Kiekko-Vantaa | Mestis

Heikkilä: Pieni kaukalo sopii hyvin

15.12.2015

Päävalmentaja Simo Mälkiän kommentit tulevasta KeuPa HT-ottelusta:

Kiekko-Vantaa pelaa ennen hyvin ansaittua joulutaukoa vielä kaksi ottelua tällä viikolla. Keskiviikkona lohipaidat matkustavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella KeuPa HT:n vieraaksi Keuruulle.

Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT ovat kohdanneet tällä kaudella toisensa kerran aikaisemmin. Syyskuun lopulla lohipaidat nappasivat täydet sarjapisteet tyylikkään esityksen jälkeen kotikaukalossa maalein 3–0. Vantaalaisten maaleista kamppailussa vastasivat kahdesti osunut keskushyökkääjä Valtteri Heikkilä ja uransa ensimmäisen Mestis-maalinsa tyhjään rysään upottanut puolustaja Lassi Raitanen. Tolppien välissä Jani Kautto pysäytti 24 kiekkoa ja pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä. 

–Kiva päästä ensimmäistä kertaa tällä kaudella Keuruulle pelaamaan. Siellä on aika pieni kaukalo, mutta se sopii ainakin itselleni todella hyvin. Tykkään pelata pienessä kaukalossa, koska tilanteita tulee paljon ja pelikin on nopeampaa, kauden ensimmäisen keskinäisen väännön sankari Valtteri Heikkilä kertoo. 

Sarjassa seitsemäntenä majailevan Kiekko-Vantaan viime viikko ei ollut tuloksellisesti paras mahdollinen. Vierasottelussa Jukureita vastaan lohipaidat pelasivat upean ottelun, mutta jäivät ilman pisteitä hallitsevan Mestis-mestarin voitettua lopulta maalein 4–3. Lauantaina Trio Areenalla Kiekko-Vantaa puristi siipirikkoisena kaiken peliin ja oli todella lähellä jopa täyttä pistepottia, mutta lopulta SaPKo oli parempi voittomaalilaukauskilpailun jälkeen loppulukemin 2–3. 

–Pelasimme viime viikollakin hyvin, vaikka voittoja ei tullutkaan. Tasaisimmilla otteilla tulos olisi ollut varmasti parempi. Esimerkiksi SaPKoa vastaan hallitsimme alussa selvästi, mutta toisessa erässä taso laski ja sitten olimmekin pesukoneessa. Meidän pitää pystyä pelaamaan tasaisempia 60-minuuttisia. Syksyn notkahduksen jälkeen olemme kyllä menneet eteenpäin ja pelikin on kehittynyt, Heikkilä tietää. 

Kiekko-Vantaa käy tällä hetkellä kovaa kamppailua äärimmäisen tasaisessa keskikastissa. Simo Mälkiän luotsaamalla ryhmällä on eroa viimeiseen pudotuspelien kotietuun oikeuttavaan paikkaan eli neljänteen sijaan ainoastaan neljä pistettä. 

Vantaalaiset ovat pelanneet läpi kauden vahvasti nimenomaan kotikaukalossaan ja lohipaidat ovatkin sarjan kolmanneksi paras kotijoukkue. Vieraissa Kiekko-Vantaalla onkin sitten ollut hieman vaikeampaa, sillä viimeksi joukkue on voittanut varsinaisen peliajan jälkeen vieraskaukalossa 2.lokakuuta Rovaniemellä. 

Läpimurtoa Mestiksessä tekevä Heikkilä on nakuttanut 26 ottelussa tehot 6+3. Neljättä kauttaan lohipaidassa pelaava monipuolinen sentteri johtaa vantaalaisten alkukauden energistä tehoketjua, jossa laidoilla viilettävät Julius Rantaeskola ja Janne Öfverström.

–Alkukausi meni itseltä ja ketjulta todella hyvin. Nyt vähän etsimme sitä kateissa olevaa virettä. Meidän pitää päästää nopeasti takaisin siihen aggresiiviseen karvauspelaamiseen, joka tuotti vastustajille vaikeuksia ja meille maalipaikkoja, Heikkilä pohtii.

Kiekko-Vantaalla on kasassa neljä tasaista kentällistä, jotka kaikki pystyvät tekemään tulosta hyökkäyspäässä. Vantaalaisten kultakypärää kantaa laitahyökkääjä Aleksi Järvinen tehoilla 6+13. 

Keskiviikon vastustaja KeuPa HT on sarjataulukossa kymmenentenä, kun hieman yli puolet runkosarjasta on tahkottu. Viime kauden sensaatiojoukkue taistelee tiukasti pudotuspelipaikasta. Intohimoisen kiekkopersoonan Ville Niemisen luotsaamalla miehistöllä on matkaa viimeiseen pudotuspelipaikkaan yhdeksän pistettä.  

KeuPa HT lähtee otteluun kolmen ottelun mittaisessa tappioputkessa. Keuruulaiset ovat kuitenkin pelanneet viime aikoina vahvasti kotikentällään, sillä neljästä edellisestä kotiottelustaan se on voittanut peräti kolme. 

Toista kauttaan Mestiksessä pelaava KeuPa HT on materiaaliltaan sarjan ylemmän keskikastin joukkeuita. Varsinkin hyökkäyksestä löytyy tulivoimaa ja laatua. Kultakypärä Juuso Mörsky on yksi sarjan parhaimmista hyökkääjistä ja taustatukea antavat Mestis-mestari Riku Pitkänen, kapteeni Taneli Maasalo ja Lukossa Liigaakin tällä kaudella pelannut Eetu Koivistoinen. Pakiston ykköstähti on viime kaudella Kiekko-Vantaatakin edustanut Juha Tarkkanen

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon ei tule suuria muutoksia. Lohipaitojen maalille palaa erinomaisesti tällä kaudella esiintynyt Jani Kautto. HIFK-lainoista puolustaja Sebastian Moberg ja juonikas keskushyökkääjä Panu Mieho harjoittelivat tiistaina vantaalaisten mukana ja ovat todennäköisesti Kiekko-Vantaan kokoonpanossa keskiviikkona Keuruulla. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat puolustaja Valtteri Parikka ja hyökkääjä Teemu Mielonen. Molemmat pelaajat palaavat pelaavaan kokoonpanoon joulutauon jälkeen. 

Kiekko-Vantaan ja KeuPa HT:n kauden toinen keskinäinen kamppailu starttaa Keuruun jäähallissa keskiviikkona klo 18.30. 

Kokoonpano: (Lisätty otteluennakkoon 16.12. klo 11:50)

Mestis