Kiekko-Vantaa | Mestis

17.1. JYP-Akatemia - K-Vantaa: Raportti

17.01.2015

KIEKKO-VANTAA TAIPUI YLLÄTTÄVIEN VAIHEIDEN JÄLKEEN

Kiekko-Vantaan tuska sai jatkoa yllättävien vaihdeiden jälkeen, kun vierasjoukkueen loistavasta ottelun alusta huolimatta JYP-Akatemia oli parempi maalein 5-3. Lohipaidat aloittivat ottelun hyvin, mutta jään sulamisen vuoksi kamppailu siirettiin vieressä sijaitsevaan harjoitushalliin. Tämä ei sekoittanut Kiekko-Vantaan pirteää peli-ilmettä, mutta JYP-Akatemia rullasi omalla viisikkopelillään rinnalle ja ohi.

Kiekko-Vantaa aloitti ensimmäisen erän todella väkevästi ja hallitsi tulikuumaa avauserää mielin määrin. Lohipaidat siirtyi ottelussa ansaitusti 1-0-johtoon, kun Aleksi Rutanen sivalsi ylivoimalla Iikka Kangasniemen esityöstä pelivälineen verkon perukoille. Vantaalaisten kokoonpanoon palannut Henri Tamminen lisäsi johtoa aivan erän lopussa napautettuaan oman irtokiekkonsa ohi JYP-Akatemian maalia vartioineen Dennis Saikkosen. Maaliin syöttöpisteet saivat loistavan jättösyötön antanut Jesse Juntheikki ja kultakypärä Tomi Tuomisto. Ottelun käännekohdaksi muodostui kuitenkin Hippoksen heikkokuntoinen jää ja kamppailu päätettiin siirtää harjoitushalliin.

Toinen erä starttasi hallin vaihdosta huolimatta Kiekko-Vantaan hallinnassa. JYP-Akatemialle yllättävä draaman kaari tuli kuin kreivin aikaan ja kotijoukkue tuli peliin mukaan. Hurrikaanipaitojen Mikko Virtanen kavensi kamppailun ja uransa ensimmäisen Mestis-maalin tärkeään paikkaan iskenyt Patrik Forsberg toi kotijoukkueen tasoihin. Kiekko-Vantaa onnistui kuitenkin ottamaan johtoaseman uudelleen haltuun pirteän kamppailun pelanneen Aleksi Järvisen alivoimamaalilla.

-Saimme otteluun todella hyvän startin ja yllätimme vastustajan täysin. Meillä oli voiton avaimet pitkään omissa käsissä ja maalipaikkoja ratkaista tämä ottelu oli. Pakka ei pysynyt kasassa loppuun asti, vaan henkilökohtaisia virheitä alkoi tulla, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi kertoi.

Tuskaisessa tappioputkessa otteluun lähtenyt lohiryhmä suli kuitenkin viime aikojen peliesityksille tyypillisesti päätöserässä. Ensimmäisessä erässä lohipaitojen puolustaja Jani Honkasen kanssa nahistellut Patrik Forsberg (2+1) toi JYP-Akatemian jälleen tasoihin. Sarjassa kolmantena majailevat hurrikaanipaidat ottivat täysin peli haltuunsa ja nuori lohiryhmä jäi jalkoihin. Jyväskyläläisten laitahyökkääjä Taavi Tiala ohjasi kotijoukkueen ensimmäistä kertaa johtoon seitsemän minuuttia ennen loppua ja hurrikaanipaitojen keskushyökkääjä Waltteri Lehtonen napautti lähietäisyydeltä loppulukemiksi 5-3.

-Hallin vaihdon jälkeen fokus pysyi kasassa todella hyvin. Totta kai siitä pitkästä tauosta oli heille hyötyä. Tämä oli minun 26 vuoden valmennusuralla ensimmäinen kerta, kun jäähallia joudutaan vaihtamaan kesken ottelun, Kauppi totesi.

Kiekko-Vantaan kokoonpanossa debytoi peräti 23 minuuttia jääaikaa kellottanut puolustaja Niko Peltola. Alkukauden Liigassa Vaasan Sportin takalinjoilla ja Jokereiden KHL-miehistössä viettänyt 24-vuotias Peltola sai kehut lohipaitojen päävalmentaja Jami Kaupilta.

-Peltolan tulo auttoi meitä paljon. Niko on todella hyvä puolustaja ja loistava vahvistus meille. Varsinkin meidän avauspelaamiseen hän toi uuden ulottuvuuden ja sitä kautta hyökkääjien pelaaminen helpottui huomattavasti. Omassa päässä Niko oli todella jämäkkä ja siihen hän tuokin kaivattua vahvistusta, Kauppi kehui.

Kiekko-Vantaalle tappio oli jo seitsemäs peräkkäinen ja tällä hetkellä edes tuuri ei tunnu olevan lohipaitojen puolella. Viimeistä puodotuspelipaikkaa hallussaan pitävän Kiekko-Vantaan kausi jatkuu keskiviikkona vierasottelulla Heinolan Peliittoja vastaan.

-Meille ei tunnu tällä hetkellä pomppivan kiekko yhtään ja joudumme tekemään maalien eteen valtavan työn. Nämä ovat niitä henkimaailman asioita. Joukkueessa on vahva usko ja meidän täytyy vaan jatkaa laadukasta työntekoa päivittäin, Kauppi totesi.

Mestis