Kiekko-Vantaa | Mestis

Mestis-tulokas IPK saapuu Vantaalle

30.09.2016

Kauden ensimmäistä kotivoittoa metsästävä Kiekko-Vantaa isännöi lauantaina Trio Areenalla sarjanousija Iisalmen Peli-Karhuja. Joten sekä kiimaa että sähköä ei tule Tikkurilan illasta puuttumaan.

Sarjassa kymmenentenä porskuttava Kiekko-Vantaa on kerännyt kaikista pelaamistaan viidestä ottelusta pisteitä. Perjantaina lohipaidat kokivat LeKin vieraana kirvelevän 2–1-jatkoaikatappion hallinnasta huolimatta. 

– Tosi hyvä peli vieraissa. Kaikki avaimet oli käsissä ja oltiin pelin päällä 55 minuuttia. Ei vaan pystytty tappamaan peliä, kun oli sen paikka, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä sanoo.

Vantaalaisten alkukauden suurin murhe onkin ollut maalinteko. Joukkue on tehnyt viidessä pelaamassaan ottelussa ainoastaan seitsemän maalia, vaikka se on luonut järjestäen enemmän maalipaikkoja kuin vastustajat.

– Ei tarvitse mitään poppakonsteja kehitellä, eikä mitään tarvitse juuri muuttaa. Mutta pitää olla himoa, nälkää, tahtoa ja olla tylympi, kun on paikka tappaa peli, Mälkiä kertoo.

Sen sijaan Kiekko-Vantaan puolustuspeli ja viisikkopeli ovat toimineet. Lohipaidat ovatkin päästäneet vähiten maaleja koko sarjassa.

Vantaalaisten parhaat pistemiehet viiden ottelun jälkeen ovat tehot 1+2 saalistaneet, puolustaja Nico Nurmikanta ja keskushyökkääjä Pekka Niemimaa.

Sarjanousija IPK on aloittanut seurahistorian ensimmäisen Mestis-kautensa vahvasti ja yllättänyt monet positiivisesti ennakkoluulottomalla pelaamisellaan.

Iisalmelaiset ovat viiden ottelun jälkeen keränneet yhdeksän pistettä ja porskuttavat sijalla kuusi. IPK on voittanut kolme kertaa kotona, mutta hävinnyt molemmat vierasottelunsa tekemättä maaliakaan. Perjantaina Mestis-tulokkaiden kohtaamisessa Espoo United vei pidemmän korren jalkapallolukemin 1–0.

Nousijajoukkue ei ole materiaaliltaan sarjan kovimpia, mutta taitoa, luisteluvoimaa kuitenkin riittää. IPK:n kultakypärää kantaa liigakaukaloistakin tuttu monikäyttöinen pelimies, nuorten maailmanmestari Saku Kinnunen (1+4). 

Myös konkarihyökkääjä Juha Virtanen, Hokista laituriosastolle tullut Antti Kurkinen, taitava tshekkihyökkääjä Adam Zboril ja rullakiekon Suomen mestaruuden kesällä voittanut Jere Savolainen ovat aloittaneet kauden pisteiden valossa pirteästi.

– Keskitytään omaan tekemiseen. Huomenna pyritään saamaan tälle kaudelle ensimmäinen sellainen kotipeli mitä pitääkin eli päästä kunnolla vauhdikkaalla jalalla pelin päälle, Mälkiä toteaa.

Lohipaitojen kokoonpanoon ei ole luvassa suuria muutoksia. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat varmuudella puolustaja Arttu Savaloja ja laitahyökkääjä Simo Konttinen.

Kiekko-Vantaan ja IPK:n historian ensimmäinen Mestis-vääntö starttaa lauantaina klo 17 Tikkurilassa Trio Areenalla. Tervetuloa kannustamaan lohipaidat voittoon! Liput otteluun edullisimmin ennakkoon Ticketmasterista. Erikoistarjouksena Jokerit-kausikortilla liput 10€ ovelta!

Tiesitkö?

1) Kiekko-Vantaa on edelleen ainut joukkue Mestiksessä, joka ei ole vielä tällä kaudella onnistunut tekemään ylivoimalla maalia (0/21). Parhaat ylivoimajoukkueet ovat RoKi ja sarjakärki JYP-Akatemia.

2) Kiekko-Vantaa on ottanut sarjassa vähiten rangaistusminuutteja (36 minuuttia) ja vähiten kakkosia (18 kappaletta). Eniten jäähyminuutteja on kerännyt Jokipojat (108 minuuttia).

3) IPK:n laitahyökkääjä Joni Riihola edusti Kiekko-Vantaata kahden kauden ajana (kausina 2011–2013). Riihola ratkaisi kasvattajaseuralleen IPK:lle Mestis-paikan viime kevään ratkaisemalla jatkoajalle edenneen Suomi-sarjan finaalin Ketterää vastaan.

Seuraa heitä:

#11 Teemu Mielonen, K-Vantaa

Taitava keskushyökkääjä on aloittanut kauden lupaavasti ja saalistanut viidessä ottelussa tehot 0+2. Juonikas mailataituri rytmittää ketjunsa peliä nerokkaasti ja tekee joukkueen eteen hurjan määrän töitä illasta toiseen. Kiekko-Vantaan oma kasvatti nauttii pelaamisesta ja se näkyy.

#27 Aatu Hämäläinen, IPK

Suomen mestari 2010 TPS-paidasta on IPK:lle tärkeä palanen hyökkäyspelissä ja tehoja odotetaan. Oikealta napakasti laukova laituri on vaarallinen peluri saadessaan kiekon tekopaikoille. Tällä kaudella viiteen otteluun on tullut yksi maali. Vyöltä löytyy myös Mestis-mestaruus KooKoosta, joten tietää tasan tarkkaan mitä voittaminen vaatii.

Teksti: Mikko Mannonen

Pekka Niemimaan kommentit perjantain LeKi - Kiekko-Vantaa pelin jälkeen:

Mestis