Vantaa on esiintynyt pelillisesti lupaavasti kaikissa otteluissa, hallinnut pelejä ja luonut jatkuvalla syötöllä laadukkaita maalipaikkoja. Paremmalla viimeistelyllä pisteitä olisi kertynyt enemmän.

– Pisteitä voisi olla paljon enemmänkin. Olemme pelanneet hyvin ja oltu pelin päällä, mutta maalinteko on tökkinyt. Pelillisesti meillä on hyvä pohja, johon rakentaa. Meidän täytyy vain olla kärsivällisiä ja tehdä töitä joukkueena. Se on vain ajan kysymys, milloin verkko alkaa heilumaan vastustajan päässä ihan kunnolla, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.

Neljän ottelun mittaisessa pisteputkessa porskuttava vantaalaispumppu harjoitteli alkuviikon kovaa ja keskittyi muun muassa maalintekoon sekä voimapuoleen. Loppuviikosta valmentajavelho Mälkiän luotsaama Kiekko-Vantaa on hionut hyvin toiminutta viisikkopelaamista.

– Pyritään etenemään lavasta lapaan. Alue kerrallaan halutaan edetä ja kääntää peliä nopeasti. Kaikki perustuu kovaan luistelemiseen, yhdessä tekemiseen ja aktiivisuuteen, Mälkiä sanoo.

Kiekko-Vantaan kultakypärää kantaa neljään otteluun tehot 1+2 iskenyt puolustaja Nico Nurmikanta. Kaksi syöttöpistettä ovat saalistaneet Teemu Mielonen, Pekka Niemimaa ja Joonas Hyttinen. Tehot ovat jakautuneet heti alkukaudella tasaisesti. Tulivoimaa löytyy siis laajalta rintamalta.

Lohipaitojen täytyy myös terävöittää ylivoimapeliään, jossa kiekko on liikkunut näyttävästi ja tilanteita on syntynyt. Vantaalaisryhmä on ainut Mestis-joukkue, joka ei ole vielä onnistunut tekemään maaliakaan ylivoimalla. Tähän haetaan myös muutosta.

Yhdeksän kautta Mestiksessä pelannut ja kuudesti pudotuspeleissä esiintynyt LeKi on aloittanut kauden mollivoittoisesti, sillä entisen saukkopaitojen kapteenin Miikka Kuuselan luotsaama joukkue lähtee perjantain otteluun kolmen ottelun mittaisessa tappioputkessa.

Kaksi ensimmäistä otteluaan voittanut, ja sarjassa seitsemäntenä majailevan LeKin syömähammas on ollut alkukaudella taitavan Tappara-laina Tomi Peltosen (3+3) johtama kentällinen. Ratkaisupotentiaalia löytyy myös muista ketjuista: Santeri Vuoti, Tommi Välimaa ja Tappara-laina Anton Levtchi ovat taitavia pelaajia tähän sarjaan. 

– LeKillä on aika samantyyppinen sapluuna kuin aikaisemminkin. Nyt heillä on vain viime kauteen verrattuna vähän nuorempi ja liikkuvampi ryhmä. Lempäälässä on pieni kaukalo, joten pelaajien täytyy olla valmiita kamppailemaan, reagoimaan ja kääntämään peliä nopeasti, Mälkiä tuumii.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon ja ketjukoostumuksiin ei ole luvassa isoja muutoksia. Suurin muutos lienee se, että tolppien välissä aloittaa kauden ensimmäisen ottelunsa pelaava Aaro Peltonen. Puolustaja Lasse Uusivirta palaa kokoonpnaoon sairastelun jälkeen.

Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat puolustaja Arttu Savaloja (alavartalovamma, sivussa 2–4 viikkoa) ja hyökkääjä Simo Konttinen (alavartalovamma, sivussa 1,5–3 kuukautta).

Jokeri-lainoista mukana jatkavat energinen laitahyökkääjä Atte Mäkinen ja juonikas mailataituri Frank Gymer. Maalivahti Jani Kautto, puolustaja Juho Rautanen ja keskushyökkääjä Miro Mäkinen ovat Jokereiden matkassa Venäjällä vieraskiertueella.

Kiekko-Vantaan ja LeKin runkosarjan ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen starttaa perjantaina Lempäälässä Masku Areenalla klo 18.30.

Tiesitkö?

1) Alkuperäinen Mestis-seura Kiekko-Vantaa ja keväällä 2007 toiseksi korkeimmalle sarjatasolle noussut LeKi ovat kohdanneet Mestiksen runkosarjassa historian aikana 43 kertaa. Joukkueiden välillä on ollut varsin tasaista, sillä voitot ovat lohipaidoille 22–21. 

2) Viime kaudella joukkueet kohtasivat toisensa kuusi kertaa. Kiekko-Vantaa oli niskan päällä ja poistui kaukalosta voittajana neljä kertaa. Keskinäisten otteluiden paras pistemies oli K-Vantaan tähtihyökkääjä Joel Lehtinen tehoilla 4+1. Viisi tehopistettä merkkauttivat myös Lasse Uusivirta, Nico Friman ja Aleksi Järvinen.

3) Kiekko-Vantaa on ottanut vähiten rangaistuksia Mestiksessä (28 minuuttia). Lohipaidat ovat ottaneet myös vähiten kakkosia alkukaudesta (14 kappaletta). Eniten jäähyminuutteja kerännyt joukkue on Jokipojat (98 minuuttia).

Seuraa heitä:

#44 Nico Nurmikanta, K-Vantaa

Kiekko-Vantaan kultakypärä on saanut vahvan startin kauteen. Äärimmäisen tyylikäs kiekollinen puolustaja. Liikuu todella sulavasti, avaa peliä laadukkaasti, laukaus lähtee viivalta vihaisesti. Tärkeä palanen myös ylivoimalla. Kiistatta sarjan parhaimpia kiekollisia puolustajia juuri nyt.

#3 Santeri Vuoti, LeKi

HPK:n liigamiehistöstä Lempäälään siirtynyt taitava taskuraketti on yksi viihdyttävimmistä pelaajista seurattavaksi. On onnistunut aikaisemmilla Mestis-visiiteillään tekemään tulosta. Aloittanut kauden lupaavasti ja iskenyt viidessä ottelussa kolme maalia. Laituri käsittelee kiekkoa näppärästi pienessäkin tilassa. Sähäkkä luistelija. 

Kapteeni Toni Leinonen Lohi-TV:n haastattelussa torstain harjoitusten jälkeen:

Mestis