Kiekko-Vantaa | Mestis

Raportti: 17.10. Kiekko-Vantaa - LeKi

17.10.2015

LeKi katkaisi Kiekko-Vantaan kotiputken

Kapteeni Toni Leinosen kommentit ottelun jälkeen:

Kiekko-Vantaa koki lauantaina kauden ensimmäisen kotitappionsa, kun LeKi haki kolme pistettä Trio Areenalta maalein 1–4.

Lohipaidat tulivat viikon kolmanteen kamppailuun hyvällä energialla ja hallitsivat ottelua. Hyvät maalipaikat olivat kuitenkin varsin vähissä, sillä molemmat joukkueet puolustivat tiiviisti. Ottelun ensimmäisen maalin iski kuitenkin vierasjoukkue LeKi, kun avauserää oli pelaamatta enää minuutti. 

Tappara-laina Manu Honkanen petasi vastahyökkäyksestä maalipaikan keskushyökkääjä Henri Tuomiselle,joka laukoi tarkalla kudilla tilanteeksi 0–1. 

Toinen erä oli varsin tasainen. Kiekko-Vantaa kontrolloi kiekkoa enemmän kuin vierasjoukkue. LeKi kuitenkin puolusti todella vahvasti ja tekivät lohipaitojen hyökkäyspelaamisesta hankalaa. 

LeKi siirtyi toisessa erässä jo 0–2-johtoon, kun saukkopaitojen laitahyökkääjä Valtteri Järviluoman laukauksesta tulleen irtokiekon lapio sisään Sami Holappa. 

Kiekko-Vantaa haki kolmannessa erässä vimmatusti kavennusosumaa. Lohipaitojen päätöserä sai kuitenkin ikävän alun, kun laitahyökkääjä Henri Tamminen ajautui pää edellä päin laitaa kovalla vauhdilla ja joutui jättämään kaukalon.

Kiekko-Vantaa onnistui maalinteossa vasta kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Lohipaitojen maalinälkäinen laitahyökkääjä Nico Friman ajoi kohti maalia ja taituroi tilanteeksi 1–2. 

Vantaalaiset hakivat tasoitusmaalia ilman maalivahtia, mutta kauden ensimmäisen vierasvoittonsa ottanut LeKi onnistui maalinteossa vielä kahdesti. Saukkopaitojen ykkössentteri Henri Tuominen napautti kahdesti kiekon tyhjään rysään ja viimeisteli kypärätempullaan loppulukemiksi 1–4.

Näin ollen Kiekko-Vantaan neljän ottelun mittainen kotiputki katkesi. Kolmen ottelun viikko toi ainoastaan lohipaidoille kaksi pistettä, mutta joukkueen pelaamisessa oli paljon hyviä asioita. 

Kiekko-Vantaa pelaa ensi viikolla kolme ottelua: keskiviikkona lohipaidat matkustavat SaPKon vieraaksi, perjantaina Trio Areenalle saapuu sarjakärki Kajaanin Hokki ja lauantaina joukkue vierailee LeKin vieraana Lempäälässä.

Maalikooste:

Ottelun lehdistötilaisuus:

Uutisotsikon kuva: Toni Jaconelli

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu