Kiekko-Vantaa | Mestis

Paavo Ylipainolle juhlaottelu

08.10.2016

Kiekko-Vantaa matkustaa pisteiden perässä Heinolaan Peliittojen vieraaksi. Lohipaitojen puolustaja Paavo Ylipaino pelaa uransa 200. Mestiksen runkosarjaottelunsa.

Lauantain kiekkonäytelmästä voidaan odottaa tulikuumaa kamppailua. Mitään ei tule saamaan kaukalossa ilmaiseksi. 

– Kova peli on tulossa. Virheet pois ja jatketaan samalla aktiivisella tyylillä. Heillä on hyviä pelaajia ja iso kaukalo, joten pelikin muuttuu, Kiekko-Vantaan puolustaja Paavo Ylipaino kertoo.

Lohipaitojen kuuden ottelun mittainen pisteputki katkesi perjantaina kotikaukalossa, kun JYP-Akatemia haki voiton Trio Areenalta tiukan väännön jälkeen maalein 3–4. 

Ensimmäistä kertaa tällä kaudella kokonaan ilman pisteitä jääneen Kiekko-Vantaan kaikki kolme osumaa syntyivät ylivoimalla, puolustaja Nico Nurmikannan, hyökkääjä Julius Rantaeskolan ja tehot 1+2 iskeneen kapteeni Toni Leinosen toimesta. Puolustaja Lasse Uusivirta saalisti kolme syöttöpistettä.

– Se oli ihan hyvä peli meiltä, mutta jäi harmittamaan ettei saatu pisteitä mukaan. Tämä on hokia ja katse eteenpäin, Ylipaino sanoo.

Yhdeksäntenä sarjassa kymmenellä pisteellä porskuttava, luisteluvoimainen ja taitava Kiekko-Vantaa lähtee hakemaan paluuta voittokantaan. Heinolaan matkustaa myös vantaalaisseuran intohimoinen faniryhmä Ruutanat, joten tunnelmaa ei tule puutumaan.

Yhden syöttöpisteen saalistanut luottopuolustaja Ylipaino odottaa innolla tulevaa juhlaottelua. Laadukas kiekkosarja ja nuorten timanttien jalostamo – Mestis – saakin Kiekko-Vantaan lisäksi HC Keski-Uusimaata ja SaPKoa edustaneelta pakilta kehuja.

– Tämä on ollut hyvä matka. Mestis on kovatasoinen kiekkosarja. Toivottavasti tulee lisääkin pelejä tässä sarjassa, Ylipaino ylistää.

Kiekko-Vantaan kokoonpanossa tapahtuu ainoastaan yksi muutos. Torjuntavastuun tolppien välissä ottaa Jani Kautto.

Vantaaltakin tutun Marko Tuomaisen luotsaama Peliitat on aloittanut kauden tahmeasti. Heinolan kiekkoylpeys on kerännyt kuudesta ottelusta ainoastaan neljä pistettä ja voittanut vain kerran. 

Toiseksi viimeisenä sarjassa majaileva Peliitat koki perjantaina karvaan tappion sarjanousija Iisalmen Peli-Karhujen vieraana lukemin 5–1.

Viime kaudella viimeisenä joukkueena pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Peliitat on kuitenkin  luisteluvoimainen ryhmä, josta ratkaisuosaamista riittää. Tehopuolustaja Christian Silfver, kapteeni Ville-Matti Koponen, toisen polven kiekkoilija Eetu-Ville Arkiomaa, liukasliikkeinen laituri Henri Fomin ja yllätyksellisiin ratkaisuihin kiekon kanssa kykenevä Juuso Perttilä ovat laadukkaita tekijöitä tähän sarjaan.

Joukkueen puolustajaosasto vahvistui täksi kaudeksi rajusti, kun kiekollisesti taitava Valtteri Parikka ja KHL-kokemustakin omaava Santeri Saari kantoivat varusteensa heinolalaisten pukuhuoneeseen.

Tolppien välissä kiekkoja pysäyttelee, viime kaudella lohinutussa esiintynyt Lassi Yrjölä. Maalinteon kanssa on kuitenkin ollut suuria ongelmia, sillä joukkue on tehnyt vähiten maaleja koko sarjassa.

Kiekko-Vantaan ja Peliittojen kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen käynnistyy Heinolassa Versowood Areenalla klo 17.

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaan puolustaja Paavo Ylipaino pelaa uransa 200. Mestiksen runkosarjaottelunsa. 

2) Kiekko-Vantaan laitahyökkääjä Toni Leinonen (1+6) lähtee otteluun kolmen ottelun pisteputkessa. Kahdessa edellisessä ottelussa kapteeni on viettänyt kolmen tehopisteen iltaa. Kantaa joukkueen kultaista kypärää.

Peliittojen puolustaja Christian Silfver (2+2) lähtee otteluun niin ikään kolmen ottelun mittaisessa pisteputkessa. 

3) Viime kaudella Kiekko-Vantaa kohtasi Peliitat runkosarjassa kuusi kertaa, ja voitti niistä neljä. Runkosarjan viimeisellä kierroksella Heinolasta tullut jatkoaikavoitto sinetöi vantaalaisseuralle pudotuspelipaikan, ja Peliitat jäi nuolemaan näppejään pudostuspeliviivan alapuolelle. 

Seuraa heitä:

#33 Lassi Raitanen, K-Vantaa

– Toista kauttaan Kiekko-Vantaan alakerrassa operoiva taitava kiekollinen puolustaja on viihdyttävä pelaaja seurattavaksi. Tupla kolmonen avaa peliä hyvin, syö kiekkoja hämmästyttävällä tavalla illasta toiseen, liikkuu sulavasti, taistelee ja hallitsee ylivoimalla viivapelaamisen salat. Viisi ottelua tehoilla 0+1.

#20 Juuso Perttilä

– Syöttövelho vailla vertaa. Suomi-sarjakaukaloista tuttu ylivoimaspesialisti löytää lapoja ja siirtelee kiekkoa näppärästi. Luo tilanteita niin itselleen kuin ketjukavereilleen hyvillä kiekolisilla ratkaisuillaan. Pystyy pelaamaan keskellä sekä laidassa. Kuuteen otteluun tehot 0+4.

Kokoonpano illan otteluun:

Mestis