Kiekko-Vantaa | Mestis

K-Vantaa matkustaa Joensuuhun: Iso mahdollisuus

19.01.2016

Kiekko-Vantaa aloittaa kolmen ottelun mittaisen vierasputkensa keskiviikkona, kun lohipaidat matkustavat ensimmäistä kertaa runkosarjan aikana Jokipoikien vieraaksi. Molemmat joukkueet taistelevat samoista sijoituksista kärjen tuntumassa, joten asetelmat koitokseen ovat ennen kaikkea herkulliset.

Panosta siis Joensuun Mehtimäen hornankattilan keskiviikkoillasta ei tule puuttumaan. Vuoden tauon jälkeen paluun Mestikseen tehnyt Jokipojat on sarjassa kolmantena. Kiekko-Vantaa hengittää niskaan kolmen pisteen päässä neljännellä sijalla. Taistelu kotiedusta pudotuspeleihin käy kuumana.

–Hyvillä mielin matkustetaan Mehtimäelle. Tiedetään sarjatilanne, joten kiihkeä kamppailu on varmasti tulossa. Meille iso mahdollisuus hakea kolme pistettä ryöstöretkeltä. Se on hyvä porkkana pelaajille, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.

Lohipaitojen viime viikko oli kaksijakoinen: keskiviikkona vantaalaiset antoivat kotonaan JYP-Akatemialle selkäsaunan maalein 7–0, mutta perjantaina Hermes haki tehokkaamman viimeistelyn turvin täyden pistepotin Trio Areenalta maalein 1–4. Kiekko-Vantaa lähtee Joensuuhun kelvollisessa vireessä, sillä vantaalaiset ovat voittaneet viidestä edellisestä ottelustaan kaksi. 

–Hermes-peli oli tasainen. Vastustaja teki paremmalla prosentilla maalit. Aloimme liikaa soveltamaan ja säpeltämään hyvän ensimmäisen erän jälkeen. Tietynlainen kärsivällisyys puuttui sitten toisessa ja kolmannessa erässä. Pelissä oli kuitenkin hyviäkin asioita, eikä meidän peliesitystä kyllä tarvinnut yhtään hävetä, Mälkiä muistelee.

Kiekko-Vantaa on pelannut vahvasti läpi kauden kotikaukalossa, mutta viime aikoina se on esiintynyt hyvin myös vieraissa. Lohipaidat ovat voittaneet neljästä edellisestä vierasottelustaan kolme. 

Vantaalaisten viisikkopelaaminen on ollut koko kauden mallikasta ja se on esittänyt nopeaa ja taidokasta kiekkoa yleisölle. Lohipaidoilla on jäljellä runkosarjaa 15 ottelun verran, joten pudotuspelit kolkuttelevat tovin päästä jo ovella. Vielä löytyy kuitenkin asioita, joita pitää petrata ennen kevään tosipelejä.

–Kokoonpanon osalta oikeat koostumukset pitää löytää ja ehkä vielä käydään roolituksiakin läpi loppukautta varten. Kiekollista peliä meidän pitää vielä parantaa ja erikoistilanepelaamisen merkitys kasvaa aina kevättä kohti, joten ylivoimaa sekä alivoimaa pitää vielä hioa hieman, Mälkiä pohtii. 

Jokipojat lähtee keskiviikkon kamppailuun kolmen ottelun mittaisessa tappioputkessa. Viime viikolla se koki kotonaan ensin jatkoaikatappion SaPKolle maalein 1–2 ja lauantaina sarjakärki Jukurit haki voiton Joensuusta rankkarikisan jälkeen maalein 3–4. 

Ärjypaidat ovat pelanneet tällä kaudella todella vahvasti vieraskaukalossa, mutta kotona Jokipojilla on ollut sitten selkeästi vaikeampaa. Joka tapauksessa joensuulaisten kausi on ollut erinomainen ja se on yllättänyt monet. 

Jokipoikien materiaali on varsin leveä ja joukkueen maalivahtikaksikko Mikael Edelmann sekä sarjan torjuntatilastoa johtava Samuel Jukuri ovat muodostaneet Mestiksen parhaan maalivahtikaksikon. Joukkueen tähtipelaajiin kuuluvat pistepörssin nelonen Samu Pitkänen, 15 maalia paukuttanut Janne Väyrynen ja kokenut hyökkääjä Ossi Pellinen. Pakistossa Esa Lehikoinen ahkeroi illasta toiseen isoja minuutteja.

Kiekko-Vantaa ja Jokipojat ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa. Marraskuussa ärjypaidat hakivat jatkoaikavoiton Tikkurilasta maalein 3–4. Joulukuussa vantaalaiset olivat tyly isäntä vieden kolme pistettä lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen Trio Areenalla loppulukemin 6–4. 

Lohipaitojen kokoonpanoon tulee pieniä viilauksia. Uransa ensimmäisen nollapelinsä viime viikolla pelannut Lassi Yrjölä palaa tolppien väliin. Hurjassa iskussa ollut Pekka Niemimaan johtama ykkösketju jatkaa samassa koostumuksessa, mutta muihin kentällisiin tulee muutoksia.

Alustavien tietojen mukaan HIFK-lainat Panu Mieho, Henri Tamminen ja Miro-Pekka Saarelainen eivät ole Kiekko-Vantaan vahvuudessa keskiviikona. Sen sijaan kokoonpanoon nousevat pelikieltonsa kärsinyt Janne Öfverström, Valtteri Heikkilä ja Teemu Väisänen. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat puolustajat Valtteri Parikka ja Henry Roihu

Kiekko-Vantaan ja Jokipoikien kauden kolmas keskinäinen kamppailu starttaa keskiviikkona Mehtimäen jäähallissa klo 18.30.

Kokoonpano: (Lisätty otteluennakkoon 20.1. klo. 11:00)


 

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu