Jani Honkanen jatkaa Kiekko-Vantaan apuvalmentajana kaudella 2016–17.
–Todella hyvät fiilikset siitä, että saan jatkaa työntekoa Kiekko-Vantaassa. Tavoittena oli jäädä tänne valmentamaan pidemmäksi aikaa kuin vain yhdeksi kaudeksi, valmentaja Jani Honkanen kertoi.
Tulevaan kauteen valmistautuminen on Kiekko-Vantaassa jo aloitettu. Ensimmäisistä pelaajasopimuksista tullaan tiedottamaan lähiaikoina.
–Lähtökohdat uuteen kauteen ovat paremmat kuin vuosi sitten. Pystymme aloittamaan nyt joukkueen rakentamisen ja valmistautumisen kauteen aikaisemmin, Honkanen sanoi.
Honkanen liittyi viime kesänä Kiekko-Vantaan valmennustiimiin lopetettuaan upean pelaajauransa. Päättynyt kausi oli 36-vuotiaalle Honkaselle ensimmäinen valmennustehtävissä.
–Ensimmäinen kausi penkin takana opetti todella paljon. Valmentajana sitä joutuu miettimään asioita eri näkokulmista, jotta pelaajat pääsevät urallaan eteenpäin, Honkanen pohti.
Kiekko-Vantaa sijoittui kuluneella kaudella runkosarjassa kahdeksanneksi ja laittoi puolivälierissä Liigaan nousevan Mikkelin Jukurit todella ahtaalle. Lohipaitojen paikka mitalipeleissä oli äärimmäisen lähellä, sillä tulikuuma ottelusarja ratkesi vasta seitsemännen ottelun jatkoajalla.
–Se oli joukkueelta kokonaisuutena todella hyvä kausi. Nousuja ja laskuja siihen tietenkin mahtui, mutta se kuului nuorella joukkueella asiaan. Aika moni pelaaja meni kauden aikana eteenpäin jääkiekkoilijana sekä urheilijana ja se oli todella hieno juttu, Honkanen tunnelmoi.
–Pudotuspelipaikka oli tavoitteena ja siihen myös päästiin. Olimme todella lähellä laittaa Jukurit kesälomalle puolivälierissä. Päättynyt kausi jättää paljon nälkää tulevaan, Honkanen jatkoi.
Päävalmentajana jatkava Simo Mälkiä teki yhdessä apuvalmentaja Honkasen kanssa loistavaa työtä lohipaitojen penkin takana. Tämä yhteistyö jatkuu siis myös tulevalla kaudella.
–Hyvin olemme tulleet toimeen ja ajattelemme paljon samalla tavalla joukkueen päivittäiseen työntekoon sekä pelaamiseen liittyvistä asioista. Hienoa, että yhteistyö jatkuu. ”Mällille” isot kreditit kaikesta. Hän on loistava valmentaja ja uskon, että hän tulee pääsemään pitkälle, Honkanen kehui.
Moni Kiekko-Vantaan pelaaja teki päättyneellä kaudella läpimurtonsa Mestis-tasolla ja otti suuria kehitysaskelia eteenpäin.
–Tarkoitus on jatkaa myös yksilöiden eteenpäin viemistä. Pystyimme tuomaan ”Mällin” kanssa ammattimaisuutta joukkueen päivittäiseen tekemiseen. Sitäkin kautta yksilötkin menivät varmasti eteenpäin, Honkanen totesi.
Pelaajaurallaan kovaotteisena puolustajan tunnettu ”Miliisi” Honkanen tahkosi 325 liigaottelua seitsemässä eri seurassa ja oli voittamassa Suomen mestaruutta keväällä 2013 Porin Ässien riveissä. Kokemusta kertyi lisäksi myös Ruotsin, Pohjois-Amerikan, Kazakstanin ja Tanskan kaukaloista.
–Jonkin verran sain niitä asioita tuotua esille, joita olin omalla pelaajauralla kokenut. Aina pystyy kuitenkin parantamaan, ja ensi kaudella tavoitteena on tuoda niitä opittuja asioita vielä vähän lisää, Honkanen kertoi.
Kiekko-Vantaan Mestis-joukkueen johtoryhmä kaudelle 2016–17:
Hallituksen puheenjohtaja: Kalevi Helppolainen
Toimitusjohtaja: Kai Sointu
Päävalmentaja: Simo Mälkiä
Valmentaja: Jani Honkanen
Joukkueenjohtaja: Jussi Haapiainen
Huoltajat: Kari Tanninen, Niko Kuisma ja Kale Tammela
Tiedottaja / mediatuottaja: Janne Tikkaoja
Selostaja / toimittaja: Mikko Mannonen
Jani Honkanen jatkaa Kiekko-Vantaan valmentajana myös kaudella 2016-2017. Kuva: Toni Jaconelli