Päävalmentajan kommentit lehdistötilaisuudesta:
Kiekko-Vantaa koki tappion JYP-Akatemian vieraana maalein 3–2 (1–1, 2–0, 0–1). Vantaalaisten turmioksi Jyväskylässä koitui heikko toinen erä.
–Suurimpana syynä siihen, ettei tänään voitettu oli meidän kiekollinen pelaaminen. Ei päästy siinä omalle hyvälle tasolle ja siihen on muutama syy. Vastustaja teki siitä tietenkin vaikeaa myös, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä sanoi lehdistötilaisuudessa.
Kotiedusta kiihkeästi kamppailevilla lohipaidoilla on tällä hetkellä vaikeampi jakso tuloksellisesti, sillä tappio oli joukkueelle kolmas peräkkäinen. Kiekko-Vantaan pelaamisessa oli jälleen paljon hyviä asioita, mutta pelien kääntäminen voitoksi on tällä hetkellä tasaisessa sarjassa hankalaa.
–Ollaan vähän vaikeassa tilanteessa. Syötöt ovat huonoja ja hätäisiä. Toki vielä maalit, mitkä menivät omiin oli räikeitä virheitä. Ennen kaikkea meidän täytyy pystyä parempaan kiekolliseen pelaamiseen, Mälkiä kertoi.
Kiekko-Vantaan maaleista vastasivat ensimmäisessä erässä 1–1-tasoituksen laukonut taikuri Joel Lehtinen ja kolmannessa erässä lohipaidat vielä maalin päähän ylivoimalla tuonut kultakypärä Jere Laine.
Vantaalaisten avausmaaliin syöttöpisteet keräsivät juonikkaan esityön maalin sivustalta Lehtiselle tarjoillut Janne Juutinen ja kauden ensimmäisessä ottelunsa pelannut Matti Lamberg. Lohipaitojen toiseen maaliin syöttöpisteet merkkauttivat hurjassa iskussa oleva keskushyökkääjä Pekka Niemimaa ja Nico Aaltonen. Kiekko-Vantaan tolppien välissä Jani Kautto pysäytti 17 kiekkoa.
JYP-Akatemialta maaliverkkoa heiluttivat lauantai-illan trillerissä tehot 1+1 kerännyt Arttu Likola, tarkasti kiekon etuylänurkkaan laukonut puolustaja Aleksi Salonen ja voittomaalin iskenyt Jaakko Jokinen. Hurrikaanipaitojen maalilla Dennis Saikkonen torjui 22 kertaa.
Viidentenä sarjassa majailevan Kiekko-Vantaan kausi jatkuu keskiviikkona vierasottelulla Lempäälän Kisaa vastaan.
Jere Laine laukoi 3-2-kavennusmaalin ylivoimalla. Kuva: Toni Jaconelli