KIEKKO-VANTAA KAATUI SAAPPAAT JALASSA
Kiekko-Vantaan tuska sai jatkoa, kun sarjanousija KeuPa HT tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen pudotuspelipaikkaan kaatamalla 930 silmäparin edessä kotikaukalossaan lohipaidat maalein 4-2. Vantaalaiset taistelivat upeasti, mutta tällä kertaa hyvä vieraspelaaminen ei vain riittänyt sarjapisteisiin, vaan kotiyleisön hurmokseen saanut KeuPa HT oli piirun verran tehokkaampi maalinteossa.
Ottelun ensimmäinen oli erittäin tasainen ja molemmat joukkueet pelaisvat tarkasti, joten maalipaikat olivat varsin vähissä. Kiekko-Vantaa aloitti kamppailun energisellä liikkeellä ja varsinkin Timi Lahtisen, Micke Max Åstenin ja kultakypärä Henri Tammisen johtama hyökkäystrio sai aikaan parhaimmillaan näyttäviä kuvioita kotijoukkueen puolustusalueella. KeuPa HT siirtyi ottelussa kuitenkin 1-0-johtoon, kun lohipaitojen merkkausvirheen seuruaksena keuruulaiset karkasivat 3-1-hyökkäykseen. Vantaalaisten puolustaja Jere Sneck onnistui jo puolittain katkaisemaan heikon poikkisyötön, mutta kiekko lipui onnekkaasti hyökkäykseen mukaan kiiruhtaneelle Joni Mäkelälle, jolla oli helppo työ sivaltaa kotijoukkue johtoon.
Kiekko-Vantaa hallitsi toista erää mielin määrin, mutta maalinteon kanssa joukkueella oli suuria vaikeuksia. Lohipaitojen ylivoima pyöri näyttävästi erän alussa ja sen aikana Henri Tamminen petasi takaviistoon Micke-Max Åstenille hyvän maalintekopaikan ja hetkeä myöhemmin tulisen kudin omaava puolustaja Victor Westermarck pääsi laukomaan sydämensä kyllyydestä, mutta hurmioituneen kotiyleisön edessä KeuPa HT kesti maalivahtinsa Petri Pitkäsen johdolla.
Kiekko-Vantaan peli-ilme oli tappioputkesta huolimatta erittäin hyvää ja vierasjoukkue sai vaihdosta toiseen paineen vastustajan kenttäpäätyyn. Lohipaitojen paras maalintekijä Aleksi Järvinen pääsi nopeasta suorasta hyökkäyksestä laukomaan terävästi kohti takakulmaa, mutta edes tuuri ei tuntunut olevan vierasjoukkueen puolella.KeuPa HT käytti maalipaikkansa äärimmäisen tärkeässä ottelussa erittäin tehokkaalla prosentilla. Kotijoukkueen erinomainen ykkösketju värkkäsi 2-0-osuman erän puolessa välissä, kun kapteeni Taneli Maasalo tinttasi tarkalla kudillaan kiekon ohi varsin mainiosti torjuneen Jani Kauton.
KeuPa HT sai kolmanteen erään täydellisen alun, kun kotijoukkue värkkäsi illan komeimman osuman. Keuruulaiset käänsivät pelin nopeasti, puolustaja Janne Myllymäki levitti peliä Taneli Lappalaiselle, joka puolestaan tarjoili upeasti toiseen aaltoon Teemu Hutulle. Viime kaudella vielä SaPKossa kiekkoillut Huttu sivalsi kiekon tarkalla laukauksella oikeaan ylänurkkaan. Runsaslukuinen kotiyleisö sai lisää aihetta juhlaan hetkeä myöhemmin, kun pirteästi esiintynyt KeuPa HT:n kultakypärä Juuso Mörsky lisäsi johtoa.
Kiekko-Vantaa ei antanut kuitenkaan periksi, vaan nuori joukkue taisteli erinomaisesti loppuun saakka. Erinomaisen pelin vantaalaisten takalinjoilla tahkonnut Victor Westermarck pommitti b-pisteiden välistä lyöntilaukauksellaan tärkeän kavennusosuman. Kolme minuuttia myöhemmin sama kentällinen rakensi 4-2-kavennusosuman ylivoimalla. Kiekko liikkui mallikkaasti lavasta lapaan, Blues-laina Victor Westermarck toimitti kiekon maalille, josta Juuso Salmi ohjasi limpun verkon perukoille ja toi lohipaidoille toivon kipinän. Kiekko-Vantaa haki sinnikkäästi lisämaaleja ilman maalivahtia, mutta tolppaa lähemmäksi upeasti taistelleet lohipaidat eivät päässeet.
Lohipaidoilla on nyt matkaa viimeiseen pudotuspelipaikkaan viisi pistettä ja runkosarjaa on jäljellä 10 ottelun verran. Kiekko-Vantaan taistelu jatkuu perjantaina vierasottelulla Heinolan Peliittoja vastaan.
Teksti: Mikko Mannonen