Kiekko-Vantaa | Mestis

18.2. Kiekko-Vantaa - LeKi: Ennakko

17.02.2015

PUDOTUSPELIJAHTI JATKUU! - KIEKKO-VANTAA ISÄNNÖI LEKIÄ

Pudotuspelijunaan mukaan mielivä Kiekko-Vantaa isännöi keskiviikkona Trio Areenalla kevätkauden aikana laatuhankinnoilla vahvistunutta LeKiä. Sarjataulukon pohjimmaiseksi tippuneilla lohipaidoilla on matkaa viimeiseen pudotuspelipaikkaan viisi pistettä, joten kaikki jäljellä olevat runkosarjakamppailut ovat vantaalaisille äärimmäisen tärkeitä.

Kiekko-Vantaan vuosi 2015 on ollut toistaiseksi erittäin vaikea, sillä lohipaidat ovat voittaneet vuodenvaihteen jälkeen ainoastaan kerran. Seitsemän ottelun mittaisessa tappioputkessa olevan Kiekko-Vantaan viime viikko oli murheellinen, sillä kolemsta ottelusta saldona oli nolla pistettä. Lohinutut taistelivat ryhdikkäästi keskiviikkona KeuPan vieraana, mutta kaatui lopulta saappaat jalassa maalein 4-2. Joukkueen taisteluilme oli erittäin hyvää myös perjantaina Heinolassa Peliittojen vieraana, mutta tahmea viimeistely koitui lopulta vantaalaisten kohtaloksi isäntien viedessä pisteet maalein 4-2. Lauantaina Kiekko-Vantaa pelasi varsin hyvän kamppailun kotijäällään, mutta JYP-Akatemia porskutti voittoon aavistuksen paremman viimeistelyn ansiosta maalein 2-1.

Kiekko-Vantaa on Mestiksen huonoin kotijoukkue, se on onnitunut keräämään kotiluolassaan ainoastaan 22 pistettä. Lohipaidat ovat hävinneet seitsemän edellistä kotiotteluaan ja viimeisimmästä kotivoitosta onkin kulunut jo reilut kaksi kuukautta. Lohipaidoilla on nyt viimeinen aika kääntää kurssi, mikäli se mielii pudotuspelijunan kyytiin vielä mukaan. Kiekko-Vantaan materiaali on tällä hetkellä melko kapea, sillä kevään siirtomarkkinoiden myötä maisemaa ovat vaihtaneet muun muassa Iikka Kangasniemi, Aleksi Rutanen, Jani Honkanen, Jere Laine, Juha Tarkkanen, Toni Leinonen ja juuri LeKin riveihin siirtoikkunan viimeisenä päivänä siirtynyt pistelinko Tomi Tuomisto. Nyt hyökkäyspäässä tehoja voidaan odottaa varmasti ainakin tutkaparilta: Aleksi Järvinen-Samuli Valvisto.

-Kirvestä ei olla todellakaan heittämässä kaivoon, vaikka pelaajia on lähtenyt kesken kauden muille maille. Me luotamme nyt yhtenäisyyteen ja tämä joukkue ei tule antamaan tippakaan periksi. Liikkeen ja raikkauden kautta lähdetään taistelemaan, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi kertoi.

Lempäälän Kisa on Mestiksen sarjataulukossa seitsemäntenä. Mestariluotsi Juha Juujärvi on saanut joukkueensa mukavaan lentoon kevään tosipelien häämöttäessä jo edessä. LeKi on pystynyt napsimaan pisteitä melko tasaisella tahdilla aavistuksen vaisun alkukauden jälkeen ja varsinkin kotikentällä mäyräpaidat ovat olleet viime aikoina vakuuttavia, sillä joukkue on kerännyt peräti seitsemässä edellisessä kotiottelussaan pisteitä. LeKi saattaa hyvinkin olla pudotuspelien musta hevonen, sillä joukkue vahvistui siirtorajan kynnyksellä muun muassa NHL:ää ja Liigaa tahkonneella maalivahdilla Mika Norosella ja Kiekko-Vantaan parhaalla pistemiehellä Tomi Tuomistolla. Aikaisemmin keväällä mäyräpaidat haalivat verkkohinsa todellisen supertähden Mestis-tasolle, kun tuulennopea pisterohmu Roope Ranta liittyi joukkueeseen.

Kiekko-Vantaa ja LeKi ovat kohdanneet tällä kaudella toisensa viisi kertaa. Lohipaidat veivät nimiinsä kolme ensimmäistä kohtaamista, mutta kaksi viimeistä oli puoletsaan mäyräpaitojen näytöstä. Kiekko-Vantaa on onnistunut voittamaan LeKin tällä kaudella kotijäälla kahdesti, joten lähtökohdat keskiviikkoillan kiekkojännärille ovat kotijoukkueen kannalta positiiviset.

-LeKi on laadukas joukkue. Meillä on ollut hyviä vääntöjä tällä kaudella heitä vastaan. Enää ei juurikaan tarvitse katsoa videolta, miten he pelaavat. Me annamme keskiviikkona kaikkemme, taisteluilme pitää olla sama kuin JYP-Akatemiaa vastaan ja tehokkuus viimeistelyyn tulee löytää, Kauppi sanoi.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia, sillä siirtoikkunan sulkeuduttua pelaajakarusellia ei tulla enää näkemään. Lohipaitojen käytössä ovat Bluesin nuorista pelaajista puolustaja Victor Westermarck ja laitahyökkääjä Timi Lahtinen. HIFK:sta vantaalaisten mukana loppukaudesta voidaan nähdä hyökkääjä Janne Juutinen ja puolustaja Sebastian Moberg. Kiekko-Vantaa hankki loppukaudeksi riveihinsä jo viime viikolla lohinuttujen miehistössä pelanneen Edgar Lukjanovin.

Lohipaitojen kokoonpanossa nähdään keskiviikkona myös yksi Mestis-debytantti, kun seuran A-nuorissa vakuuttavasti esiintynyt 20-vuotias puolustaja Arttu Savaloja ottaa paikkansa vantaalaisten pelaavasta miehistöstä. Kiekko-Vantaan maalilla jatkaa loistavan kamppailun lauantaina torjunut luottovahti Jani Kautto.

Kiekko-Vantaan ja LeKin välinen jännitysnäytelmä starttaa Tikkurilan Trio Areenalla keskiviikkona kello 18.30. Kiekkohuumaan pääset mukaan myös Elisa Viihteen Mestis TV:n ja Veikkaus TV:n välityksellä.

Seuraa häntä:

#3 Jani Kautto

Kiekko-Vantaan ykkösvahdin paikan selvästi ottanut Jani Kautto on pelannut erinomaisesti, vaikka joukkue kyntääkin sarjajumbona tällä hetkellä. 25-vuotias Kiekko-Vantaan oma kasvatti on ottanut pikkumustaa kiinni tällä kaudella lohinutussa 24 ottelussa torjuntaprosentilla 90,77%. Jokerien KHL-miehistön kolmostorjujan kausi on ollut vähän erilainen verrattuna muihin Suomen laadukkaan maalivahtityön hedelmiin. Yhden nollapelin tilastoihin merkkauttanut Kautto antaa jokaisena iltana Kiekko-Vantaalle mahdollisuuden voittaa. Sadan Mestis-ottelun rajapyykkiä lähestyvä maalivahti on luonnollisesti äärimmäisen tärkeässä roolissa keskiviikkona LeKiä vastaan.

Teksti: Mikko Mannonen
Uutisotsikon kuva: Toni Jaconelli

Kokoonpano: (Lisätty otteluennakkoon 18.2. klo 12:00, edit. klo 15.00 lisätty Teemu Väisänen)

44 Aleksi Järvinen - 26 Samuli Valvisto - 18 Edgar Lukjanov
46 Teemu Väisänen - 28 Teemu Mielonen - 21 Joel Lehtinen
22 Perttu Lesch - 23 Janne Juutinen - 52 Moses Mustonen
25 Joel Närhi -  16 Valtteri Heikkilä - 29 Jonas Elola

11 Nico Nurmikanta - 24 Oskari Hämäläinen
5 Robin Saari - 14 Iiro Mäntylä
4 Arttu Savaloja

3 Jani Kautto (AM)
32 Joona Partanen

Mestis