Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa kääntämään kurssia

18.10.2016

Hyökkääjä Joonas Hyttinen ennakkohaastattelussa:

Pisteitä janoava Kiekko-Vantaa lähtee katkaisemaan neljän ottelun mittaista tappioputkeaan. Keskiviikkona Trio Areenalle vieraaksi saapuu Lempäälän Kisa. 

Kiekko-Vantaa ja LeKi iskevät yhteen toista kertaa tällä kaudella. Saukkopaidat veivät ensimmäisen kamppailun kotikaukalossaan pari viikkoa takaperin jatkoajan jälkeen 2–1. 

Tikkurilan keskiviikkoillasta on lupa odottaa hurjaa taistelua tärkeistä pisteistä. Tunteita ja tuoksujakin on varmasti luvassa.

– Lähdetään kääntämään kurssia. Se on selvä tavoite ja päämäärä, mutta koskaan ei voi tulos edellä lähteä peliin. Kärsivällisyyttä ja malttia tekemiseen. Peli ei saa mennä pakottamisen puolelle, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.

Lohipaidat ovat sarjassa toiseksi viimeisenä kymmenen pelatun ottelun jälkeen. Kuuden ottelun mittaisella pisteputkella kauden aloittanut Kiekko-Vantaa on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan vain yhden. 

Pelillisesti vantaalaisten alkukausi ei ole kuitenkaan ollut missään nimessä huono, sillä taitava ja luisteluvoimainen joukkue on hallinnut lähes jokaista ottelua. 

– Ei tässä tietenkään voi olla tyytyväinen tulokseen, eikä pistemääräänkään. Viimeistely ei ole ollut sillä tasolla, jolla sen pitäisi olla. Monessa pelissä ollaan oltu niskan päällä selvästikin. Viimeistelyyn on saatava lisää terävyyttä. Peruspelaaminen on ollut hyvällä tasolla, Mälkiä sanoo.

Kiekko-Vantaan tehokentällisenä on operoinut alkukaudella, kultakypärä Toni Leinosen (1+8), luottosentteri Pekka Niemimaan (2+3) ja maalinälkäisen Julius Rantaeskolan (6+1) muodostama hyökkäyskolmikko.

Kiekko-Vantaan ylivoimapeli on toiminut tappioista huolimatta hyvin viime aikoina. Lohipaidat ovat tehneet seitsemästä edellisestä tekemästään osumasta peräti kuusi ylivoimalla. 

LeKi on sarjassa kymmenen pelatun ottelun jälkeen kolmanneksi viimeisenä, vain yhden pisteen keskiviikkoillan isäntiä edellä. Lainapelaajia pursuavat saukkopaidat ovat voittaneet viidestä edellisestä ottelustaan kaksi.

Täksi kaudeksi päävalmentajan paikan LeKin penkin takana ottaneen Miikka Kuuselan suojatit ovat pelanneet puolestaan todella hyvää alivoimaa läpi kauden. 

LeKin paras pistemies on ollut alkukaudella HPK-laina Waltteri Hopponen, joka on iskenyt yhdeksässä ottelussa tehot 3+5. Myös Mestis-mestari KooKoosta eli Tomi Peltonen (3+3) ja taitava taskuraketti Santeri Vuoti (5+0) ovat aloittaneet kauden tehokkaasti. Suuressa roolissa on ollut myös maalivahtilupaus Christian Heljanko

– LeKi on nuorekas ja raikas joukkue. Vähän pelin luonne tulee muuttumaan, kun pelataan täällä Vantaalla, Mälkiä kommentoi.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon on luvassa pieniä muutoksia, sillä loukkaantuneiden listaan liittyivät viime viikolla uusina niminä laitahyökkääjä Joel Lehtinen (alavartalovamma, paluu 5–6 viikkoa) ja puolustaja Iiro Sulin (ylävartalovamma 1–3 viikkoa).

Sen sijaan keskushyökkääjä Miro Mäkinen on saanut peliluvan ja hän tekeekin paluun pelaavaan miehistöön.

Tolppien välissä aloittaa alustavien tietojen mukaan Aaro Peltonen, jolle startti on kauden viides. Puolustaja Valtteri Lemmetty kärsii saamansa pelikiellon LeKi-ottelussa.

Loukkaantumisten vuoksi sivussa on myös viikonloppuna Huntersin paidassa Suomi-sarjan puolella uudelleen loukkaantunut Arttu Savaloja (alavartalovamma, paluu 2–3 viikkoa). Myös Jokereiden sopimuspelaaja Juho Rautanen on sivussa loukkaantumisen vuoksi. 

Kiekko-Vantaan ja LeKin kauden toinen keskinäinen kohtaaminen starttaa Tikkurilassa Trio Areenalla keskiviikkona klo 18.30. Tervetuloa kannustamaan lohipaidat takaisin voittojen tielle! Ennakkoliput Ticketmasterista. Veikkauksen kanta-asiakkaille otteluun kaksi lippua yhden hinnalla! Lisätietoa alennuslipuista löydät klikkaamalla TÄSTÄ.

Tiesitkö?

1) Alkuperäinen Mestis-seura Kiekko-Vantaa ja keväällä 2007 toiseksi korkeimmalle sarjatasolle noussut LeKi ovat kohdanneet Mestiksen runkosarjassa historian aikana 44 kertaa. Joukkueiden välillä on ollut varsin tasaista, sillä voitot ovat tasan 22–22. 

2) Kiekko-Vantaa on tehnyt seitsemästä edellisestä maalistaan kuusi ylivoimalla. Vantaalaiset ovat iskeneet tällä kaudella yhteensä kuusi maalia ylivoimalla ja niistä kolme on nakuttanut Julius Rantaeskola, joka löytyy Mestiksen maalipörssin jaetulta viidenneltä sijalta.

3) Viime kaudella joukkueet kohtasivat toisensa kuusi kertaa. Kiekko-Vantaa oli niskan päällä ja poistui kaukalosta voittajana neljä kertaa. Keskinäisten otteluiden paras pistemies oli Kiekko-Vantaan hyökkääjä Joel Lehtinen tehoilla 4+1.

4) Kiekko-Vantaan sentteri Pekka Niemimaa on pelannut kaikissa mahdollisissa Mestis-otteluissa kolmen viime kauden aikana. Teräsmies Niemimaa on pelannut myös tämän kauden kaikissa kymmenessä ottelussa.

Seuraa heitä:

#54 Atte Mäkinen, K–Vantaa

Viime kevään Mestis-mestari Jukureista on esiintynyt tällä kaudella jälleen kasvattajaseuransa K-Vantaan riveissä. Pelaa energisesti, taklaa, taistelee ja menee miljoonaa tilanteisiin. Kiekko pysyy myös matkassa mukana ja kiekko löytää tiensä pussin pohjalle. Kolminkertainen B-nuorten Suomen mestari piipahti viime viikolla Jokereiden matkassa Venäjällä ja sai tililleen myös kauden ensimmäiset KHL-kamppailut. Lohipaidassa seitsemään otteluun tehot 1+0.

#22 Janne Seppänen, LeKi

LeKin 21-vuotias laituri metsästää uransa ensimmäistä Mestis-maalia. Oli viime kaudella A-nuorten SM-liigan pistepörssin kolmonen (24+42=66) ja voitti Suomen mestaruuden. Ilveksen sopimuspelaaja. Pienikokoinen rightin laituri on näppärä kiekon kanssa ja laukaus lähtee napakasti. Huntersin kasvatti edusti vielä kaudella 2013–14 Kiekko-Vantaan A-nuoria. Tällä kaudella LeKissä yhdeksään otteluun tehot 0+3.

Teksti: Mikko Mannonen


Kuva: Toni Jaconelli

Mestis