Teemu Mielosen mietteet keskiviikon kamppailusta:
Kiekko-Vantaalla on edessä kahden tärkeän ottelun viikko. Revanssiviikonlopun sijasta lohipaidat pelaavat samassa välisarjalohkossa Espoo Unitedin ja TUTO Hockeyn kanssa. Keskiviikkona vantaalaiset isännöivät Espoo Unitedia ja lauantaina edessä on vierasottelu TUTOa vastaan.
Voitonnälkäinen Kiekko-Vantaa kohtaa keskiviikkona kauden kolmannessa pääkaupunkiseudun paikalliskamppailussa Mestis-tulokas Espoo Unitedin. Sähköä ei tule Tikkurilan keskiviikkoillasta puuttumaan.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja kummallakin kerralla ratkaisu on nähty vasta voittolaukauskilpailussa. Tasaista paikalliskamppailua voidaan povata tälläkin kertaa.
– Kova peli on tulossa. Vastustajalla on hyvä joukkue ja paljon hyviä pelaajia. Aiemmat kohtaamiset ovat olleet tiukkoja pelejä ja nytkin odotettavissa on varmasti aika samantyylinen vääntö, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.
Kauden ensimmäisessä paikallisväännössä Espoo United oli parempi voittomaalilkilpailun jälkeen parempi maalein 2–1. Ratkaisun saamiseksi tarvittiin 22 rankkareiden laukojaa ennen kuin espoolaisten tehopuolustaja Jimi Santala iski voitto-osuman.
Kolme viikkoa sitten Trio Areenalla K-Vantaa otti maukkaan revanssin kaatamalla Mestis-tulokkaan lukemin 4–3. Tuolloin ratkaisun veivasi tyylikkäästi rankkarikisassa Julius Rantaeskola. Keskinäisten otteluiden paras pistemies on vantaalaisten hyökkääjälupaus Teemu Mielonen (1+2).
– Porukalla ollaan muutama kerta harjoiteltu rankkareita, mutta ei niitä mitenkään hirveästi olla käyty läpi. Omalla ajalla pelaajat ja maalivahdit niitä harjoittelevat. Se on aina oikeastaan tilanteesta ja kantista kiinni, kuka tekee maalin ja kuka ei, Mälkiä sanoo.
Kiekko-Vantaa palasi marraskuun maajoukkuetauolta onnistuneesti keräämällä RoKin ja Hokin vieraana yhteensä neljä pistettä. Lauantaina lohipaidat kaatoivat Hokin jännitysnäytelmässä maalein 1–2 ja katkaisivat samalla kolmen ottelun mittaisen tappioputkensa.
– Oltiin maajoukkuetauon jälkeen valmiita pelaamaan. Rovaniemellä tulos ei tyydyttänyt. Se peli olisi pitänyt naulata kolmannen erän ensimmäisellä kympillä. Hokkia vastaan oli tasaisempi peli. Saatiin siihen hyvä alku ja 1–1-asemassa pelin lopussa uskallettiin pelata. Se oli tärkeä voitto, Mälkiä toteaa.
Vantaalaiset lähtevät kiihkeään derbyyn sijalta yhdeksän. Pudotuspelipaikkaan taitavalla ja luisteluvoimaisella ryhmällä on matkaa vain yksi piste. Viidestä edellisestä ottelusta Kiekko-Vantaa on voittanut kaksi, mutta kerännyt neljästä kamppailusta pisteitä.
Lohipaitojen syömähampaana on toiminut alkukaudesta, viime keväänä kasattu Toni Leinosen (3+10), Pekka Niemimaan (7+6) ja Julius Rantaeskolan (7+2) muodostama LNR-ketju. Tulivoimaa löytyy kuitenkin laajalla rintamalla, sillä sekä juonikkaan pelintekijä Joona Harjaman että energisen kahden suunnan sentteri Miro Mäkisen hyökkäystriot ovat saaneet tulosta aikaiseksi.
Tahmeasti kauden aloittanut Espoo United vaanii pisteen päässä Kiekko-Vantaasta. Espoolaisorkesteri on parantanut peliään ja se saapuukin Trio Areenalle kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa. Timo Hirvosen luotsaama nippu on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kolme, mutta päässyt neljässä pisteille.
Espoo Unitedin kultakypärää kantaa kuudessa edellisessä ottelussa yhtä monta maalia iskenyt vauhtikone Janne Kivilahti (8+5). Joukkueen avainpelaajiin kuuluvat myös kahdessa edellisessä ottelussa nollapelin torjunut Rasmus Tirronen, puolustaja Jimi Santala, lohipaidsta tuttu laitahyökkääjä Aleksi Järvinen, kaksinkertainen Mesis-mestari Markus Piispanen, duunarilaituri Jiri Veistola ja loukkaantumisten vuoksi vain kolmessa pelissä operoinut, kaksinkertainen Liigan pistepörssin voittaja Kim Hirschovits.
Kiekko-Vantaan kokoonpanoon ei ole luvassa suuria muutoksia. Tolppien välissä aloittaa alustavien tietojen mukaan Aaro Peltonen. Jokerilainoista mukana kokoonpanossa ovat Jani Kautto, puolustajalupaus Juho Rautanen,Miro Mäkinen, Atte Mäkinen ja ovela mailataituri Frank Gymer.
Pohjois-Suomen kiertueella lohipaitojen riveissä ensimmäiset Mestis-ottelunsa vakuuttavasti pelannut HIFK-puolustaja Oliwer Kaski jatkaa Kiekko-Vantaan alakerrassa. Porin Ässien kasvatti tekee paikalliskamppailussa kotidebyyttinsä vantaalaisten miehistössä.
Vantaalaisten sairaslista on tyhjentynyt hyvin, sillä sivussa loukkaantumisen vuoksi on ainoastaan laitahyökkääjä Joel Lehtinen (alavartalovamma).
Kauden kolmas paikalliskamppailu Kiekko-Vantaan ja Espoo Unitedin välillä starttaa keskiviikkona Trio Areenalla klo 18.30.
Jokerit-kausikortilla, Kiekko-Vantaan fanihuivilla tai fanipaidalla pääsylippu katsomoon 101 ovelta hintaan 10€. Tarjousliput vain ovelta ottelupäivänä. 216 ensimmäistä otteluun saapujaa saa Kane's Soda Pop rasberry lemon-juomat. Juomien jako alkaa tuntia ennen, eli heti kun lipunmyynti aukeaa!
Tiesitkö?
1) Kiekko-Vantaan keskushyökkääjä ja kokenein Mestis-pelaaja Pekka Niemimaa lähtee otteluun kolmen ottelun mittaisessa maali -ja pisteputkessa. Kolmeen edelliseen otteluun kolmella edellisellä kaudella kaikissa Mestis-otteluissa pelannut teräsmies Niemimaa on iskenyt tehot 3+1.
2) Vastakkain on kaksi vähiten maaleja tehnyttä joukkuetta. Kiekko-Vantaa on tehnyt sarjassa vähiten maaleja (40). Espoo United puolestaan toiseksi vähiten (41).
3) Espoo United ei ole koskaan ollut johtoasemassa Kiekko-Vantaata vastaan.
4) Espoo Unitedin maalivahti Rasmus Tirronen on pitänyt maalinsa puhtaana yli seitsemän erää putkeen. Tirronen on pelannut tällä kaudella jo neljä nollapeliä.
Seuraa heitä:
#11 Teemu Mielonen, K-Vantaa
Kiekko-Vantaan oma kasvatti pelaa uransa parasta kautta. Sähäkästi liikkuva hyökkääjä nauttii pelaamisesta ja se näkyy katsomon viimeisellekin penkkiriville saakka. Taitava kiekonkäsittelijä, juonikas syöttelijä ja armoton työntekijä. Erinomainen rankkareissa. Tällä kaudella 17 ottelussa tehot 4+6. Keskinäisten otteluiden tehokkain. Jatkaako espoolaisten kurittamista ja nähdäänkö kuuluisa Mile-show?
#39 Jiri Veistola, Espoo United
Ex-lohipaita palasi liigamatkaltaan Mestikseen. Espoolaisten taisteluilmeen ruumiillistuma. Taklaa, raastaa ja taistelee, mutta osaa myös viimeistellä ja tehdä peliä. Jäähyherkkä pelimies, sillä tälläkin kaudella rangaistuspenkki on kulunut viidenneksi eniten koko sarjassa. Kerännyt tällä kaudella 16 ottelussa tehot 5+4.
Kuva: Toni Jaconelli