Hyökkääjä Niklas Anderssonin kommentit:
Nälkäinen Kiekko-Vantaa matkustaa kauden ensimmäiseen paikalliskamppailuun Mestis-tulokas Espoo Unitedin vieraaksi. Tunteita ja tuoksuja ei tule keskiviikkoillan kiekkonäytelmästä puuttumaan, kun kaksi taitavaa ja luisteluvoimasta joukkuetta iskevät yhteen.
Kahden vuoden tauon jälkeen Mestiksessä pelataan pääkaupunkiseudun herruudesta. Se on äärimmäisen tervetullut asia koko sarjalle.
– Innolla lähdetään pelaamaan Espooseen. Se on todella kova mittari meille. Heillä on vahva nippu kasassa. Toivottavasti joukkueiden ympärille kehkeytyisi sellainen kiihkeä paikalliskamppailuasetelma, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.
Lohipaidat aloittivat sarjakauden varsin lupaavasti ja keräsivät kahdesta ottelusta yhteensä neljä pistettä.
Perjantaina Trio Areenalla vantaalaiset kärsivät hallinnasta huolimatta 2–1-jatkoaikatappion RoKia vastaan. Lauantaina Kiekko-Vantaa haki kauden ensimmäisen voittonsa kaatamalla vieraskaukalossa KeuPa HT:n maalein 2–3.
– Pisteitä voisi olla varmaan enemmänkin. Ihan ok lähtö sarjaan saatiin. Kotipelissä pystyttiin olemaan pelin päällä, mutta tehot jäi piippuun. Keuruulla oli hyvä energia, liike ja kurinalaisuus. Ei saatu sielläkään heti palkintoa, mutta maltti säilyi ja tehtiin kolmannessa erässä sitten ne tarvittavat osumat, Mälkiä sanoo.
Mestiksen kärkikahinoihin tähtäävän vantaalaisryhmän paras pistemies ensimmäisellä viikolla oli taitava kiekollinen puolustaja Nico Nurmikanta tehoilla 1+2.
Kaksi tehopistettä ovat keränneet Joonas Hyttinen (0+2) sekä yhdeksän ottelun mittaisessa pisteputkessa porskuttava keskushyökkääjä Pekka Niemimaa (0+2).
Lohipaidat ovat hallinneet otteluitaan ja luoneet roppakaupalla laadukkaita maalipaikkoja. Viisikkopelaaminen on ollut tiivistä ja hyökkäyspelissä on nähty silmiä hiveleviä kuvioita.
Viimeistely on kuitenkin ollut tervanjuontia. Kiekko-Vantaan neljästä tekemästä osumasta peräti kolme oli puolustajien tekemiä. Maalintekoon tarvitaan siis sopivaa rentoutta.
– Intoa on vähän ollut ehkä liikaa monessa tilanteessa. Pikkaisen malttia pitää saada mukaan, mutta meidän täytyy myös parantaa maalille menemistä ja saada terävyyttä laukomiseen. Nykypäivänä valtaosa maaleista tehdään ohjureista ja suoraan syötöstä, Mälkiä valottaa.
Liigasta talousongelmien takia tippuneen Bluesin raunioille rakennettu Espoo United aloitti ensimmäisen Mestis-kautensa räväkästi. Espoolaisen kiekkoikonin Timo Hirvosen luotsaama ryhmä kaatoi sarja-avauksessa TUTO Hockeyn dramaattisten vaiheiden jälkeen lukemin 3–4.
Perjantaina kauden ensimmäisessä kotiottelussaan Espoo United koki 3–2-tappion sarjakärki JYP-Akatemiaa vastaan.
Nimekkään espoolaisjoukkueen riveissä nähdään peräti kahdeksan Kiekko-Vantaata Mestis-tasolla edustanutta pelaajaa: alkukauden paras pistemies Aleksi Järvinen (1+3), taklauskone Matti Lamberg, snaipperi Jere Laine, tyylikäs kiekollinen puolustaja Jimi Santala, energinen laituri Jiri Veistola sekä puolustajakolmikko Juha Tarkkanen, Sebastian Moberg ja Victor Westermarck.
Espoo Unitedin riveistä tulivoimaa löytyy rutkasti: Liigan pistepörssin kahdesti urallaan voittanut kapteeni Kim Hirschovits, läpimurtonsa Mestiksessä viime kaudella tehnyt Janne Kivilahti, tehot 0+4 alkukaudella iskenyt Markus Piispanen, Janne Puhakka ja vasta 17-vuotias hyökkääjälupaus Emil Oksanen ovat kaikki kovia tekijöitä tähän sarjaan.
– Meidän täytyy jatkaa tiivistä yhtenäsitä viisikkopeliä ja luottaa omaan systeemiin. Pikkuisen täytyy saada terävyyttä riistoihin, kääntöihin ja niihin maalipaikkoihin tehokkuutta, Mälkiä pohtii.
Kiekko-Vantaan kokoonpanoon ja ketjukoostumuksiin ei ole luvassa suuria muutoksia. Alustavien tietojen mukaan tolppien välissä jatkaa Jani Kautto.
Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat puolustaja Arttu Savaloja (alavartalovamma, paluu 3–5 viikon kuluttua) ja hyökkääjä Simo Konttinen (alavartalovamma, paluu 1,5–3 kuukauden kuluttua). Sen sijaan puolustaja Lassi Raitanen ja maalivahti Aaro Peltonen palaavat kokoonpanoon.
Espoo Unitedin ja Kiekko-Vantaan välinen kauden ensimmäinen pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu starttaa Tapiolassa Metro Areenalla keskiviikkona klo 18.30.
Tiesitkö?
1) Espoo Unitedin riveissä pelaa peräti kahdeksan Kiekko-Vantaassa Mestis-tasolla lohipaitaa kantanutta pelaajaa: Aleksi Järvinen, Jere Laine, Matti Lamberg, Jiri Veistola, Juha Tarkkanen, Jimi Santala, Sebastian Moberg ja Victor Westermarck.
2) Kiekko-Vantaa on ainut joukkue Mestiksessä, joka ei ole vielä tehnyt ylivoimalla maalia tällä kaudella.
3) Kiekko-Vantaan taitavasti peliä rytmittävä ja monikäyttöinen keskushyökkääjä Pekka Niemimaa lähtee otteluun yhdeksän ottelun mittaisessa pisteputkessa. Niemimaa pääsi pisteille viime keväänä jokaisessa seitsemässä puolivälieräottelussa Jukureita vastaan. Tällä kaudella ulottuva sentteri on kerännyt kahdessa ottelussa tehot 0+2.
Seuraa heitä:
#9 Niklas Andersson, Kiekko-Vantaa
– Viime kaudella A-nuorten SM-liigassa hurjat tehot paukuttanut (24+30), ja liigadebyyttinsä Espoo Bluesin paidassa tehnyt laitahyökkääjä on muodostanut Mäkisten veljesten Miron ja Aten kanssa toimivan hyökkäystrion. Taitava ja sulavasti liikkuva Andersson ei ole vielä pistetiliään Mestis-tasolla avannut, mutta se on tälle virtuoosille vain ajan kysymys. Laukoo hanakasti ja pystyy tekemään näyttäviä suorituksia kiekon kanssa. Lisäbuustia tulee varmasti, kun vastassa on paljon tuttuja.
#9 Aleksi Järvinen, Espoo United
Tämän laiturin esityksistä saatiin nauttia kahdella edellisellä kaudella Trio Areenalla. Heti debyyttikaudellaan Mestiksessä alivoimamaalipörssin voittanut Aleksi Järvinen liikkuu vikkelästi, luo maalipaikkoja ja viimeistelee tehokkaasti. Peliäly on erinomainen. Järvinen on aloittanut kauden Espoo Unitedin riveissä vahvasti ja iskenyt kahteen otteluun tehot 1+3.
Teemu Mielonen Lohi-TV:n haastattelussa tiistaina: