Kiekko-Vantaa | Mestis

Vielä kerran ennen maajoukkuetaukoa

28.10.2016

Kiekko-Vantaa lähtee hakemaan neljättä peräkkäistä kotivoittoa. Tikkurilan lauantai-illan huumaan vieraaksi saapuu sarjakolmonen Jokipojat. 

Trio Areenalla pelataan lauantaina klassikko, kun kaksi perinteistä Mestis-seuraa, luisteluvoimainen ja taitava Kiekko-Vantaa sekä kauden pirteästi aloittanut Jokipojat ottavat yhteen ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Draamaa ja rytinää ei tule puuttumaan. 

Yhdeksäntenä majaileva Kiekko-Vantaa lähtee otteluun neljän ottelun mittaisessa pisteputkessa. Viidestä edellisestä ottelustaan valmentajavelho Simo Mälkiän suojatit ovat voittaneet kolme.

Perjantaina lohipaidat kokivat 3–2-rankkaritappion kovakuntoisen Peliittojen vieraana. Vantaalaisten maaleista vastasivat, hurjassa vireessä oleva Atte Mäkinen ja kultakypärä Toni Leinonen.

Kiekko-Vantaa on pelannut tällä kaudella äärimmäisen tasaisia otteluita, sillä 14:sta pelaamastaan ottelusta peräti kymmenen on päättynyt yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen. Seitsemän kertaa vantaalaiset ovat lähteneet hakemaan ratkaisua jatkoajalta. 

Vantaalaisten syömähammas on ollut alkukaudella LNR-ketju, jonka muodostavat kippari Toni Leinonen (3+9), Pekka Niemimaa (4+5) ja Julius Rantaeskola (6+1). Tulivoimaa löytyy kuitenkin laajalta rintamalta, sillä niin juonikkaan pelintekijän Joona Harjaman kuin Kiekko-Vantaan omaa Triplets-ketjua johtavan Miro Mäkisen triot ovat saaneet tulosta aikaan.

Lohipaitojen kokoonpanoon on alustavien tietojen mukaan luvassa ainoastaan pieniä viilauksia. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat varmuudella puolustaja Arttu Savaloja ja laitahyökkääjä Joel Lehtinen. Maalivahti Jani Kautto ja taitava hyökkääjälupaus Frank Gymer ovat Jokereiden matkassa vieraskiertueella.

Vain kerran tällä kaudella kotikaukalossaan kokonaan ilman pisteitä jäänyt Jokipojat lähtee pistejahtiin kolmannelta sijalta. Ärjypaidat ovat pelanneet väkevän alkukauden ja matkaa sarjakärkeenkin on vain kolme pistettä. Jokipojat on tehnyt neljänneksi eniten maaleja sarjassa ja päästäneet toiseksi vähiten osumia omiin. 

Perjantaina Jokipojat haki Etelä-Suomen vieraskiertueen avausottelussa Espoo Unitedin vieraana täyden pistepotin lukemin 2–4. 

Viime kevään pronssijoukkue on tälläkin kaudella materiaaliltaan yksi sarjan kilpailukykyisimmistä. Ärjypaitojen kultakypärää kantaa tulokkaiden pistepörssiä johtava Lauri Huhdanpää (3+13). Tehokkaasti kautensa ovat aloittaneet myös laitahyökkääjä Jesse Paukku (8+7) ja Oula Uski (4+10).

Joukkueen avainpelaajiin kuuluvat lisäksi puolustajat Joni Olkkonen ja Juuso Akkanen sekä hyökkääjät Ossi Pellinen (loukkaantunut) ja entisen seuransa kohtaava Nico Friman. Tolppien välissä Samuel Jukuri ja Juho Ratilainen ovat pelanneet laadukkaasti vuorotellen. Joukkuetta luotsaa, viime kauden parhaaksi päävalmentajaksi valittu Ari Aaltonen. Jukureista lainalla ärjypaidassa esiintyvät puolustaja Joonas Valkonen ja hyökkääjä Ville Leskinen.

Kiekko-Vantaan ja Jokipoikien kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen starttaa Tikkurilassa Trio Areenalla klo 17. Tervetuloa kannustamaan lohipaidat voittoon!

Ottelun jälkeen Kiekko-Vantaan pukukopissa avoimet ovet! Lisätietoa klikkaamalla TÄSTÄ. 

Pääsyliput lauantain kotiotteluun edullisimmin ennakkoon Ticketmasterista.

Tiesitkö?

1) Jokipojat on ollut Kiekko-Vantaalle vaikea vastustaja Mestis-historiassa. Kymmenestä edellisestä keskinäisestä kohtaamisesta K-Vantaa on voittanut vain kolme.

Viime kaudella Jokipojat vei keskinäiset kohtaamiset 3–1 ja pisteet 7–4. Keskinäisten otteluiden tehokkain oli Jokipoikien Ossi Pellinen tehoilla 3+3.

2) Kiekko-Vantaan puolustaja Lasse Uusivirta pelaa uransa 100. Mestiksen runkosarjaottelunsa. 

3) Kiekko-Vantaan laitahyökkääjä Atte Mäkinen lähtee kamppailuun neljän ottelun mittaisessa pisteputkessa. 

4) Lohipaidat onnistuivat voittamaan viime kaudella Jokipojat kotonaan 4.12.2015 maalein 6–4. Edellinen kolmen pisteen voitto ärjypaidoista Vantaalla oli seitsemän vuoden takaa. 

Seuraa heitä:

#24 Lasse Uusivirta, K-Vantaa

Kiekko-Vantaan luottopuolustaja pelaa isoja minuutteja illasta toiseen laadukkaasti. Avaa peliä hyvin, pysyy rohkeasti kiekolla ja puolustaa vahvasti. Ylivoimalla tärkeä palanen viivassa. Pelaa uransa 100.Mestiksen runkosarjaottelunsa. Saalistanut 13 ottelussa tehot 0+6. Iskeekö juhlaottelussaan kauden avausmaalinsa?

#65 Nico Friman, Jokipojat

Taitava maalintekijä palaa Vantaalle ensimmäistä kertaa Jokipoikien pelipaidassa. Oli viime kaudella yksi sarjan kuumimmista tulokkaista ja viihdytti vantaalaisyleisöä upeilla osumillaan. Vikkeläjalkainen hyökkääjä laukoo napakasti, löytää lapoja ja haluu ratkaista. Valoisa tulevaisuus edessä kirkkaimmissakin valoissa. Tällä kaudella Jokipojissa 13 ottelussa tehot 3+6. 


Puolustaja Lasse Uusivirralle tulee mittariin uran sadas Mestis-runkosarjakamppailu. Kuva: Toni Jaconelli

Mestis