Päävalmentaja Simo Mälkiän ennakkokommentit:
Samoista sijoista taistelevat Kiekko-Vantaa ja viiden ottelun mittaisessa voittoputkessa porskuttava KeuPa HT ottavat yhteen keskiviikkona Trio Areenalla.
–Hyvillä mielin lähdetään taistelemaan tärkeistä pisteistä. Hienoa päästä taas pelaamaan kotiyleisön edessä, Kiekko-Vantaan keskushyökkääjä Teemu Mielonen kertoo.
Viidentenä majailevat lohipaidat palasivat voittokantaan neljän peräkkäisen tappion jälkeen lauantaina kaatamalla sarjajumbo RoKin kotikaukalossa maalein 4–3. Vantaalaisten maaleista vastasivat kaksi upeaa osumaa värkännyt Julius Rantaeskola, pitkän kuivan jaksonsa päättänyt Panu Mieho ja voittomaalin iskenyt Aleksi Järvinen.
Sarjan kolmanneksi parhaalla kotijoukkueella Kiekko-Vantaalla on jäljellä runkosarjaa enää viiden ottelun verran. Kolme seuraavaa ottelua lohipaidat pelaavat kotiyleisön edessä.
–Todella mukava asia, että saamme pelata nyt paljon kotijäällä. Täällä tykkäämme pelata ja olemme olleet vahvoja. Tämä on paikka, johon vastustajan ei ole kiva tulla, tällä kaudella 33 ottelussa tehot 4+5 saalistanut Mielonen sanoo.
Taistelu pudotuspelipaikoista käy kuumana, sillä sijat 5–8 on ainoastaan kuuden pisteen päässä toisistaan. Vantaalaisilla on vielä saumat napata kotietu pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Kevään tosipelejä ei kuitenkaan mietitä vielä liikaa.
–Se on todella tärkeää, että oma peli on keskiössä. Tässä kohtaa ei voi tuijotella liikaa sarjataulukkoa ja mennä asioiden edelle. Meidän pitää luottaa omaan tekemiseen ja parantaa peliä vielä, Kiekko-Vantaan oma kasvatti toteaa.
Maalinteko-ongelmista viime aikoina kärsinyt Kiekko-Vantaa on operoinut hyökkäyspäässä läpi kauden laajalla rintamalla. Peräti seitsemän pelaajaa on nakuttanut yli 20 tehopistettä ja neljä pelaajaa on jo saavuttanut 10 maalin rajapyykin. Lohipaitojen kultakypärää kantaa taiturimainen laitahyökkääjä Joel Lehtinen.
Keskiviikkoillan kiekkonäytelmän vastustaja KeuPa HT on sarjassa kahdeksantena. Keruulaiset ovat tällä hetkellä yksi sarjan kuumimmista joukkueista, sillä Stanley Cup-voittajan ja intohimoisen kiekkopersoonan Ville Niemisen suojatit saapuvat Vantaalle viiden ottelun mittaisessa voittoputkessa. Yhdeksästä edellisestä ottelusta hankalan alkukauden pelannut KeuPa HT on voittanut peräti kahdeksan.
KeuPa HT:n on nousemassa mustaksi hevoseksi ajatellen kevään pudotuspelejä. Joukkueen materiaali on laadukas ja keuruulaiset vahvistuivat vielä entisestään siirtorajan kynnyksellä puolustaja Ville Hyvärisellä. KeuPa HT:n tähtipelaajiin lukeutuvat taitava Juuso Mörsky, paras pistemies Pasi Kouvalainen, kapteeni Taneli Maasalo ja viime kevään Mestis-mestari Riku Pitkänen.
–KeuPa HT on kovaa työtä tekevä joukkue vastassa ja he ovat pelanneet todella hyvin joulun jälkeen. Meillä ei ole mitään taikatemppuja, vaan lähdemme pelaamaan sitä omaa peliä. Olemme osoittaneet, että sillä omalla hyvällä pelillä kaikki joukkueet on voitettavissa tässä sarjassa, taitava ja vikkelä sentterilupaus Mielonen pohtii.
Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa. Lohipaidat ovat voittaneet molemmat kamppailut, eikä toista kauttaan Mestistä tahkoavat keuruulaiset ole onnistuneet tekemään ainuttakaan maalia. Jokereiden mukaan pudotuspelireissulle Venäjälle keskiviikkona suuntaava Jani Kautto on pelannut kaksi nollapeliä tällä kaudella KeuPa HT:ta vastaan.
Keskiviikkona nähdään myös mielenkiintoinen taistelu tulokkaiden pistepörssin voitosta, kun jo 14 maalia paukuttanut Nico Friman ja KeuPa-sentteri Eetu Koivistoinen kohtaavat. Molemmilla on kasassa 26 tehopistettä ja kumpikin kamppailee varmasti vuoden Mestis-tulokkaan tittelistä.
Kiekko-Vantaan kokoonpanoon ei ole luvassa suuria muutoksia. Loukkaantumisesta toipunut puolustaja Valtteri Parikka palaa kokoonpanoon pitkän tauon jälkeen. HIFK-lainoista lohipaitojen mukana ovat juonikas pelintekijä Panu Mieho ja pakkilupaus Miro Karjalainen. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat hyökkääjät Toni Leinonen, Nico Aaltonen, Teemu Väisänen ja Simo Konttinen.
Kiekko-Vantaan ja KeuPa HT:n kauden kolmas keskinäinen kohtaaminen starttaa Trio Areenalla klo 18.30. Koe keskiviikkoillan huumaa ja tule kannustamaan lohipaidat voittoon! Hiihtoloman kunniaksi lapset (0-15 v.) pääsevät ilmaiseksi otteluun!
Miro Karjalainen videohaastattelussa maanantain harjoitusten jälkeen:
Kokoonpano: (Lisätty otteluennakkoon 24.2. klo. 11:20)