Kiekko-Vantaa | Mestis

Pohjois-Suomen kiertue starttaa RoKin vieraana

10.11.2016

Pekka Niemimaan mietteet ennen reissuun lähtöä:

Marraskuun maajoukkuetauko on vihdoin ohi ja Kiekko-Vantaa on palannut sorvin ääreen. Lohipaidoilla on edessään viikonloppuna kauden ensimmäinen Pohjois-Suomen kiertue. 

Luisteluvoimainen ja taitava Kiekko-Vantaa vierailee perjantaina RoKin kotikaukalossa. Lauantaina Vantaan kiekkoylpeys haastaa Kajaanin Hokin. 

–Tauon jälkeen ensimmäisessä pelissä on aina omat haasteensa ja mahdollisuutensa. Olemme saaneet sopivasti huilata ja treenata, joten halua ja intoa löytyy. Meidän täytyy olla valmiita ja ytimessä, kun kiekko tippuu jäähän. Yleensä tauon jälkeen ensimmäinen kymppi on todella tärkeä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.

Tunteita ja tuoksuja ei tule Rovaniemen perjantai-illasta puutumaan, kun pisteitä janoavat lohipaidat ja alkukauden superyllättäjä RoKi ottavat yhteen toista kertaa tällä kaudella.

Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran sarja-avauksessa 16. syyskuuta Trio Areenalla. Tuolloin RoKi haki Tikkurilasta voiton jatkoajan jälkeen maalein 1–2.

– Rovaniemellä on isompi kaukalo, joten tila ja aika täytyy hyödyntää. Meidän täytyy pysyä liikkeessä ja hallita kiekkoa, Mälkiä sanoo.

Kiekko-Vantaa on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä. Tasaisessa sarjassa matkaa pudotuspelipaikkaan on ainoastaan kolme pistettä. 

Lohipaidat ovat pelanneet äärimmäisen tasaisia otteluita tällä kaudella, sillä 15:sta kamppailusta peräti kymmenen on päättynyt yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen. Vantaalaisilla onkin edessä todella tärkeä 13 ottelun jakso ennen joulutaukoa. 

– Alkukauden pistetahti ei tietenkään mielyttänyt. Nyt lähdetään kuromaan eroa ja parantamaan asemia. Tuloksen kautta ei voida kuitenkaan lähteä, vaan tekeminen on tärkein, Mälkiä toteaa.

–Peruspeli on ollut hyvällä tasolla. Meillä on paljon uusia kasvoja ja moni pelaa ensimmäistä kauttaan tässä sarjassa, joten kaikki palaset eivät aina loksahda heti paikoilleen. Olemme menossa oikeaan suuntaan, Mälkiä jatkaa.

Kiekko-Vantaalta löytyy tulivoimaa ja ratkaisuleveyttä laajalta rintamalta. Lohipaitojen kultakypärää kantaa, kapteeni Toni Leinonen, joka on saalistanut 15 ottelussa tehot 3+9.

Vantaalaisten kokoonpanoon tulee muutoksia. Jokerilainoista Pohjois-Suomen kiertueella mukana ovat: maalivahti Jani Kautto, puolustajalupaus Juho Rautanen sekä hyökkääjät Atte Mäkinen, Miro Mäkinen ja juonikas mailataituri Frank Gymer

Lisäksi Kiekko-Vantaan vahvuudessa on viime kaudella Pohjois-Amerikassa NCAA-sarjassa Western Michigan Universityssa kiekkoillut puolustaja Oliwer Kaski.

Lohipaitojen maalilla aloittaa RoKia vastaan Jani Kautto. Mestiksen torjuntatilaston ysille startti on tämän kauden kahdeksas.

Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat hyökkääjät Joel Lehtinen ja Samu Tuomisto. Puolustajat Emil Leppänen ja Valtteri Lemmetty ovat viikonloppuna A-nuorten käytettävissä. Loukkaantumisesta toipunut Arttu Savaloja sen sijaan pelaa Suomi-sarjassa Porvoon Huntersin paidassa.

Mestis-kauden suurin yllättäjä Rovaniemen Kiekko lähtee perjantai-illan kamppailuun neljänneltä sijalta. Vantaallakin aikoinaan vaikuttaneen Petteri Hirvosen luotsaama ryhmä on kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa. 

Luisteluvoimainen ja aktiivisesti karvaava RoKi kaatoi keskiviikkona kotikaukalossaan sarjanousija Iisalmen Peli-Karhut jatkoajan jälkeen maalein 5–4.

RoKin ykköstähtenä ovat alkukaudella hääränneet Mestiksen pistepörssiä johtava Juhani Tamminen (7+13) ja maalipörssin kärkinimi Olli-Matti Järvelä (10+7). Myös Olli-Aleksi Pietilä, Tuomas Komulainen, tulokaslaituri Mika Huhtasalo ja puolustaja Tuomas Salmela ovat aloittaneet kauden tehokkaasti.

RoKi on tehnyt toiseksi eniten maaleja sarjassa, joten hyökkäysvoimaa löytyy rutkasti. Toisaalta joukkue on päästänyt viidenneksi eniten osumia omiin.

Odotettavissa on hurja taistelu tärkeistä sarjapisteistä. Viime kaudella Kiekko-Vantaa voitti molemmat ottelut Rovaniemellä maalierolla 11–4.

Kiekko-Vantaan ja RoKin kauden toinen kohtaaminen käynnistyy perjantaina Lappi Areenalla klo 18.30.

K-Vantaa Pohjois-Suomen kiertueella (joukkue matkustaa Ouluun torstaina):

Maalivahdit: Aaro Peltonen ja Jani Kautto.

Puolustajat: Juho Rautanen, Paavo Ylipaino, Lasse Uusivirta, Lassi Raitanen, Nico Nurmikanta, Oliwer Kaski, Iiro Sulin.

Hyökkääjät: Niklas Andersson, Teemu Mielonen, Pekka Niemimaa, Simo Konttinen, Joonas Hyttinen, Miro Mäkinen, Teemu Väisänen, Joona Harjama, Atte Mäkinen, Ville Heikkinen, Toni Leinonen, Julius Rantaeskola, Frank Gymer.

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaa ja RoKi ovat kohdanneet Mestis-historiassa yhdeksän kertaa. Voitot ovat lohipaidoille 6–3. 

2) Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljä kertaa. Vantaalaiset voittivat niistä kolme. Keskinäisten otteluiden paras pistemies oli Aleksi Järvinen tehoilla 3+2. Lohipaitojen Julius Rantaeskola iski peräti neljä osumaa RoKin verkkoon.

3) Kiekko-Vantaa ei ole koskaan jäänyt ilman sarjapisteitä Rovaniemellä. 

4) RoKi ei ole voittanut koskaan neljää ottelua peräkkäin Mestiksessä.

Seuraa heitä:

#5 Juho Rautanen, K-Vantaa

Mäntsälän Jää-Tiikereiden kasvatti on palannut loukkaantumisen jälkeen takaisin pelikuntoon. Alle 20-vuotiaiden maajoukkuepuolustaja on tyylikäs kiekollinen puolustaja. Liikkuu hyvin, avaa taitavasti, lukee peliä hyvin, sijoittuu oikein ja voittaa kaksinkamppailuja. Pelannut tällä kaudella jo kymmenen KHL-ottelua Jokereissa ja esiintynyt kypsästi. Lohinutussa kolme ottelua pisteittä.

#43 Jussi Pelto-Arvo, RoKi

Kiekko-Vantaata junioreissa edustanut laitahyökkääjä on todella hyvä luistelija ja vaarallinen viimeistelijä. Toista kauttaan RoKissa kiekkoileva Pelto-Arvo on muodostanut toimivan tehoketjun yhdessä pistepörssiä johtavan Juhani Tammisen ja maalipyssy Olli-Matti Järvelän kanssa. Pelto-Arvo on nakuttanut 18 ottelussa tehot 1+5.

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu