Kiekko-Vantaa | Mestis

16.1. Kiekko-Vantaa - KeuPa HT: Ennakko

15.01.2015

Katkaiseeko Kiekko-Vantaa vihdoin tappioputkensa?

Tikkurilan Trio Areenalla todistetaan äärimmäisen mielenkiintoista ja tärkeää kohtaamista, kun Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT iskee yhteen neljännen kerran tämän kauden aikana. Toistaiseksi lohipaidat ovat olleet niskan päällä keskinäisissä kamppailuissa, mutta lähtökohdat kotijoukkueen kohdalla perjantai-illan trilleriin eivät missään nimessä ole parhaat mahdolliset.

Viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävä Kiekko-Vantaa on tällä hetkellä peräti viiden ottelun mittaisessa tappioputkessa. Lisäksi nuorella ja nälkäisellä lohiryhmällä on ollut tuloksellisesti erittäin vaikeaa kotikentällä, sillä joukkue on voittanut viimeksi Trio Areenalla 3.joulukuuta. Keskiviikkona LeKi jatkoi vantaalaisten tuskaa voittamalla hurjan kolmannen erän ansiosta maalein 6-4.

Kiekko-Vantaan hyökkäyspelaaminen on ollut lähes koko kauden varsin hyvää muun muassa mailataituri Iikka Kangasniemen ja läpimurtokauttaan pelaavan tehosentteri Tomi Tuomiston johdolla. Lohipaitojen puolustuspelaamisessa on vielä parantamisen varaa ja koko joukkue kaipaa tasaisuutta otteisiin, jonka saamista ovat vaikeuttaneet kova pelaajakaruselli sekä ikävään kohtaan tullut loukkaantumissuma.

-Paluu voittojen tielle on mielessä. Iloisuuden kautta lähdemme pelaamaan ja tämä on meille yksi peli muiden joukossa. Meidän pitää pystyä hyödyntämään maalipaikat tehokkaasti ja puolustuspeliin pitää saada terävyyttä lisää. Helpot virheet pitää myös saada pois, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi kertoi.

Pelillisten ongelmakohtien ratkaisemiseksi helpotusta tuo varmasti sairaslistan tyhjentyminen, nimittäin luottopuolustaja Jere Sneck sekä taikuri Iikka Kangasniemi palasivat kokoonpanoon jo keskiviikkona LeKiä vastaan ja perjantaina lohinutun saattavat pukea ylleen mykoplasmasta toipunut kapteeni Tomi Tuomisto ja pitkäaikaispotilas Jesse Juntheikki, mikäli he saavat lääkäreiltä lopulliset peliluvat.

Sarjanousija KeuPa HT on sarjassa yhdeksäntenä ja vain ainoastaan pisteen päässä kahdeksantena majailevasta Kiekko-Vantaasta. Tämä luo oman lisämausteensa ja arvonsa perjantain kiekkoillalle. Keuruulaiset ovat yllättäneet monet ja varsin kokematon ryhmä on pystynyt kaatamaan myös sarjan kärkinippuja varsinkin kotijäällä. KeuPa HT ei ole tilastollisesti kovinkaan hyvä erikoistilannejoukkue, mutta varsinkin kapteeni Taneli Maasalon ympärille rakennettu ykkösketju on erittäin vaarallinen illasta toiseen. Vierasjoukkue lähtee kamppailuun itseluottamusta uhkuen, sillä KeuPa HT lähtee otteluun neljän ottelun pisteputkessa ja kahden ottelun voittoputkessa.

Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa. Keuruulaiset kaatovat lohipaidat ensimmäisessä mittelössä maalein 6-4. Tämän jälkeen Kiekko-Vantaa on kuitenkin ollut niskan päällä kaatamalla KeuPa HT:n ensin kotonaan 7-5 ja sitten vieraissa 5-3. Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet maalirikkaita, vauhdikkaita, tasaisia ja viihdyttäviä, joten ei olisi ihme vaikka sama trendi jatkuisi myös perjantaina.

-Me emme saa aliarvioida heitä yhtään. Meillä on ollut todella vaikeita pelejä heitä vastaan. Haluan joukkueeni olevan nöyrä ja sellainen tahto ja nälkä voittaa pitää näkyä jokaisessa vaihdossa, Kauppi sanoi.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia. Mykoplasman selättäneen Tomi Tuomiston ja Jesse Juntheikin pelaaminen selviää vasta itse pelipäivänä. Lohipaitojen tolppien välissä jatkaa alustavien tietojen mukaan jokerilaina Jani Kautto. Lopulliset ketjukoostumukset julkaistaan pelipäivänä.

Kamppailu todella tärkeistä pisteistä alkaa Tikkurilan Trio Areenalla perjantaina kello 18.30. Kiekkohuumaan pääset mukaan Elisa Viihteen Mestis TV:n välityksellä.

Seuraa tätä

 

 

 

 

 

 

 

 

Jesse Juntheikin ja Tomi Tuomiston mahdolliset paluut?

Harjoituskaudella loukkaantunut Jesse Juntheikki palaa lohipaitaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Jukureissa toissa kaudella mestaruuden voittanut taitava laitahyökkääjä tuo lohinippuun kaivattua kokemusta. Juntheikki on varmasti pikkuhiljaa pelituntumaa saatuaan äärimmäisen tärkeä pelaaja Kiekko-Vantaalle kevättä ajatellen.

Läpimurtokauttaan pelaava Tomi Tuomisto on tottakai joukkueen kapteenina ja pelillisenä johtajana äärimmäisen tärkeä palanen Kiekko-Vantaalle. Taitava keskushyökkääjä rytmittää kentällisensä peiä erinomaisesti ja pystyy itse viimeistelemään. Tuomisto on noussut tämän kauden aikana Mestiksen viiden parhaan sentterin joukkoon ja tulevaisuudessa kehityksen jatkuessa 24-vuotias Nurmijärven Kurran kasvatti nähdään myös jonain päivänä Liigan puolella.

Kiekko-Vantaan pistepörssi, TOP 3

1) Tomi Tuomisto 9+17=26

2) Iikka Kangasniemi 3+22=25

3) Artem Iossafov 7+13=20

KeuPa HT:n pistepörssi, TOP 3

1) Juuso Mörsky 14+14=28

2) Kaarlo Jormakka 14+10=24

3) Janne Kumpulainen 5+17=22

Kokoonpano: (Lisätty otteluennakkoon 16.1. klo 12:30)

29 Aleksi Rutanen - 17 Severi Sillanpää - 4 Iikka Kangasniemi
44 Aleksi Järvinen - 26 Samuli Valvisto - 18 Jere Laine
28 Teemu Mielonen - 23 Janne Juutinen - 21 Joel Lehtinen
81 Jesse Juntheikki - 8 Tomi Tuomisto - 52 Moses Mustonen
16 Valtteri Heikkilä

11 Nico Nurmikanta - 93 Jere Seppälä
15 Jani Honkanen - 5 Robin Saari
9 Jere Sneck - 24 Oskari Hämäläinen

3 Jani Kautto (AM)
32 Joona Partanen

Teksti: Mikko Mannonen
Kuvat: Janne Tikkaoja
 

Mestis