Päävalmentaja Simo Mälkiän mietteitä lohipaitojen alkukaudesta, viime viikon otteluista sekä tulevasta SaPKo-ottelusta:
Kiekko-Vantaa aloittaa toisen peräkkäisen kolmen ottelun viikkonsa keskiviikkona vierasottelulla Savonlinnan Pallokerhoa vastaan.
Lohipaitojen keskushyökkääjä Pekka Niemimaalle kamppailu ei ole ihan kaikista tavallisin runkosarjaottelu, sillä 30-vuotias Lohjan Kisa-Veikkojen kasvatti pelasi viisi edellistä kautta SaPKossa ennen paluutaan pääkaupunkiseudulle.
–Kyllä se näin ennakkoon tuntuu vähän spesiaalimmalta matsilta. Varsinkin kun tämä on ensimmäinen ottelu siellä vieraspaidassa. Mutta eiköhän se ole lopulta ihan peli muiden joukossa, kun saa kypärän remmin kiinni, viime kaudella SaPKon kapteenina toiminut Niemimaa kertoo.
Lohipaidat ovat aloittaneet kauden erittäin hyvin, sillä 11 ottelusta Simo Mälkiän luotsaama joukkue on raapinut kasaan sarjassa kolmenteen tilaan oikeuttavat 20 pistettä. Varsinkin kotikaukalossa Kiekko-Vantaa on esittänyt vahvoja otteita voittamalla viidestä kotiottelustaan neljä.
Kiekko-Vantaan maalivahti - ja puolustuspelaaminen on toiminut erittäin hyvin, sillä joukkue on päästänyt kolmanneksi vähiten maaleja sarjassa. Hyökkäysosastolle onnistumisia on tullut laajalla rintamalla, mutta viime viikon kolmessa ottelussa vantaalaisten onnistuivat maalinteossa vain viisi kertaa.
Viime viikko oli lohipaidoille tuloksellisesti hieman vaisumpi, sillä joukkue kairasi kolmesta ottelustaan kaksi pistettä hakemalla perjantaina jatkoaikavoiton JYP-Akatemian vieraana. Keskiviikkona Kiekko-Vantaa koki tappion TUTOlle niin ikään vieraissa ja lauantaina LeKi aiheutti lohipaidoille kauden ensimmäisen kotitappion.
Tälläkin viikolla lohipaitojen haaste on kova, sillä keskiviikon SaPKo-kamppailun lisäksi vastaan asettuvat perjantaina Trio Areenalle saapuva sarjakärki Kajaanin Hokki ja lauantaina Lempäälässä ottelua isännöivä LeKi.
–Tämä on rankka ja tärkeä viikko meille. Tässä on viisi ottelua ennen taukoa ja kaikista lähdetään tietenkin hakemaan voittoja, lohipaidassa 11 ottelussa tehot 1+1 iskenyt Niemimaa sanoo.
Vantaalaisten kokenein Mestis-pelaaja Niemimaa on muodotanut toimivan kentällisen yhdessä taiturimaisen laitahyökkääjä Joel Lehtisen ja kaksi maalia laukoneen Moses Mustosen kanssa.
–En ole ihan täysin ollut ketjun peliin tyytyväinen. Itseltäni odotan enemmän ja varmaan ketjukaverit myös. Hyökkäyspäässä pitää saada enemmän tulosta. Paljon hyviä asioitakin, mutta täytyy petrata vielä, Niemimaa pohtii.
Sarjakakkonen SaPKo on aloittanut kauden vantaalaisten tapaan vahvasti. Pässipaidat ovat napanneet 11 ottelusta 21 pistettä ja tehnyt Mestiksessä eniten maaleja. Savonlinnalaiset nappasivat viime viikolla kaksi vierasvoittoa nujerettuaan LeKin sekä TUTOn. Päävalmentaja Pasi Räsäsen suojatit ovat tällä hetkellä neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa.
SaPKolta löytyy tulivoimainen hyökkäysarsenaali. Pässipaitojen tehtriona on häärinyt alkukaudesta kultakypärä Janne Kumpulaisen, pelintekijä Joonas Toivasen ja jo kahdeksan maalia paukuttaneen Tomi Wileniuksen ketju. Taustatukea antavat JYP-Akatemiasta saapunut Samu Markkula ja viime kaudella läpimurtonsa tehnyt Juuso Forsström.
Kiekko-Vantaan kokoonpanoon tulee pieniä viilauksia. Tolppien väliin luistelee 18-vuotias Christian Heljanko, joka on pelannut tällä kaudella kaksi ottelua huikealla torjuntaprosentilla 96,77%. Vantaalaisten puolustukseen palaa HIFK-laina Sebastian Moberg ja ottelukohtaisella lainasopimuksella kokoonpanosta paikan ottaa KJT-sentteri Joel Närhi. Sen sijaan flunssasta toipunut keskushyökkääjä Tomi Tuomisto nostettiin hyvien suorituksien myötä HIFK:n liigajoukkueen vahvuuteen keskiviikon ottelua varten.
Vantaalaisten miehistöstä ovat sivussa loukkaantumisten ja sairastumisten takia: alkukauden komeetta Julius Rantaeskola, Janne Öfverström, Ville Heikkinen, Lassi Raitanen ja Arttu Savaloja. Maalivahti Jani Kautto on Jokereiden matkassa Venäjällä neljän ottelun vieraskiertueella.
Kiekko-Vantaan ja SaPKon kauden ensimmäinen keskinäinen kamppailu starttaa keskiviikkona Talvisalon jäähallissa kello 18.30.
Lohi-TV:n viikkomakasiinissa lisää Pekka Niemimaan kommentteja sekä Joel Lehtisen haastattelu:
Kokoonpano: (Lisätty otteluennakkoon 21.10 klo 12:15)
57 Toni Leinonen - 23 Valtteri Heikkilä - 91 Jere Laine
32 Janne Juutinen - 13 Pekka Niemimaa - 21 Joel Lehtinen
9 Aleksi Järvinen - 29 Teemu Mielonen - 65 Nico Friman
22 Moses Mustonen - 15 Joel Närhi - 28 Teemu Väisänen
24 Lasse Uusivirta - 5 Sebastian Moberg
58 Jimi Kuronen - 44 Nico Nurmikanta
11 Sami Mikkonen - 27 Valtteri Parikka
59 Henry Roihu
37 Christian Heljanko (AM)
30 Lassi Yrjölä