Kiekko-Vantaa kaatui saappaat jalassa
Kiekko-Vantaa koki perjantai-illan kärkikamppailussa kirvelevän kotitappion, kun sarjakärki Kajaanin Hokki haki Trio Areenalta täyden pistepotin loppulukemin 2–4. Kaksi sarjan kuuminta joukkuetta tarjosivat yleisölle laadukkaan ja kovatempoisen kiekkoillan.
Lohipaidat pelasivat loistavan kamppailun ja antoivat sarjakärjelle kovan haasteen kotiluolassaan. Kiekko-Vantaan laitahyökkääjä Aleksi Järvinen löi ottelulle alkutahdit maalin edestä. Hokin maalitykki Niklas Näppi tasoitti kamppailun ensimmäisessä erässä napakalla laukauksellaan.
Vauhdikas ja viihdyttävä toinen erä tarjosi kolme komeaa maalia. Hokin taitava Kärppä-laina Sami Anttila ohjasi maalin edestä Mestis-debyytissään vierasjoukkueen johtoon toisen erän alussa. Jäähyaitiosta vapautunut Eetu Patronen laukoi tarkalla laukauksellaan kiekon takaylänurkkaan ja vei sarjakärjen kahden maalin karkumatkalle.
Kiekko-Vantaan ykkössentteri Valtteri Heikkilä napautti unelmalaukauksella toisen erän viimeisellä minuutilla kiekon komeasti etuylänurkkaan ja toi isännät maalin päähän. Loistavan ottelun pelannut Toni Leinonen murtautui kahteen otteeseen karkuun Hokin puolustukselta ja liukasliikkeistä laitahyökkääjää jouduttiin rikkomaan rangaistuslaukauksen arvoisesti. Vantaalaisten kippari ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan Hokin sankaria, maalivahti Antti Lehtosta.
Hokki iski huikean jännitysnäytelmän loppulukemiksi 2–4 kolmannen erän alussa. A-nuorten SM-liigaan maalikuningas Aku Kestilä löysi juonikkaalla syötöllään takatolpalle hiipineen, tehot 1+2 keränneen Markus Korkiakosken, joka naulasi kiekon verkkoon.
Lohipaidoille tappio oli toinen kotikaukalossa. Kiekko-Vantaan kausi jatkuu lauantaina vierasottelulla Lempäälän Kisaa vastaan.
Hyökkääjä Joel Närhi videohaastattelussa ottelun jälkeen:
Ottelun lehdistötilaisuus:
Teksti: Mikko Mannonen
Uutisotsikon kuva: Toni Jaconelli