Kiekko-Vantaa | Mestis

Hyttinen ja Lemmetty jatkavat Vantaalla

06.09.2016

Hyökkääjä Joonas Hyttinen ja puolustaja Valtteri Lemmetty lunastivat ensi kauden kattavat sopimukset koeajan kautta. 

Monipuolinen hyökkääjä Joonas Hyttinen, 26, pelasi kaksi edellistä kautta Mestis-kiekkoa kasvattajaseurassaan SaPKossa. 

– Innolla odotan tulevaa kautta. Lähden parantamaan viime kaudesta ja joukkueena tähtäämme mestaruuteen. Meillä on kasassa todella kilpailukykyinen joukkue, sekä sentterinä että laidassa pelaamaan pystyvä Joonas Hyttinen kertoo.

Viime kaudella Hyttinen nakutti 24 runkosarjaottelussa SaPKo-paidassa tehot 4+3. Pudotuspeleissä oikealta laukova hyökkääjä saalisti viidessä kamppailussa tehot 1+2.

Erinomaisena joukkuepelaajana ja kovana työntekijänä tunnettu Hyttinen on pelannut yhteensä 299 Mestiksen runkosarjaottelua SaPKon ja HC Keski-Uusimaan riveissä.

– Pyrin auttamaan joukkuetta tilanteessa kuin tilanteessa. Minua ei haittaa, olenko ykkösylivoiman tirehtööri vai nelosketjun oikea laita – hoidan annetun roolin aina täysillä, Hyttinen sanoo.

Harjoitusotteluissa Hyttinen on ollut yksi vantaalaisten parhaimmista pistemiehistä. Pääkaupunkiseudulla opiskeleva hyökkääjä on iskenyt kuuteen otteluun kuusi tehopistettä (4+2).

– Harjoituskausi on sujunut todella hyvin. Olen ollut itsekin vähän yllättynyt, että tehopisteitä on tullut hyvällä tahdilla. Niistä en kuitenkaan mitään stressiä koskaan ota. Hyvien ketjukavereiden kanssa olen saanut pelata koko ajan, Hyttinen valottaa.

21-vuotias Valtteri Lemmetty pelasi viime kaudella HIFK:n A-junioreissa 36 ottelua tehoilla 1+10 ja otti isoja kehitysaskeleita eteenpäin. Varmaotteinen puolustaja oli voittamassa B-nuorten Suomen mestaruuttaa keväällä 2012 Jokereiden miehistössä.

– Tavoite oli saada sopimus ja se toteutui nyt. Isoin odotuksin lähden kauteen. Haluan ottaa ison roolin puolustuksessa, ensimmäisen kautensa miesten sarjoissa aloittava Valtteri Lemmetty tuumii.

Tällä hetkellä loukkaantumistaan paranteleva Lemmetty on esiintynyt vahvasti harjoituskaudella. Puolustaja on latonut viidessä pelaamassaan harjoitusottelussa tehot 1+1.

– Kauteen valmistutuminen oli haastava, koska harjoittelin koko kevään ja kesän yksin. Jäälle ja joukkueeseen päästyä kaikki on mennyt hyvin, Lemmetty toteaa.

Jokereiden kasvatti lähestyy pikkuhiljaa pelikuntoa.

– Vahvempana takaisin kaukaloon, Lemmetty tietää.

Sen sijaan koeajalla Kiekko-Vantaan mukana elokuussa harjoitellut puolustaja Tuukka Totro ei jatka lohipaidassa.


Hyökkääjä Joonas Hyttinen on ollut harjoituskaudella yksi tehokaimmista lohipaidoista. Kuva: Toni Jaconelli

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu